Näytetään tekstit, joissa on tunniste bambutiskirätti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bambutiskirätti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Lomailut


Turun Käsityöläismarkkinoilla minulle lopullisesti kirkastui se, että on aika lopettaa myyntitapahtumissa käynti. Jos oma motivaatio on nollassa, ei tällaista työtä voi tehdä. Ja varsinkin, jos on menettänyt rakkauden omaa tuotettaan kohtaan, ei todellakaan voi enää tehdä tätä työtä. Eikä myöskään, jos ei oikein pysty sulattamaan sitä, että kaiken tarkoituksena on vain valmistaa ja myydä lisää tavaraa kuluttajille. Minulla on bambukangasta varastossa vielä niin paljon, että siitä syntyy kolmisentuhatta rättiä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka en nyt meinaa edes harkita enempiä myyntitapahtumia, niin verkkokauppiaana minä pysyn vielä pitkään.

Turussa huomasin, etten yhtään jaksanut selittää tuotetta asiakkaille, vaikka rievut nimenomaan tarvitsevat selityksen. Huomasin senkin, etten jaksanut edes yrittää vakuuttaa niitä, jotka suhtautuivat epäillen. Pääasiassa myinkin sitten vanhoille uskollisille asiakkaille, jotka eivät selityksiä tarvinneet. Riepukioskilla kävi moni ihminen, joka kehui rättejäni mahdottomasti. Oli joku, joka oli kuusi vuotta käyttänyt samaa riepua ja joku toinen, jonka kolmivuotias rätti oli vielä ihan loistokunnossa, mutta päätti silti vaihtelun vuoksi ostaa uuden. Katselin ihan ällistyneenä, miten muutamakin kävijä alkoi ventovieraalle ihmiselle kertoa riepujeni erinomaisista ominaisuuksista. Kun itse olen jotenkin ihan kurkkua myöten täynnä omaa bisnestäni, olivat nämä kohtaamiset aivan mielettömän kannustavia.


Postihomman takia vuorokausirytmini on keikahtanut aamuvirkkuuteen, joten iltakahdeksaan asti jatkuneet myyntipäivät tuottivat minulle fyysistä kipua, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa. Sunnuntaina eli neljäntenä myyntipäivänä en jaksanut enää edes yrittää seistä paikallani kojussani, vaan päästin itseni pitkiksi ajoiksi kirmailemaan keskiajalle kahvipäissäni.

Käsityökorttelialueen vieressä nimittäin oli keskiaikamarkkinat ja voi hyvä ihme, miten ihana tapahtuma se olikaan. Siinä oli sitä, mikä meidän Käsityökortteleistamme puuttuu kokonaan, eli ELÄMYS. Myyjien ja muiden vapaaehtoisten puvut olivat upeita ja myyntikojut todella hienoja. Savu ja terva tuoksuivat, kokonainen sika pyöri vartaassa, pieniä näytelmiä esitettiin yleisön seassa ja koko touhussa oli hyvää meininkiä. Sitä en tiedä, kuinka keskiaikapuolen myyjillä kauppa kävi, mutta tunnelma siellä oli huikea. Jotenkin sen kaiken näkeminen vielä entisestäänkin kasvatti minun vaikeuttani myydä tavaraa vain myymisen vuoksi.


Tämä postiloma on siis kulunut pääasiassa työnteon merkeissä. Kun palasin Turusta, lähdimme kuitenkin Sulon kanssa ihan oikeasti lomalle: ajoimme mopoilla Savonlinnaan, yövyimme kaksi yötä hotellissa, kävimme linnassa, söimme ravintoloissa, herkuttelimme kahviloissa, risteilimme höyrylaivalla Saimaalla ja kävelimme ihanilla kalliorannoilla. Olimme ihan turisteina! Ja sitten torstaina ajelimme mopoillamme takaisin kotiin. Menomatka sujui tosi ihanasti, kun aurinko paistoi, vaikka olikin viileä ilma, mutta paluumatkan tihkusateet, mustat pilvet ja hulvattomat 11 lämpöastetta tekivät kotimatkasta todella kylmän. Olimme ytimiimme asti jäässä päästessämme kotiin ja sinkouduimmekin suoraa tietä paikallisen kylpylän saunamaailmaan lämmittämään kovia kokeneet kehomme. Hyisestä päätöksestään huolimatta mopolomailu oli kuitenkin sen verran mahtava kokemus, että takuulla se ei jää viimeiseksemme. Edullisena kulkupelinä mopo nielee bensaa vain noin 2,5 litraa sadalla kilometrillä ja kelin ollessa miellyttävä kiemuraisilla maaseututeillä ajaminen on todellista hermolepoa.

Vaikka en lomallani olekaan päässyt yhtään ruskettumaan tai uimaan tai kerinnyt ommella vaatteita kuten olin kuvitellut, minusta on ihan mahtavaa taas maanantaina pukeutua Postin oranssiin paitaan ja lähteä kiipeämään tuhattakahdeksaasataa rappusta ylös ja alas. "Lomailu" olikin ihan liian leväperäistä, kun olin jo niin tottunut rutiineihini, jotka palkkatyö on minulle tuonut.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Turkusse



Lähden nyt sitten Turkuun, vaikka kuusi lomalomalomapäivää houkuttelisi huomattavan paljon. Varsinkin lauantaina olisin huomattavasti mielummin joko Helsingissä Pride-kulkueessa tai Hämeenlinnassa Guns N´ Rosesin konsertissa. Voi kunpa en olisi enää käsityöyrittäjä ensi kesänä ja voisin reissata ihan vaan turistina sinne, missä tapahtuu jotakin mahtavaa!

Käsityökorttelin myyjät on sijoitettu toispuol jokke, tälppual jokke, ihan miten vaan haluatte, mutta ilmeisesti kuitenkin olemme Aboa Vetus & Ars Nova -museon (kuinka vaikean nimen museolle VOI antaa?) lähettyvillä Itäisellä rantakadulla.

Verkkokauppani on kiinni sen ajan, kun olen matkassa. Kauppa aukeaa taas maanantaina. Mutta ehkä näemme Turussa? Tervetuloa!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Riemukkaasti köyhempänä


Ollaan palattu kotiin Jyväskylästä. Sulo oli ihana ja lähti minulle henkiseksi tueksi. Varsinaisesti Sulon läsnäolo ei ole välttämätön näillä reissuilla, mutta pitkän tauon jälkeen olin tosi epävarmana lähtemään messuamaan, joten stressiä vähensi ihan reippaasti se, että toinen oli huolehtimassa auton parkkeerauksista ja jakamassa ajourakkaa.

Käynti Jyväskylässä muistutti minua niin hyvässä kuin pahassakin siitä, mitä se käsityöyrittäminen onkaan. Mahtavaa oli taas olla yhdessä kivojen korttelilaisten kollegoiden kanssa ja tutustua uusiin yhdistyksen jäsenyrittäjiin. Kun asiakkaita ei ole, niin vertaistuki on olennaisen tärkeää. Meillä oli hulvattoman hauska perjantai, vaikka emme oikeastaan kauppaa tehneetkään. Huumori on hyvä (ja ilmeisen ainoa) keino selvitä näistä tappavista miinusreissuista.


Odotettavissa oli, että kun tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa, se ei ole kultakaivos kenellekään. Silti se perjantain hiljaisuus oli iso pettymys. Lauantaina asiantila korjaantui. Enää ei ehditty kikattaa keskenämme niin paljon. Kauppaa tuli tehtyä, mutta ei tarpeeksi. Jäin miinuksille, mutta onneksi vain vähän. Nyt ei tarvita kuin yksi päivä töitä postissa ja olen nollannut reissun aiheuttamat tappiot!

Huonosta myynnistä ei voi syyttää kuin itseään. Katselin siinä parin päivän aikana, miten käsintehtyä kosmetiikkaa myyvä mieshenkilö teki ihan kohtuullisen myynnin, koska osasi myydä. Loppujen lopuksi minä olen aika arka ylistämään omaa tuotettani maasta taivaaseen ja pelkään aina säikäyttäväni asiakkaat pois. Sulollakin on paljon rohkeampi tapa myydä ja minusta tuntuu, että parempaa tiliä tekisin, jos pysyisin itse piilossa ja antaisin Sulon hoitaa kaupankäynnin!


Iso ero entiseen on tapahtunut minussa itsessäni. Tavallisesti tuollaisen kaamean miinustuloksellisen päivän jälkeen olisin ihan rikki hiippaillessani yöpaikkaan. Päivän sitä jaksaa nauraa yrittäjäystävien kanssa, mutta hymy vaihtuu helpoksi suruksi, kun jää itsekseen ja laskee päivän kassan. Nyt ei vaihtunut. Totesin vain, että paska reissu, takkiin tulee ja reippaasti, mutta onneksi on Posti. Se, että minun koko toimeentuloni ei enää olekaan rättibisneksen varassa, muuttaa ihan kaiken! En vajonnutkaan kelpaamattomuuden syövereihin, eikä yksikään kyynel pyrkinyt esiin.

Kokemus vahvisti toisaalta sitä tunnetta, että haluan lopettaa käsityöyrittämisen ja toisaalta kasvatti päätökseen liittyvää luopumisen surua. Yhteisöllisyys, joka Käsityökorttelin sisällä vallitsee ja ylipäänsä myyntitapahtumien hyvät puolet ovat asioita, joista tuntuisi pahalta luopua. Kaiken lisäksi nyt seitsemän vuoden jälkeen olen lopultakin saanut myyntipöytäni esillepanon sellaiseksi, että se miellyttää silmääni! Ja minä niin haluaisin ostaa pienen pakettiauton, jonka tuunaisin liikkuvaksi torimuijan kodiksi. Ristiriitaisia tunteita. Tekisin niin mielelläni rättihommia ja kiertäisin tapahtumissa, jos siitä ihan oikeasti saisi palkkaa. Vaikka Postin palkka on pieni, saan siellä saman rahan aivan olennaisesti vähemmillä työtunneilla ja paineella kuin yrittäjänä niinä hyvinäkään kuukausina.



Vielä ei onneksi ole luopumisen aika. Seuraava myyntitapahtuma on kahden viikon kuluttua Helsingissä. Siellä ollaan taas kerran Kampissa Narinkkatorilla. Onneksi tämä eka myyntireissu oli sisätiloissa ja sellaisena niinkuin pehmeä lasku raadolliseen todellisuuteen eli säiden armoilla olemiseen.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Riepukauppiaan oppitunteja Sulolle



Sulosta pitää nyt koulia riepukauppias riepukauppiaan paikalle, sillä minun lomamatkani lähenee hyvää vauhtia. (Ei, minulla ei ole vieläkään niitä menetettyjä rahoja koossa, mutta minulla on nyt Visa-kortti, joten minähän lähden matkaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Aivan epäsussumaista holtittomuutta.) 

Laitoin verkkokauppaan postikuluttomuuden loppuviikon ajaksi siinä toivossa, että tilauksia tulisi tosi paljon ja Sulo pääsisi kunnolla harjoittelemaan. Lisäksi tästä pääsette tarjouspakettiin, joka oli alunperin tarkoitettu vain uutiskirjeen tilaajille. Tarjouspaketti sisältää neljä kappaletta syksyisen värisiä riepulaisia. Ja sitten vielä muistutan, että viiden normaalihintaisen rievun ostaja saa yhden yllätysrievun kaupan päälle.

Sulo on tänään omissa töissään ja alkaa huomenna käsitellä tilauksianne. Postiin ne lähtevät maanantaina. Iso kiitos jo etukäteen kaikille tilauksia tekeville!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Jännittää ja innostaa


Jotenkin minä olen onnistunut kasaamaan taas liian isoja riskejä tällekin vuodelle, vaikka pyhästi päätin, että tänä vuonna mennään varman päälle kaikessa. Nyt ei ole varaa harha-askeliin, sillä viime vuosi meni jo aika kehnosti, eikä minulla ole ollut sitä tavanomaista joulumyynnin tuomaa rahallista turvaa ollenkaan tässä alkuvuonna.

Ja silti minä nyt olen pannut lähes kaiken yhden kortin varaan. Eli ensi viikon. Kaksi isoa tapahtumaa osui samaan aikaan, enkä pystynyt päättämään, kumpaan lähtisin. Päätin varata paikan molemmista.


EuroGames on sateenkaarikansan urheilutapahtuma, joka seilaa vuosittain eri maissa. Tänä kesänä se pidetään Suomessa samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. Kisakylään oli tarjolla myyntipaikkoja ja minusta tuntui, että Homomaatuska Tompan olisi ihan pakko olla siellä. Siellä Tomppa saisi kaivattua näkyvyyttä myös ulkomaalaisten keskuudessa.

En tiedä, mitä se kaikki todellisuudessa tulee olemaan, mutta kuvitelmissani näen kisakylän täynnä iloisia kansainvälisiä urheilijoita, jatkuvaa auringonpaistetta ja erityisen hyvää tunnelmaa. Työhuoneen tulevaisuus on nyt aika pitkälti kiinni näissä homo-olympialaisissa, sillä paikkamaksu oli tähtitieteellinen ja Tomppa-paidoissa on omaisuus kiinni. Jos ne jäävät myymättä, tulee tenkkapoo.

Toisaalta pelkään kamalasti, miten käy ja toisaalta olen niin innoissani, etten malta odottaa lähtöä! Kisakylässä on ohjelmaa pitkin viikkoa, joten voisi kuvitella, että siellä olisi myös väkeä. Minua pitäisi odottaa siellä puinen mökki sähköineen. Se on ihana asia, koska ei tarvitse stressata säiden takia ihan niin paljon. Pystyn keittelemään teetä ja pussiruokia ja ottamaan sähkökäyttöisen kylmälaukunkin mukaan, joten syömiseen ei mene ylimääräistä rahaa. Yöt vietän teltassa kaverini pihalla Espoossa. Päivät ovat pitkiä ja tiedän, että koko rupeama koettelee minun kestävyyskykyni rajoja toden teolla.


Samaan aikaan kun minä päivystän paitakioskissani Helsingissä, on Riepukioski täydessä iskussa Turussa. Hullumaista kyllä, sain älyttömään työpaikkailmoitukseeni kaksi hakemusta! Olipa kiusallista joutua valitsemaan noiden kahden hyvän hakijan välillä! Minulla on kuitenkin luottamus valitsemaani henkilöön, joka tuntuu yhä olevan oikein iloisella mielellä lähdössä torimuijaksi. En ole koskaan aiemmin ollut Turun käsityöläismarkkinoilla, mutta ymmärtääkseni se on tapahtuma, joka ei petä. Tosin nyt siinä on sellainen uutuus, että meillä on siellä Käsityökortteli, joka sijaitsee joen toisella rannalla. Kunpa, voi kunpa asiakkaat löytäisivät tiensä myös sinne!

To do -listallani oli tälle viikolle melkoinen määrä hoidettavia hommia ennen maanantain lähtölaukausta, mutta nyt lista alkaa olla voiton puolella ja kerkiän onneksi pitää ihan kunnolla muutaman vapaapäivää juhannuksen aikaan. Tiukka aikataulu, matalapaine ja kehnosti sujuneet myyntitapahtumat ovat vieneet minusta mehut. Olen kovasti kaivannut nukkejani, rentouttavaa leikkiä ja pään nollausta. Otinkin pienen varaslähdön eilen nukketouhuihin ja tein mini-Sussulle minityövälineet ja miniriepuja. Sitten kävimme Vuoksen rannalla eväslounaalla Sulon kanssa ja illalla pääsimme katsomaan kesäteatterin Kekkonen-näytelmää, joka muuten oli ihan todella hyvä! Käykää ihmeessä se katsomassa, ensi-ilta on ensi viikolla. Ikinä ei ole teatteriesitys aiheuttanut minussa niin paljon tunteita kuin tämä Kekkonen nyt teki.





Riepukioski Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökorttelissa 
Aurajoen itäisellä puolella 30.6. - 3.7.
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 10 – 18
su klo 10 – 18

Homomaatuska Tomppa EuroGames -kisakylässä
Helsingin Kansalaistorilla 29.6. - 2.7.
ke klo 12 – 20
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 12 – 19

Verkkokauppa
on avoinna koko ajan, mutta tilauksia ei toimiteta 27.6 - 4.7. välisenä aikana.








keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Messuterveiset

 Olipa oikeasti tosi kivaa käydä pitkästä aikaa myymässä jossain ihmisten ilmoilla. Se nyt oli aika selvä juttu, etten minä messuilla koskaan tienaamaan pääse, mutta sain sentään kulut katettua, joten tämän reissun jälkeen ei tarvinnut itkeä.


Kombo, jossa suurimpana ovat Lapsimessut, sitten Outlet, pienoismallit ja eläinmessut, ei ole mikään paras käsityöläisiä ajatellen. Varsinkin perjantai oli aivan katastrofaalinen päivä meidän hallissamme. Lapsimessut olivat tuttuun tapaan täyteen tupattu nuoria äitejä lastenrattaineen ja sokerilla humallutettuja yliväsyneitä lapsia. Jokunen siitä kävijäkunnasta sentään eksyi meidän viileään, rauhalliseen, autioon halliimme huilimaan välillä, mutta myynnit olivat meillä ihan nollaluokkaa.  Lauantaina paikalla oli sitten enemmän myös sitä kädentaitomessujen vuoksi paikalle saapunutta väkeä ja jos kaikki kolme päivää olisivat olleet myynnillisesti lauantain luokkaa, olisin voinut sanoa, että messut menivät tosi hyvin.


On se aika huvittavaa, miten loppuun minä menen ihan fyysisesti muutaman messupäivän jälkeen. Tietysti se huono myynti vaikuttaa henkisesti ja pahentaa fyysistä väsymystä. Iltaisin hotellilla en jaksanut muuta kuin maata sängyssä ja tuijottaa telkkaria tajuamatta ollenkaan, mitä katselin. En edes saunaan jaksanut itseäni kammeta. Sunnuntaiaamuna sain etsiä motivaatiota tosissani, että yleensäkään pääsin messukeskukseen asti. En pystynyt avaamaan suutani, en kysennyt oikein edes tervehtimään ihania kollegoitani. Varastin messukahvilasta tuolin ja ajattelin lohnottavani kojuni nurkassa unisena sen päivän. Sitten jollain aivosolullani vielä tajusin, että näytteilleasettajaloungessa on ilmaista kahvia tarjolla.



Kahvi. Mikä tolkuton huume. Hetkessä olin aivan virkku ja pulputin energiaa täynnä. Naapurikojun Annukan kanssa kehittelimme toinen toistaan parempia ideoita siitä, miten noita messuja pitäisi kehittää, jotta ne houkuttelisivat edes myyjiä, saati sitten asiakkaita. Sen yhden kahvikupillisen ansiosta olin aivan iloinen ja reipas koko päivän ja kun messut loppuivat viideltä, minulla ei olisi ollut mitään ongelmia jatkaa siellä vielä muutamaa tuntia. En ymmärrä, miten ihmiset voivat vetää moista myrkkyä sisuksiinsa päivittäin useita kupillisia.



Koska olin junalla liikkeellä ja junan lähtöön oli useampi tunti aikaa, kuvittelin vieväni kapsäkkini Pasilan aseman matkatavarasäilytykseen ja käyväni muutamilla geokätköillä. Asemalla ei kuitenkaan lainkaan ole tavarasäilytystä! Olipa ankea ajatus istua Pasilan asemalla ison laukun vieressä monta tuntia. Minä inhoan sitä asemaa, ja yleensäkin koko Pasilan aseman ympäristöä. Miehet kuseksivat pitkin poikin, jopa hisseihin sisälle. Kaikkialla notkuu tyyppejä, jotka todellakaan eivät ole matkalla minnekään. Siellä näkee aina huumeisia silmiä ja humalaista huojumista.

Menin yläkerran ravintolaan syömään intialaista ruokaa. Siellä eräs helsinkiläismummo (Ne ne vasta ovat oma lajinsa! Tyylikkäitä, arvokkaita, huoliteltuja, teitittelevät ihmisiä.) ryhtyi juttusille kanssani ja tarjoutui vahtimaan tavaroitani sillä aikaa, että minä pääsin hiukan haukkaamaan raitista ilmaa. Palatessani kaivoin hänelle laukustani tiskirätin, sain halauksen ja meille molemmille jäi kohtaamisesta oikein hyvä mieli.


Junassa joskus ennen kymmentä väsymys iski minuun ja siitä saakka olenkin ollut aivan tukkopäinen ja uninen. Ehkä tänään kykenen jo tekemään taas töitä. Aloin vähän kauhulla odottaa EuroGames-rupeamaa kesä-heinäkuun vaihteessa. Ensin Turkuun opastamaan teltan kasausta ja esillepanoa työntekijälle, sieltä Helsinkiin Tompan kojuun neljäksi päiväksi ja lennossa vielä yhdeksi päiväksi Turkuun Riepukioskille. Minusta tulee varmaan kahviaddikti noiden päivien aikana. Kesällä tulen muutenkin kiertämään ahkerammin kuin koskaan ja aikataulut päivittyvät verkkopuodin sivulle.

Kiitos vielä kaikille uusille ja vanhoille asiakkailleni, jotka kävitte messuilla. Minulla oli kivaa, toivottavasti teilläkin!

(Anteeksi ennätyssurkeat kuvat. Kännykkä.)


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Messuosasto matkalaukussa


Minua vähän harmittaa, että annan blogini näivettyä näin pahasti. Tämän hiljaiselon aikana olisin ihan hyvin voinut kertoa olohuoneen ja leluhuoneen mööpleerauksesta, mutta jotenkin vaan olen menettänyt otteeni bloggaamisesta.

Myyntitapahtumien täyteinen kesäni on alkamassa ja ensimmäisenä vuorossa on Kädentaitomessut Helsingin Messukeskuksessa parin viikon päästä. Koska kantavana ajatuksenani on minimoida kulut, lähden matkaan junalla (kiitos VR, kun halvensit lippuja) ja pakkaan koko messuosastoni yhteen matkalaukkuun. Kaikki tarpeellinen ihan todellakin mahtuu laukkuun, mutta se tarkoittaa suppeampaa rättivalikoimaa ja ryppyisiä taustakankaita. Porrasjakkaran joudun jättämään kotiin, joten toivon, että naapureilla on tikkaita lainaksi, jotta saan osastoni rakennettua. Sitä minä en kyllä ymmärrä ollenkaan, miten jaksan liikuttaa kapsäkkiäni. Mysteeri on sekin, kestääkö kympin maksanut matkalaukku 30 kilon painoa! Jännitystä peliin.

Samana viikonloppuna Messukeskuksessa on muistaakseni viidet eri messut. Suurimpana tietysti Lapsimessut ja sitten on pienoismalleja, kotieläimiä, outlettiä ja kädentaitoja. Messulippuja voi yrittää voittaa Käsityökorttelin arvonnassa ensi viikon tiistaihin saakka.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pakoilua



Enpä ole näköjään taas blogia päivitellyt aikoihin, mutta eipä ole ollut kerrottavaakaan. Olen uppoutunut nukkemaailmaan taas erityisen vahvasti. Olen tehnyt uusia vaatteita ja uusia huoneita. Minimaailman saippuasarja on edennyt tehokkaalla tahdilla Instassa. Tiedän pakenevani todellisuutta, mutta en pidä sitä pahana asiana. Onhan se hyvä, että ihmisellä on edes jokin keino kestää arjen huonoja puolia. Parempi vaihtoehto tämä on kuin viina. Vaikka sitä kuinka valmistautuu kevään hiljaisuuteen töiden saralla, niin aina se todellisuus kuitenkin minut lamauttaa.

Laitoin tarjouksen verkkopuotiin, se on voimassa perjantaihin saakka. Kun ostatte nyt viisi bambutiskirättiä, saatte kuudennen lahjaksi. Tilauksen lisätietoja-kohtaan voi esittää toiveen lahjarätin laadusta. Se toteutetaan, jos varastotilanne sallii.




tiistai 23. helmikuuta 2016

Kolmen päivän kesätyö



Nyt on sellainen tilanne, että olen menossa kesä-heinäkuun vaihteessa Helsinkiin Eurogames-tapahtumaan myymään Homomaatuskoitani ja samaan aikaan olisi Turussa Käsityöläismarkkinoiden yhteydessä Käsityökortteli. Kolme päivää, jolloin olisi pakko olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Yhden naisen yritykselle melko haasteellinen tehtävä. Kokeilen siis jotain ennenkuulumatonta ja etsin tuuraajaa Turkuun! Työpaikkailmoitus on yllä, kuten huomasitte.

Oletkohan sinä se, jota haen? Olisi hyvä, jos asuisit Turussa tai sen lähistöllä. Sinulta vaaditaan täysi-ikäisyyttä, omaa autoa, oma-aloitteisuutta, puheliaisuutta, myyntihalua ja hymyä. Ja tietysti sitä, että tunnet Lempirievun omakohtaisesti. Tiedät sen hyvät ja huonot puolet ja osaat vastata asiakkaiden esittämiin kysymyksiin. Sinun haltuusi voi luottaa käteiskassan. Sitoudut olemaan Riepukioskilla sovittuina päivinä ja aikoina. Joudut itse pystyttämään teltan tapahtuman alussa joko keskiviikkoiltana tai torstaiaamuna ja asettamaan joka aamu tuotteet esille ja keräämään illalla pois. Tapahtuma-aika on to - pe klo 12 - 20 ja la - su klo 10 - 18. Sinun työpäiväsi olisivat torstai, perjantai ja lauantai. Minä tuon teltan ja tuotteet Turkuun tiistaina ja opastan sinut työhösi. Tulen itse töihin sunnuntaiaamuna, jolloin voidaan vielä tavata ja katsella, miten on sujunut.

Rahallinen palkkio on surkea, niinkuin torimuijalla kuuluukin olla. Saat 1,15 euroa alvittomana per myyty Lempiriepu. Eli mitä enemmän myyt, sen paremmin tienaat. Jos sinulla on toiminimi, voit laskuttaa suoraan minua. Jos ei ole, voit käyttää esimerkiksi ukko.fi -palvelua laskun tekemiseen ja saat tienestisi normaalina palkkana. Matkakulut ja päivärahat voit hakea verottajalta sitten veroilmoitusta tehdessäsi.

Kuulostaako ihan tajuttoman houkuttelevalta? Lähetä siinä tapauksessa hakemuksesi helmikuun loppuun mennessä minulle sähköpostilla susanna@susannantyohuone.net

torstai 26. marraskuuta 2015

Käsityökorttelin Joulu alkaa NYT





Onko glögi kuumana ja olo mukava? Käsityökorttelin Joulu nimittäin alkaa än yy tee nyt!

Verkkokaupassani on oma kategoria kaikille tapahtumaan liittyville tuotteille.  Ja normaalivalikoimassa on pienet alennukset. Lue eilisestä postauksesta toimitusvaihtoehdoista (kiteytettynä: kirjeet ilman postikuluja, paketeissa normikulut) ja muista yleisistä asioista.

Tässä tulevat tuottehet.


UUSI PRINTTI

Lempiriepuperhe saa joulun kunniaksi ihan uuden printin. Yleensä jos itse tykkään jostain tosi kovasti, siitä tykkäävät myös asiakkaat. Ja minä ihan rakastan tätä uutukaista. Toivottavasti tekin. Myös värimaailma poikkeaa tässä siitä totutusta sateenkaarivärivalikoimasta. Printin nimi on Rakkaus ja sitä saa musta-violettina, musta-valkoisena ja musta-pinkkinä. (Hinta 7,80 e. Tästä tilaamaan.) 





SUSSU-TUNIKA

Vieläkö muistatte viime joulun maatuskakuvioisen Sussu-tunikan? Itsehän en käytä juurikaan muita puseroita enää, koska kyseessä vaan on niin hyvä kaava ja bambusta tehtynä siitä syntyy ihanan tuntuisia vaatteita. Googlailemalla löysin pari kivaa blogipostaustakin tuolla kaavalla tehdyistä vaatteista, tässä linkit Aarnilinnun ja Operaatio oivalluksen blogeihin.

Mutta pakko myöntää, että valkoinen ei ole aina se paras mahdollinen väri, ja maatuskainen kuosikin tulkitaan välillä yöpaidaksi. Siksipä Sussu-tunika kokee nyt uudestisyntymisen salonkikelpoisena mustana versiona ihan oman tarpeeni pohjalta. Niin monta kertaa olen jossain ihmisten ilmoilla huomannut ruokaroiskeen rinnuksillani ja nokea hihansuissani, että totesin tarvitsevani valkoisista Sussuista myös tummanpuhuvan version.

Nyt minulla on taas myynnissä Sussu-tunikan tee se itse -pakkauksia. Pakkaus sisältää kaavojen lisäksi 1,5 metriä mustaa bambuneulosta, ompeluohjeet sekä valmiiksi painetut taskupalat. Kaava sopii ihmiselle, jonka rinnanympärys on enintään 97 cm.Värivaihtoehdot mustavalkoinen ja ruskeavalkoinen.

Kaavasta löytyy vaihtoehtoiset taskut sekä myös huppu, ja noita muuntelemalla voit loihtia aivan omannäköisesi Sussun erilaisilla taskuilla, kauluksilla ja helman pituuksilla. Resoria käyttämällä saat taas aivan uuden ilmeen. Taskupalaakaan ei toki tarvitse käyttää taskuun, vaan sen voi liittää vaikka hihansuita koristamaan. (Hinta 49 euroa. Tästä tilaamaan.)


Jos olet isokokoisempi ja haluat silti ommella ihanan lämpöisen ja hengittävän lempivaatteen itsellesi, bambucollegea löytyy ihan metritavaranakin mustana, ruskeana ja luonnonvalkoisena. Valkoisen muuten voi värjätä itse pesukoneväreillä mieleisekseen! (Värillisten tarjoushinta 20 e/m, normaalisti 24e. Tästä tilaamaan.) 




KOHDEKOODATUT LEMPIRIEVUT

Takaisin tiskirätteihin. Aika usein minulta toivotaan rättejä, joissa olisi kuva käyttötarkoituksen mukaan. Nyt sellaisia olisi tyrkyllä. Joka kodin survival kit sisältää neljä mustaa riepua. Yksi vessaan, yksi pölyille, yksi keittiöön ja yksi reissuun. (Hinta 28 euroa. Tästä tilaamaan.)




VALKOISIA RIEPUJA

Juhlapäivinä voikin sitten ripustaa tiskialtaalle valkoisen pyhärievun. Häämessuja varten painoin pinkan malliriepuja ja ne myydään nyt pois. Näitä on siis rajoitettu erä ja ei ole näillä näkymin tulossa lisää. Kannattaa siis toimia nyt. Vaihtoehtoina harmaalla painettuja taloja ja pitsejä sekä muutama edullinen viiden rievun setti erivärisillä painokuvilla. (Tästä tilaamaan.)




SAUNATUOTTEET

Perinteiseen tapaan tarjoan teille tänäkin vuonna pellavaisia laudeliinoja käsintehdyn saippuan kanssa. Tänä vuonna laudeliinan kuosiin pääsi uusi Rakkaus-printti, ihanan punaisena. Materiaali on tosi kaunista ja laadukasta pellavaa. Saippuat valmisti Onnenpussi ja valitsin sen valikoimasta Herkkisliini-suolasaippuan, joka sopii herkällekin iholle. Siihen ei ole lisätty mitään hajusteita tai väriaineita. Näitä on nyt aika mukavan kokoinen erä ja pysyvät myynnissä niin kauan kuin niitä riittää. Huomisiltaan saakka alennetulla hinnalla. (Tarjoushinta 14 euroa. Tästä tilaamaan.)





VÄLKEHTIVÄ VIIVAKOODI

Heijastimet ovat nyt muotia. Niinkuin toissapäivänä juteltiinkin, nohevimmat vetävät päälleen turvaliivin. Jos sellainen tuntuu sinusta vaikealta vaihtoehdolta, miten olisi kassi, jossa on reilunkokoinen heijastava pinta? Minulla on ollut heijastavaa matskua viitisen vuotta odottamassa, että keksin sille käyttöä ja nyt keksin tällaisen. Kassi on ommeltu armeijan sarkakankaasta, eli on täyttä villaa. Vahvaa ja napakkaa, sadevettä hylkivää. Testasin heijastavuuden autonvaloissa ja avot kyllä näkyy. Näitä on pieni erä. (Hinta 36 euroa. Tästä tilaamaan.)






PAHNANPOHJIMMAISET
Tänä vuonna varastokaapin perukoille ei ollut kertynyt sellaista vuorta yksittäiskappaleita ja kakkoslaatuisia tuotteita, kun edellisinä vuosina, mutta jotain pientä sain sentään räävittyä kasaan. Ne ovat verkkokaupassa nyt täällä.

Melkein kaikkia tuotteita on vain yksi kappale, joten tässä on nyt se suuri ongelma, että tuo verkkokauppa taitaa yhä antaa monen ihmisen ostaa saman tuotteen kerrallaan. Varautukaa siis siihen, että vaikka maksu menee tililtänne, voikin olla, että jonkun toisen maksu kerkesi justiinsa ennen. Palautan sitten tietysti ne rahat, ja lähetän tuotteen sille, jonka maksu ensimmäisenä on tänne kirjautunut.

 


LAHJAKORTTI

Jos haluat antaa lahjan saajan itse päättää lahjastaan, voit ostaa lahjakortin Riepukioskille. Siinä on kaksi vaihtoehtoa, molemmat itse määrittelemällesi summalle. Minun tulostamani ja askartelemani kortti lähetetään sinulle tai suoraan lahjan saajalle valitsemallasi toimitustavalla. Tai sitten voit valita itse tulostettavan kortin, jonka toimitan pdf-muodossa sähköpostiisi. Sen perillepääsy ajoissa ainakin on varmaa! (Tästä tilaamaan.)




TOMPAN JOULU

Myös Homomaatuska Tompan kaupassa on kaikkea uutta kivaa, käykää kurkkaamassa sielläkin! Arvaattekohan, miten paljon minä nautinkaan noiden Tomppa-tuotteiden tekemisestä ja erityisesti markkinoinnista? Tompan kanssa kun saa mennä vähän överiksi. Sen imagoon sopii olla pikkuisen tuhma tai velmu tai jopa rivo. Se on niin söpö, että sehän saa anteeksi mitä tahansa. Minulle Tompan kanssa puuhailu on niin mahtavaa vaihtelua, ettei se tunnu pätkääkään työltä.





Kas näin, siinä kaikki minun aikaansaannokseni. Muistakaa tutkailla muidenkin yrittäjien tarjontaa Käsityökortteli-ryhmässä!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Vikatikki



En voi ollenkaan olla nyt ylpeä itsestäni. Jätin messut kesken. Häämessujen ensimmäinen päivä osoitti sen, että todentotta olin aivan väärässä paikassa. Olkoon hääkarkki- tai kiitoskorttirätti miten hyvä idea tahansa, niin en onnistunut vakuuttamaan sillä yhtäkään messukävijää. Ja myin kokonaiset neljä riepua päivän aikana!



Käsityökorttelin kollegoita oli paikalla kourallinen ja kun pari heistä päätti jättää leikin kesken, liityin minäkin luopioiden joukkoon. Ei niin saisi tehdä. En ikimaailmassa tekisi tällaista temppua, jos kyse olisi ollut Käsityökorttelista. Siksi kysyn itseltäni, miksi voin tehdä sen toiselle tapahtumajärjestäjälle. Ei siihen löydy perustetta. Minä en vaan jaksanut ajatellakaan seisovani siellä tyhmänä vielä toisenkin päivän kasvattamassa reikää itsetunnossani. Vaikka myisin huomennakin neljä rättiä, se ei muuttaisi yhtään mitään. Näissä kuluissa 28 euroa plussaa on yhtä tyhjän kanssa. Päätin, että järkevämpää on purkaa osasto, mennä majapaikkaan, nukkua yö rauhassa ja ajaa aamulla levänneenä valoisan aikaan kotiin. Jos olisin vielä toisenkin päivän messuilla myymättä mitään ja ajaisin umpiväsyneenä ja itkuisena pimeässä neljä tuntia, pääsisin aika todennäköisesti hengestäni. Minun messupaikkani sai sitten pari koruyrittäjää, jotka olivat tänään pimeässä nurkassa pahasti syrjässä. Se on ainoa positiivinen asia tässä nolossa asiantilassa.



Opin kautta, niinhän? EI ENÄÄ MESSUJA! Muistaisinko minä nyt sen? Varmaan ainakin siihen saakka, kunnes taas joku tekee liian hyvän tarjouksen.

Hyvä juttu on se, että onnistuin vihdoinkin kyhäämään messuosaston, joka ei saanut verta vuotamaan silmistäni. Ikeasta löytynyt ladonseinäkangas oli onnenpotku. Värjäsin sen punaiseksi ja sain aikaiseksi kotoisan punamultaista mökkitunnelmaa helposti liikuteltavassa muodossa. Tässä on nyt hyvä alku houkuttelevan messuosaston luomiseen, vielä muutama epäkohta pitää hioa ja selkeyttää asettelua. Jos siis joskus menisin vielä messuille. Jotenkin vahingossa vaikka.




PS. Häärätti-ideaa ei ole silti kokonaan haudattu. Esitteen voi ladata täältä, jos kiinnostaa. Sovellettavissa myös syntymäpäiviin tai muihin isoihin juhliin. Tai vaikka joululahjoihin.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Mitä hittoa minä taas olen touhuamassa?


Kelpo yritykseni esittää uuden jakson sarjoista "No kun hyvä tarjous" ja "Toimitaan ennenkuin ajatellaan". Olen menossa ensi viikonloppuna taas messuille. Häämessuille! Voi ähky.



Mitä hittoa, olen kysynyt itseltäni varmasti viisikymmentä kertaa näiden kahden viimeisen viikon aikana, kun olen tuota häätapahtumaa suunnitellut. Mitä ihmettä minä teen häämessuilla Riepukioskini kanssa?! En oikein kykene edes kirjoittamaan tätä postausta, saati mainostamaan asiaa Facebookissa, kun minua jotenkin nolottaa. Ei pitäisi nolottaa, vaan olla ylpeä tuotteestaan ja tuoda se pystypäin mihin tahansa tapahtumaan, jossa vaan on ihmisiä. Sillä jokainen ihminen tarvitsee tiskirättiä jossain vaiheessa elämäänsä. Myös ne, jotka ovat menossa naimisiin.



Ja ne, joilla on varaa ja tahtoa panostaa häihinsä, haluavat ehkä myös panostaa hääkarkkiin, niinhän? Yritän tarjoilla messuilla ajatusta siitä, että hääkarkin ei tarvitsisi olla karkki. Tai tuoksukynttilä, joka aiheuttaa päänsärkyä hajuallergiselle häävieraalle. Karkit ovat hetkellinen ilo ja muutenkin siellä juhlassa on tarjolla kaikkea hyvää syötävää. Niiden askarteleminenkin on aika työlästä. Siksi Riepukiskalla on tyrkyllä valmiiksi askarreltu vaihtoehto, jota ei nielaista yhdessä sekunnissa, vaan joka pysyy kivana ja ennenkaikkea hyödyllisenä muistona vuosien ajan.


Voi ähky.

Kuulostaako tämä teistä yhtä idioottimaiselta kuin minusta?


maanantai 21. syyskuuta 2015

Pohjia ja huippuja


Kirjoitan tätä sängyssä ja olo on sellainen, että tarvitsisin jonkin sortin lastan kaapiakseni itseni irti tästä patjasta. Ehkä jos syydän kaiken itsestäni näppiksen kautta ulos nyt heti alkuun, saan jonkun voiman rippeen taas nousta ja jatkaa eteenpäin.

Tiesinhän minä, etten minä viikonlopun reissulla plussalle pääse, mutta en minä sentään uskonut näin pahasti takkiin ottavani. Tuossa aiemminhan mainitsin, että kahden tonnin myynnillä olisin saanut nollattua kulut. En myynyt edes puolia siitä. Se on sama kuin keskivertoisessa yksipäiväisissä Käsityökortteleissa. Eli todella huonosti siihen nähden, millaisesta tapahtumasta nyt oli kyse.

Minä kun niin kovasti tykkäisin käydä messuilla. Se kun on kivaa. Olisi niin mukavaa, jos sen saisi jotenkin kannattavaksikin. Mutta tämä kauhukokemus vain vakuutti minut entisestään sitä, että ei ikinä enää.


Asiakkaat loistivat poissaolollaan ainakin meidän hallissa. Molempina päivinä oli alkutunteina ihan hyvä meininki ja vaikutti siltä, että kyllähän tämä tästä. Sitten se loppui. Normaalisti myyntitapahtumissa vihoviimeinen tunti on se aika, jolloin me myyjät jäämme keskenämme ja keräännymme juoruileviksi klimpeiksi käytäville. Sitä kutsutaan kitutunniksi. Nyt ne kitutunnit kestivät kolme tuntia. Kahden aikaan hiljeni kumpanakin päivänä aivan kokonaan.

Minä tietysti soimasin itseäni. Osastoni oli tökerön näköinen. En kykene edes laittamaan siitä kuvia tähän postaukseen. Oli typerin idea ikinä jakaa se kahtia Riepukioskiksi ja Tompan kaupaksi. Noiden messujen asiakaskunta vaan ei ole Tompan kohderyhmää, vaikka järjestäjä kuinka pyytäisi Tomppaa messiin. Olen idiootti, kun annan puhua itseni ympäri, vaikka vain minä voin tietää, mihin omat tuotteeni kannattaa kiikuttaa. Ja vaikka sunnuntaina lopulta tuli sitäkin väkeä, joka ilahdutti minua niillä ihastushuudahduksillaan, niin juuri kukaan ei ostanut mitään. Tompan puolelta myin yhden paidan englantilaiselle miehelle, joka sanoi vaimolleen "I will wear it with pride" ja yhden kassin kollegalleni. Pari rättiä, magneettisetin ja pari pinssiä. Ja sain vielä kauniiksi lopuksi kuulla erään homomiehen äidiltä, että tuotteeni eivät ole nättejä, vaikka juuri homot tykkäävät näteistä asioista. Todella kannustavaa, kiitos. Keitähän ne kesän Pride-tapahtumien miehet sitten olivat, jotka olivat ihan liekeissä Tompasta? Vaikka minusta on tosi mukavaa kohdata asiakkaita kasvokkain, niin jotkut kyllä osaavat panna minulle jauhot suuhun ja vetää maton alta tosi lahjakkaasti. Kuoreni ei ole vieläkään kyllin paksu, vaikka osaankin jo toipua näistä kommenteista paremmin.

Sikahintainen sähkö oli tietysti typerin investointi, mitä kuvitella saattaa. Vaikka omat spotit pehmensivätkin messuhallin yleistä kuvottavan vihertävää valon väriä, niin ei niillä kuitenkaan myynnin kannalta mitään merkitystä ollut. Sata euroa meni jo siinä taivaan tuuliin. Omaa tyhmyyttä sekin.


Mutta minun tyhmyyteni piikkiin ei voida laittaa sitä, että kanssayrittäjät ympärillä olivat aivan yhtä syvällä suossa, vaikka heidän tuotteensa olivat nättejä, taidokkaita ja kauniisti esillä. Tällaisissa tilanteissa olen suunnattoman kiitollinen siitä, että olen osa Käsityökortteli-porukkaa. Ihmeellisen sattuman ansiosta kaikki viisi lähintä naapuriani olivatkin tuttuja korttelilaisia. Vertaistuki oli se asia, mikä piti minut (melkein koko ajan) pystyssä tämän viikonlopun aikana. Kun yhteisestä huonosta kokemuksesta voi vääntää huumoria ja nauraa porukalla, se tuntuu vähemmän tappavalta. Kiitos siis huippunaapureille.

En tiedä, miksi messut eivät houkuttaneet ihmisiä tällä kertaa ja paikalle saapuneistakin vain pieni osa näytti tekevän ostoksia. Kun katselin messujen tuotevalikoimaa, ei ainakaan siinä ollut syytä. Upeita tuotteita, mieletöntä taitoa. Lähetänkin erityisen lämpimät kiitokset jokaiselle messuilla käyneelle, joka osti jotakin joltakin käsityöyrittäjältä. Voitte uskoa, että se pieninkin ostos lämmitti nyt mieltä aivan erityisen paljon.



Ovatkohan kaikki päällevyöryvät lamapuheet, hallituksen suunnittelemat leikkaukset, pakolaistulvat ja yt-neuvottelut saaneet ihmiset niin varuilleen, ettei kukaan uskalla ostaa enää mitään? Lainaan kollegan sanoja: "Suomi pitäis pelastaa ja jengi lopettaa kuluttamisen. Eih, näin se ei pelastu."

Ei niin. Kuluttamisen lopettaminen upottaa yrityksiä ja sitä kautta lähtee lisää työpaikkoja ja verotuloja valtiolta ja hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut rappeutuvat. Vaikka suurin osa meistä kädentaitajista on yksinyrittäjiä, me tuomme välillisesti töitä muille ostamalla materiaalia, käyttämällä alihankkijoita ja käymällä messuilla ja muissa tapahtumissa. Me olemme halpoja kansalaisia, sillä meillä ei ole lomia, lomarahoja eikä työterveydenhuoltoa. Yrittäjiä ei kannata ajaa konkurssiin, koska sitten meistä tulee työttömiä eli kalliita taakkoja duunareiden elätettäväksi.


Mutta on tässä jotain positiivistakin. Minä olen perusnegatiivinen ihminen, mutta pystyn kyllä puristamaan tähän hetkeen jotain ilon aihettakin. No, ensinnäkin minulla on nyt aika hyvä varasto joulumyyntiä ajatellen, kun sain kyörätä samat tuotteet takaisin kotiin. Eipä tarvitse heti rynnätä rättitehtaalle.

Ja toiseksi te siellä ruutujen toisella puolella olette olleet pelastavia enkeleitä, kun olette tarttuneet verkkokauppani alemyyntiin ihan mahdottomalla innolla! Viikonlopun myynti siellä on ollut lähes eurolleen sama kuin messumyyntini, eli sillä melkein kuittaantuvat ne loput messujen aiheuttamat ylimääräiset kulut. Mitään en tienaamaan päässyt, mutta enpä mennyt tuhatta euroa miinukselle kuitenkaan. Kiitos kiitos kiitos kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitooooooooooooooos!!!!!!!!!!!



Jatketaanpa positiivisella linjalla. Syy, miksi alunperin edes olimme menossa Helsinkiin tänä viikonloppuna oli Showhat. Jarkon ja Oskun drag show teki paluun teatteriravintola Kahteen Kanaan, jossa minä heidät ekan kerran näin 12 vuotta sitten. Silloin olin hysteerinen fani, joka ei yhtään pystynyt hallitsemaan itseään idoleidensa läheisyydessä. Kävin sen aikaisen parhaan ystäväni kanssa lukemattomilla keikoilla monta kertaa vuodessa. Ajoimme Tampereelta pääkaupunkiin ja jätimme auton Ruskeasuon Teboilin pihaan, koska emme uskaltaneet ajaa kaupungissa. Huoltoaseman vessassa vaihdoimme siistit vaatteet ja laitoimme väriä ripsiin, ennen kuin matkustimme raitiovaunulla perille. Ravintolan konseptiin kuuluu dinner+show, ja työttömänä se dinner-osuus oli aika haasteellinen. Muistan aika monena kertana nolona pyytäneeni vain alkuruoan, kun siihen juuri ja juuri riitti rahat. Täydellisen hepulin aiheuttaman shown jälkeen juoksimme sitten pitkin pimeää Helsinkiä kiljuen ja ajoimme aamuyön tunteina takaisin kotiin Pirkanmaalle.


Sittemmin Showhat kasvatti suosiotaan huimiin mittoihin ja homobaarit ja pienet ravintolat vaihtuivat valtaviksi konserttisaleiksi ja suurten teatterien lavoiksi. Vaikka showt muuttuivat näyttävämmiksi ja massiivisemmiksi, isoilla lavoilla menetettiin se ihana intiimiys, joka pienissä tiloissa vallitsi. Olen silti pyrkinyt kerran vuodessa käymään poikia katsomassa noilla suurilla areenoilla ja myös tämä nykyinen paras ystäväni Sulo on tykännyt Showhatista kovasti.


Paljon on muuttunut näiden vuosien aikana. Se paras ystävä on jäänyt historiaan, Ruskeasuon Teboilin siivottoman vessan voi kiertää kaukaa ja parkkeerata oman auton ihan ravintolan ovelle. Yöllä ei tarvitsekaan ajaa kotiin, vaan voi kävellä kadun yli hotelliin nukkumaan. Ja sen dinnerinkin pystyy hammasta purren tilaamaan kokonaisuudessaan, vaikka tuollaisessa paikassa hinta korvaakin ruoan määrän. Kommunikointi idoleiden kanssa on muuttunut vähemmän hikiseksi ja hysteeriseksi, kun palvonnan seuraksi on tullut tuttuutta ja lämpöä. Jos silloin ekalla keikalla 12 vuotta sitten joku olisi tullut minulle sanomaan, että vielä tulee se päivä, kun Osku taluttaa minut lavalle ja esittelee yleisölle hänelle rakkaana ihmisenä, en olisi sitä tietenkään uskonut saati pysynyt pöksyissäni. Mutta vaikka en enää mene hikiseksi sekopääksi pelkästä katsekontaktista, niin yhä se show saa minut nousemaan pilviin ja pyyhkii pois kaikki murheet mielestäni. Kämmeniä koskee taputtamisen jälkeen ja posket ovat kipeät nauramisesta, ripsarit leviävät ilon kyyneleiden mukana mustiksi rinkuloiksi silmien alle ja kaloreita kuluu enemmän kuin kuntosalilla. Toden totta, tämä keikka Kahden Kanan minikokoisella esiintymislavalla muutaman kymmenen ihmisen yleisön edessä oli kaikkea sitä, mitä olen niissä isoissa teattereissa kaivannut.

Hah, mieleni piristyi Showhatin tunnelmista kirjoittaessa. Hymyilyttää. Meinaankin nousta ylös sängystä. Minullahan on kiva työ odottamassa. Kiitos taas, Osku ja Jarkko.