Ja sitten seuraava...

Sisustuspostausten sarja jatkuu osalla kolme: työhuone. Tähän nyt ei ole paljon muuta sanottavaa, kuin että toimistosta lähtivät kaikki huonekalut ja niiden tilalle roudattiin välttämättömät kalusteet eli ompelupöytä ja paino/leikkuupöytä sekä silityslauta.

Jättimäisen pöydän siirtämiseen tarvittiin Sulon veljen apua, vaikka matkaa ei ollut kuin muutama metri. Viime kerralla, kun sitä siirrettiin, minä lankesin sen valtavan painon alla maahan ja sain kunnon täräyksen päähäni. Niinpä Sulo ei nyt edes harkinnut yrittävänsä siirtää sitä kahdestaan minun kanssani. Pöydällä on kokoa 1,5 m x 2,5 m ja painoa varmaan toistasataa kiloa. Se täyttääkin huoneen lähes kokonaan.

Innostuin oikein törsäämään ja ostin uuden vahakankaan pöydän pintaan. Kävi tuuri, kun oman kylän kaupasta löytyi tarjouksessa olevaa sopivan väristä kerniä. Eihän se kauan pysy ilman maalitahroja, mutta vielä toistaiseksi saan ihailla sen neitseellistä puhtautta.

Aiemmin työhuoneessa ollut pitkä ompelupöytä vaihtui kevyempään versioon, kun Sulo halusi tehdä vaihtarit omassa verstaassaan olleeseen punaiseen pöytään.

Nyt kun työhuone on tässä talon keskeisessä osassa ja kaiken aikaa silmissä, en voi enää antaa sen hautautua kaaoksen alle. Tästedes joudun opettelemaan siivoamaan jälkeni aina, kun lopettelen hommat. Aikaisemmin on ollut liiankin helppoa vetää ovi perässään kiinni ja antaa työhuoneen hallitsemattoman sotkun räjähtää käsiin.

Uuden työhuoneen parhauksiin kuuluu valoisuuden lisäksi se, että nyt vesipiste onkin vihdoin samassa tilassa kankaanpainotoiminnon kanssa! Minusta on aina ollut inhottavaa, että sotkuinen lavuaari väripurkkeineen on rumentanut toimistoa. Vaan nytpä lavuuarisysteemille onkin perusteltua sijaita juuri siinä, missä se sijaitsee.

Kaikki materiaalivarastot, valmiit tuotteet, käryävä prässi ja askartelutarvikkeet jäivät siihen huoneeseen, jonka oven voi sulkea perässään ja jättää kaaoksen taakseen! Siis entiseen työhuoneeseen, nykyiseen leluhuoneeseen, alkuperäiseen odotushuoneeseen.

Saa tässä varmaan vielä hetken opetella, ennenkuin huoneiden uudet nimet alkavat tuntua luontevilta.

Jokaisen käsityöläisen unelma

... on kunnollinen pöytä. Ja nyt minullakin viimein on sellainen. Olen haaveillut suuresta, tukevasta leikkuu- ja painopöydästä vuosia ja yhtäkkiä sellainen tuli vastaan. Sulo tykkää tutkailla tori.fi:n ilmoituksia ja eräänä päivänä hän tuli iPadinsä kanssa luokseni ja sanoi "nyt se siun pöytä olis täällä". Ja koska pöytä oli vieläpä älyttämän halpa ja älyttömän lähellä, sovin myyjän kanssa kaupat saman tien.

Pöydän kuskaaminen oli rasittavaa, koska pöytälevyllä on kokoa 2,5 x 1,5 metriä ja se on paksua filmivaneria. Se siis painaa kuin synti. Selvisimme silti myyjäpariskunnan avustuksella ja täällä kotona ihme kyllä kaksistaan. Minä sain vain yhden tällin päähäni. Onneksi pöytää ei tarvitse enää ikinä siirrellä minnekään.

Uuden pöydän saapuminen aiheutti tietysti sen, että koko työhuone piti uudelleenjärjestää. Pääsin ensimmäistä kertaa koskaan suunnittelemaan työhuoneen pelkästään käytännön mukaan, enkä sattumalta olemassaolevan kalustuksen mukaan. Pöytä pääsi keskelle tehdassaliani, jotta sen voi kätevästi kiertää joka puolelta ympäri. Vanha painopöytä siirtyi seinänvierustalle ja muuttui ompelupöydäksi. Kaikki ompelutarvikkeet löysivät uuden paikkansa lokerikoista, joissa aiemmin säilytin askartelutarvikkeita. Silitys- ja prässäyspiste asettui nätisti ompeluosaston välittömään läheisyyteen.

Askartelutarvikkeet siirtyivät omaksi yksikökseen huoneen toiselle laidalle, josta on vain askel suuren pöydän ääreen askartelemaan, mikäli pieni taso askartelunurkassa ei riitä. Ja eihän se yleensäkään riitä, mutta on hyvänä hätäapuna silloin, kun suuri pöytä on jonkun muun homman takia varattuna.

Ja se pöytä! Katsokaa nyt sitä! Se parantaa työmukavuuttani ja tehokkuuttani aivan olennaisesti. Sen alahyllylle mahtuvat kaikki kangaspakat tai vaihtoehtoisesti ompelimosta tulleet tiskirätit - riippuen siitä, missä muodossa bambut minulla milloinkin sattuvat olemaan. Tällä hetkellä ne ovat riepuina. Naps vaan, sieppaan pöydän alta riepupinkan, levittelen sen pöydälle ja alan painaa.

Siinä, missä vanhalle pöydälleni mahtui 12-13 rättiä kerrallaan, tähän menee vähintään 20! Se on aikamoinen riemun aihe jo sen takia, että olen noin 300 rättiä jäljessä kevätkauden tavoiteaikataulustani! Ja kun aiemmin kykenin painamaan vaivaiset kolme Tomppa-paitaa kerrallaan, pystyn nyt painamaan kahdeksan!

Tuotantotahdin nopeutuminen vaatii kyllä lisää kuivatustilaa, eli joudun ostamaan toisen pyykkitelineen. Mutta onneksi nekin ovat varsin edullisia häkkyröitä.

Sisustusprojekti pienoiskoossa

Tavaran vähentämisprojektini yksi parhaista eduista on se, että täällä syntyy lisää tilaa uusille tärkeille tavaroille!

Minulla alkoi olla aikamoinen ongelma Kenin maailman kanssa, sillä se rupesi viemään ihan törkeästi tilaa toimistosta. Väliaikaiseksi tarkoitetut huonelavasteet jäivät pysymään ja siinä vaiheessa kun mietin, miten saisin kolmannen kerroksen lisättyä rakennelmaan niin, että vielä ylettäisin leikkimään siellä, totesin, että nyt ollaan saavutettu se piste, josta ei vaan enää voi jatkaa eteenpäin. Lavuaari, jossa pesen painoseulat, alkoi olla aika ahtaalla. Kiusallinen tilanne.

Kun olin painamassa sunnuntaiaamuna Lempiriepuja, minulle yhtäkkiä valkeni, miten ongelma ratkeaa! Sinä oli silmieni edessä työhuoneen kaappi, joka sisälsi varsin tarpeetonta tavaraa. Ne uudelleensijoittamalla roskiin/vinttiin/kierrätykseen, saisin Kenille ja kumppaneille aivan tajuttoman kokoisen kerrostalon!

Rakensinkin jo kaappiin hyllyt ja siirsin olemassaolevat "huoneet" tähän uuteen "taloon".Ja silti siellä on tilaa vaikka mille! Suunnittelen kylpyhuonetta, patiota, taiteilijan ateljeeta... Kaapin huono puoli on se, että se on pimeämpi kuin aiempi porrastettu viritelmäni, ja saatan joutua opiskelemaan sen valaistusta. Mutta sen suuri etu on se, että kaikki pienet hienoudet ovat ovien takana suojassa pölyltä.

Koska tehän tiedätte millainen olen, kun uusi innostava projekti alkaa, jouduin tekemään itseni kanssa tiukan sopimuksen. En saa nikkaroida nukkemaailmaa eteenpäin, ennenkuin olen painanut päivittäisen tavoitteen eli sata rättiä. Kevään Käsityökortteleita varten kun tarvitsee olla ainakin tuhannen kappaleen varasto siltä varalta, että joku sattuu jotain ostamaan. Eli nyt päivät alkavat painohommilla ja vasta kun ne on saatu päätökseen, saan päästää itseni kaapin kimppuun.

Pieni muutos, iso vaikutus

Työhuone on ollut minulle luotaantyöntävä paikka viime aikona. Mutta nyt tunnen tuon seikan olevan muuttumassa, sillä pienikin muutos voi vaikuttaa merkittävästi. Sain vihdoin viimein vaihdettua työpöytäni pinnalla olevan kernin uuteen hohtavanvalkoiseen! Ikean turkoosi kerni palveli kunniakkaasti yli neljä vuotta, mutta alkoi olla jo aika karun näköinen.

Painovärituhruilla, teipeillä ja tusseilla tehdyillä kohdistusmerkeillä, repeämillä, liimatahroilla ja sen sellaisella tekemisen meiningillä olin jo pöytäni onnistunut koristelemaan. Paitsi ulkonäköseikka, oli liinan vaihtaminen valkoiseen myös käytännöllisyyden sanelema muutos.

Nyt kun pöytä on vaalea, painoseulasta näkyy läpi, missä tiskirätti on ja kuvion kohdistaminen helpottuu huomattavasti. Minusta se, että kuvio ei ole just millilleen keskellä liinaa, ei ole ollut mikään ongelma, mutta kun taannoin sain reklamaation siitä, ettei kuvio ollut keskellä liinaa, korjasin omaa ajatteluani. Jatkossa siis Lempirievut ovat jälleen piirun verran laadukkaampia kuin aiemmin.

Huono uutinen asiakkailleni on se, että Posti, tuo aina niin luotettava palvelujensa heikentäjä, on jälleen kerran tehnyt postit ja heikentänyt palvelujaan. En nyt jaksa alkaa napista taas nousseista postimaksuista tai maksikirjeen poistumisesta, sillä nuo jutut nyt ovat niin peruskauraa. Mutta tällä kertaa sain raivokohtauksen viedessäni tilauksia postilaatikolle. Kun lähilaatikomme on aiemmin tyhjennetty kahden aikaan iltapäivällä, tyhjennetäänkin se nyt jo aamukymmeneltä. I lmiömäinen nopeuteni tilausten toimittamisessa on nyt siis historiaa, sillä tästä eteenpäin tilaukset lähtevät liikkeelle vasta seuraavana aamuna. Olen todella pahoillani kaikkien asiakkaideni puolesta.

Jos tästä muutoksesta on pakko jotain positiivista repiä, niin ehkäpä sen, että nythän minä saan itseni ulos yöpuvusta vähän aiemmin, kun postikeikka siirtyykin iltapäivästä aamupäivään.

Kivat kiekurat

Työhuoneen seinähommat etenivät viikonloppuna tehokkaasti. Torstaina kävimme Lappeenrannassa ja hain Uulan seinämaalia sikäläisestä Värisilmä-liikkeestä. Tässä ei nyt ole mitään blogiyhteistyösysteemiä taustalla, mutta kehun silti sekä Into-maalia että Lappeenrannan Värisilmää, koska hyvä tuote ja hyvä palvelu ovat aina julkisen kehumisen arvoisia.

Työhuoneen seinässä on vanha, eläväpintainen pinkopahvi, ja vaikka vedin neljä kerrosta Intoa sen päälle, sen kaunis pintakuvio erottuu silti yhä. Neljä kerrosta muovimaalia olisi jo tuhonnut kauniin pahvin.

Koukeroisen tapetin taisin joskus viime keväänä kaapata mukaani rautakaupan alennuslootasta. Koska se ei ole hengittävää paperitapettia, tapetoin sillä vain ne kaksi seinää, joiden takana on toinen huone. Ulkoseiniin tuli maali. Tunsin olevani todella vieraalla maaperällä, kun siellä maalikaupassa etsin värikartan lukuisista valkoisista sitä oikeaa sävyä, joka olisi mahdollisimman lähellä tapetin pohjaväriä. Minä ja valkoinen maali emme ole oikein koskaan olleet hyviä kavereita, mutta taisin kuitenkin löytää parhaan mahdollisen sävyn.

Kun olin maalannut seinät, aloin epäröidä koukerokuvion pehmeän laksun jatkamista ulkoseinälle, mutta onneksi en luopunut alkuperäisestä ideastani. Minusta tuo valmis nurkka on aivan tolkuttoman hieno! Se on kuin taideteos aivan itsessään.

Valkoiset yläosat ulkoseinissä ovat minusta kovin kolkot, mutta kyllä ne tuovat paljon valoa muuten niin hämärään huoneeseen.

Sulon tekemä työkalukaappi odottaa yhä maalia pintaansa, koska en osannut heti päättää, minkä väriseksi sen maalaisin. Tykkään tosi paljon sen vieressä olevan vanhan vihreän kaapin väristä ja koska ompelupöytänikin sattuu olemaan samaa sorttia, luulisin, että kalustuksen väri tulee muuttumaan vihertävään suuntaan lähiaikoina.

PS: Lempiriepuja Ristipistoja-kuosilla löytyy taas verkkopuodista.

Parasta just nyt

... on se, että työhuoneeni on siistimpi kuin ikinä! Kyllähän minä siivosin sen jo ennen joulua, mutta siitä huolimatta se oli uutena vuonna jälleen siinä jamassa, että ovesta ei mahtunut kävelemään sisään. Siis siitä huolimatta, että minä olin lomaillut koko ajan! Ihan uskomatonta, millainen kaaos huoneeseen syntyy vain sillä, että minä käväisen siellä.

Olin suunnitellut joululoman aikana saattavani loppuun viime keväänä aloittamani seinien maalaus- ja tapetointityön ja nyt sainkin intoa siihen aivan loman loppumetreillä. Koska seinien maalaaminen vaatii sen, että huonekaluja pitää siirtää, ja huonekalujen siirtäminen vaatii yleensä niiden tyhjentämisen, urakka oli aikamoinen.

Kaksi seinää oli valmiina ennestään, kaksi jäljellä. Sain kuitenkin nyt maalattua vain seinien punaiset alaosat, sillä yläosan pitää olla hengittävää maalia, jota meillä ei ollutkaan. Koska tämän kaupungin Uula-jälleenmyyjä ei suostu myymään Uulaa, minun on haettava maalipurkki Lappeenrannasta saakka ja sen vuoksi homma tyssäsi taas kesken.

Koska en voinutkaan maalata, päätin mööpleerata. En paljon tällä kertaa, mutta pienikin muutos saa aikaan valtavaa piristystä. Mööpleerauksen alkuunpanema voima oli kuvassa näkyvä puinen kaappi. Sulo teki sen minulle joululahjaksi ja se on tarkoitettu työkaluille. Ripustan sen seinälle vasta sitten, kun saan tuon vaaleansinisen maitomaalin peitettyä valkoisella pellavaöljymaalilla.

Työhuoneen kalusteet ovat kaikkea sitä, mikä on jäänyt yli muista huoneista. Niiden värit ovat suoraan sirkuksesta ja se tympii minua. Ertityisen paljon inhoan jadenvihreää, jota yhä on joissakin lipastoissa ja pöydissä. Vielä tulee sekin päivä, kun ryhdyn maalaamaan näitä kalusteita yhteneväisiksi. Jospa kesälomalla? Myös painopöytä kaipaa kipeästi uutta kerniä pintaansa.

Kahdelle ulkoseinälle ei siis tule kiemuraista tapettia, kuten sisäseinille, sillä tapetti on nykyaikaista ja hengittämätöntä. Minun pitää mennä tapettipalasen kanssa maalikauppaan ja etsiä tapetin valkoista sävyä vastaava sävy myös maaliin. Koska ajatus siitä, että nurkassa tapettiseinä muuttuu töksähtämällä maaliseinäksi, tuntuu minusta hankalalta, suunnittelin ratkaisun, jonka toimivuuden näen vasta kun se on valmis.

Leikkelin tapetista valmiiksi tällaisen pehmeän laskun, jonka liisteröin tuonne ylänurkkaan. Tapetti siis tulee vähenemään tuolla lailla kuviota mukaillen ja muuttumaan maalatuksi pinnaksi. En oikein malta odottaa, että pääsisin toteuttamaan tämän suunnitelmani loppuun, mutta Lappeenrantaan ei oikein pelkän maalipurkin takia kannata ajella, joten nyt minun on pakko hillitä halujani.

Aloitan tänään taas työnteon. Kuukauden loma teki todella hyvää. Mutta uskotteko, että siisti työhuoneeni on huomisaamuna enää pelkkä kaunis muisto?

Voittajia

Suurin voittaja tunnen olevani minä juuri nyt, sillä sain eilen työhuoneen tiptop-siistiksi! En ole nähnyt lattiaa siellä viime huhtikuun jälkeen. Käsityökortteli-kiertueen takia kaikki meni ihan tärviölle ja vasta nyt sain siivottua roinavuoret pois ja laitettua torimuijan kamppeet piiloon. Mahtava tunne.

Tämän postauksen todellinen aihe on kuitenkin Avaimenperä-arvonnan voittajien julkistus. Tein ihan oikean lappuarvonnan, kun työhuoneessa oli niin ihanasti tilaa silputa lappusia.

Muutamia osallistumisia tuli sähköpostiinkin ja he olivat yhtälailla mukana arvonnassa. Nunnan tavoittelijoita oli eniten, tonttu oli toiseksi himoituin, mutta ritarillakin oli ihailijansa. Ne, jotka eivät kyenneet sanomaan yhtä suosikkia, minä räppäsin surutta itse johonkin pinoon.

Voittajat ovat seuraavat:
Tonttu - Athena
Nunna - Satu J
Ritari - Sikurina

Pyydän voittajia ilmoittamaan minulle postiosoitteensa (susannaATsusannantyohuone.net), niin saan avaimenvartijat matkalle uusiin koteihinsa. Onnittelut teille kolmelle ja kiitos ihan kaikille mielenkiinnosta!

Peikkokukkulan Mia on siis koko tämän viikonlopun Turun Keskiaikamarkkinoilla myymässä näitä ihanuuksiaan, ja itsekin sievänä kuin linnanneito.

Ihanampi työhuone

Sain ensimmäisen seinän valmiiksi eilen. Aika ihana minusta! Ensin ajattelin, että se ei sovikaan yhtään tuon sinisen lattian kanssa, mutta äkkiä silmä tottui oranssinpunaisen ja taivaansinisen yhdistelmään.

Punainen maali on jotakin perusrautakaupan perusseinämaalia. Koska minä olen minä, niin valmista pitää tulla. Päätin, että koska seinän takana on toinen huone, eikä ulkoilma, hengittävä maali ei ole maailman tärkein asia. Annoin Sulolle tapetinpalan värimalliksi ja hänen kauppareissunsa ajan sain itse tapetoida toista seinää rauhassa. Nyt kun Sulo on töissä vain yhden vuorokauden kerrallaan, en ehdi häyristellä mitään remonttia valmiiksi asti. Jouduin voimaa käyttäen ajamaan Sulon ulos huoneesta, ja silti hän vielä jatkoi huuteluaan lippuluukusta: "Tuolla tapetti repsottaa vielä!"

Repsottavathan ne sieltä täältä. Onneksi minulla on niin huono näkö ja huonekorkeus on niin suuri, etteivät yläreunan repsotukset osu omiin silmiini lainkaan. Hoksasin myös syyn sille, miksen saanut tapetteja pysymään seinillä. Osasyynä oli varmasti vaaleansininen, jauhopintainen maitomaali, sillä seinän esiliisteröinti auttoi jonkin verran. Mutta pääsyy olikin se, että minulla oli tavallista liisteriä, kun olisi pitänyt olla tapettiliimaa! Miksei sellaista lue tapetin tuotelapussa? Jos siinä ei erikseen mainita, että pitää olla seinälle levitettävää tapettiliimaa, niin minä tietysti ostan tavallista liisteriä. Se liima-asia selvisi vasta, kun avasi tapettirullan ja luki pienellä präntätyt ohjeet tuotelapun takaa. Onko niin, että nykyisin se liimasysteemi onkin oletustapa ja tavallisesta liisteristä on tullut poikkeuksellinen aine?

Toisen seinänkin sain taisteltua valmiiksi ilman, että piti edes huonekaluja siirtää pois tieltä. Mutta tänään on vuorossa tämän seinän alaosan maalaaminen, ja huonekalujen siirtelyltä ei voi enää välttyä.

Loput kaksi seinää jäävät toistaiseksi sinisiksi, sillä niihin tarvitaan hengittävät maalit. Maalaan yläosan samansävyisellä valkoisella kuin tapetissa on, ja alaosan punaisella.

Viime syksynä sain eräiltä ystäviltämme näin hienon keittiönkaapin. Sen väri muuttuu varmasti vielä, ja nyt pohdin, päällystäisinkö sen ovet tuolla tapetilla.

Remonttihäyrisen paluu

Remonttihäyrinen = Sussu silloin, kun hän päättää ilman ajattelukykyä ryhtyä remonttihommiin ja tulokset ovat justiinsa sen mukaiset. Nimityksen on tietysti lanseerannut Sulo.

En ole miesmuistiin tehnyt täällä mitään remonttia. Työhuoneen tapetit ovat odottaneet minua joulukuun alusta saakka, mutta en ole oikein saanut aikaan / uskaltanut ruveta hommiin. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi tapetoin, että pelkäsin, ettei siitä nyt mitään tulisi. Ja työ piti tehdä vieläpä yksin, sillä olen luvannut Sulolle, ettei hänen tarvitse ikinä elämässään enää tapetoida.

Tänään sitten lopulta otin härkää sarvista. Hyvinhän se sujui. En tullut ottaneeksi kuvia matkan varrelta muuten kuin kännykällä kliks. Eka seinä tuli valmiiksi ja olin ihan tyytyväinen. Tapetin kohdistaminen omin avuin oli yllättävän helppoa, kun ei ollut pitkistä vuodista kyse.

Ajatuksenani oli maalata seinän alaosa punaiseksi. Minulla oli jemmassa valmiina Uulan valkoista Intoa ja kahta erilaista punaista pigmenttiä. Arvelin, että saan nopsasti itse sekoitettua sopivan maalin.

No enkä saanut. Tietenkään. Voisinko minä joskus oppia, etteivät minun omatekoiset maalisekoitukseni ikinä onnistu suunnitelmien mukaan? Tärväsin pieneen maalitilkkaan puoli kiloa englanninpunaista pigmenttiä vain todetakseni, ettei se ole punaista nähnytkään.

Siinä minulla sitten oli puoli tonkallista mönjää, joka näytti sulaneelta, lusikalla mössätyltä trio-jäätelöltä. Kelvotonta.

Tässä vaiheessa tapetit olivat kerinneet kuivua seinällä ja huomasin kauhukseni, että ne olivat irronneet lähes kaikkialta! En tiedä, mikä meni vikaan, enkä oikeastaan ole kovin kiinnostunutkaan tietämään. Vääränlainen liisteri, vääränlainen tapetti, vääränlainen seinä, vääränlainen vettymisaika, vääränlainen tekijä, hällä väliä.

Tässä vaiheessa epätoivo ja turhautuminen olivat aika vallitsevat tunnelmat, mutta Remonttihäyrinen ei koskaan luovuta. Sudittelin liisteriä irronneiden tapettien alle ja painelin niitä paikoilleen. Toivottavasti ne nyt tarttuvat kiinni. Ja jos eivät, niin ainahan voi ottaa niittipyssyn ja nitoa ne mokomat tapetit seinään...

En suostunut heittämään hukkaan kauheaa olmimaalia, vaan päätin vedellä sillä pönttöuunin muurin. Seinällä tuo Sussun Spesiaaliväri muuttuikin hyvin tummaksi, mutta sen sävystä en kyllä saa selkoa. Se on välillä ruskea ja välillä violetti, hyvällä tahdolla siinä saattaa erottaa häivähdyksen punaistakin. Koska muuri on rapistunut ja törkeän näköinen, eikä sitä varmasti kukaan tule kunnolla kunnostamaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, tämä hätäratkaisu ei ainakaan pahentanut sen tilannetta mitenkään.

Koska tässä kaupungissa on Uulan maalien jälleenmyyjä, joka ei oikein suostu myymään Uulaa, olen nyt ilman punaista maalia siihen saakka, että meille tulee asiaa Lappeenrantaan. Minusta on inhottavaa joutua jättämään sisustelu- tai remppahommat kesken. Siinä kun saattaa käydä niin, että ne jäävät kesken ikiajoiksi.

Näissä kuvissa näkyy erittäin hyvin nyt, miten hirveän näköinen työhuoneen katto on yhä, vaikka hinkkasin sitä ihmesienillä tuhanteen kertaan silloin, kun muutimme tänne. Vuosikymmenten tupakointi näkyy yhä, mutta koska kyseessä nyt kuitenkin on vain työhuone, en aio maalata kattoa. Kattojen maalaaminen kun on niin viheliäistä hommaa, että siihen ei edes Remonttihäyrinen enää erehdy ryhtymään.

Kaunis maailma

Eilen koitti työhuoneen siivouksessa se mukavin vaihe. Sain niin paljon romua pois, että pystyin siirtämään koko Playmobil-maailmani toimistosta työhuoneen puolelle.

Yhdistin kuninkaanlinnan samaan maisemaan alppikodin kanssa.

Kurkistetaanpa ensin kuninkaanlinnaan. Väkeä on kuin pipoa.

Hallitsijapari pohtii viikon ruokalistaa neuvonantajiensa kanssa.

Nälkäiset prinsessat jo odottelevat pöydässä.

Alakerran keittössä keittäjä tekee parhaansa. Korissa on tuoretta kalaa koko hoviväelle.

Kylpyhuoneessa yksi prinsessoista valmistautuu päivälliselle.

Toisen neidon sulho saapuu parahiksi kotiin.

Linnan pihalla muutama neitokainen nauttii kauniista päivästä.

Tämä pari sen sijaan nauttii toistensa seurasta metsäkävelyllä.

Tämä vaalea kaunotar puolestaan viihtyy lammen rannalla kyyhkysten parissa.

Yksi palvelijoista on lähetetty kuskaamaan lapsilauma pois jaloista.

Prinsessoista vanhin poimii ruusuja puutarhassa.

Mutta linnan elämään mahtuu muutakin kuin rakkautta ja hyvää tahtoa.

Kylän köyhimmät kaivelevat henkensä pitimet linnan kompostista.

Ja linnan tyrmässä viruu kahlehdittu pahantekijä, joka voi päätellä kohtalonsa sellikaverinsa ruumiinkunnosta.

Mutta palataanpa takaisin rakkauden maailmaan.

Nuoripari saapuu kotiin häämatkaltaan. Tie vie halki suuren metsän.

Matkalla he saattoivat huomata nämä herrat, joiden rakkaus on kestänyt vuosikymmenet karuissakin oloissa. He paimentavat lampaitaan vuoristossa ja pitävät huolta myös toisistaan.

Metsän toisella puolella, vuorten kainalossa sijaitsee Sulon ja Sussun koti. Tässä he hoitelevat perhettään.

Sulo rakastaa polttopuiden tekemistä. Seuranaan hänellä on perheen kuopus, Kerttu, joka tässä juuri tutustuu myyrään turvallisesti klapipinon suojista.

"Syömään, lintuseni!"