Lomailut

Turun Käsityöläismarkkinoilla minulle lopullisesti kirkastui se, että on aika lopettaa myyntitapahtumissa käynti. Jos oma motivaatio on nollassa, ei tällaista työtä voi tehdä. Ja varsinkin, jos on menettänyt rakkauden omaa tuotettaan kohtaan, ei todellakaan voi enää tehdä tätä työtä. Eikä myöskään, jos ei oikein pysty sulattamaan sitä, että kaiken tarkoituksena on vain valmistaa ja myydä lisää tavaraa kuluttajille. Minulla on bambukangasta varastossa vielä niin paljon, että siitä syntyy kolmisentuhatta rättiä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka en nyt meinaa edes harkita enempiä myyntitapahtumia, niin verkkokauppiaana minä pysyn vielä pitkään.

Turussa huomasin, etten yhtään jaksanut selittää tuotetta asiakkaille, vaikka rievut nimenomaan tarvitsevat selityksen. Huomasin senkin, etten jaksanut edes yrittää vakuuttaa niitä, jotka suhtautuivat epäillen. Pääasiassa myinkin sitten vanhoille uskollisille asiakkaille, jotka eivät selityksiä tarvinneet. Riepukioskilla kävi moni ihminen, joka kehui rättejäni mahdottomasti. Oli joku, joka oli kuusi vuotta käyttänyt samaa riepua ja joku toinen, jonka kolmivuotias rätti oli vielä ihan loistokunnossa, mutta päätti silti vaihtelun vuoksi ostaa uuden. Katselin ihan ällistyneenä, miten muutamakin kävijä alkoi ventovieraalle ihmiselle kertoa riepujeni erinomaisista ominaisuuksista. Kun itse olen jotenkin ihan kurkkua myöten täynnä omaa bisnestäni, olivat nämä kohtaamiset aivan mielettömän kannustavia.

Postihomman takia vuorokausirytmini on keikahtanut aamuvirkkuuteen, joten iltakahdeksaan asti jatkuneet myyntipäivät tuottivat minulle fyysistä kipua, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa. Sunnuntaina eli neljäntenä myyntipäivänä en jaksanut enää edes yrittää seistä paikallani kojussani, vaan päästin itseni pitkiksi ajoiksi kirmailemaan keskiajalle kahvipäissäni.

Käsityökorttelialueen vieressä nimittäin oli keskiaikamarkkinat ja voi hyvä ihme, miten ihana tapahtuma se olikaan. Siinä oli sitä, mikä meidän Käsityökortteleistamme puuttuu kokonaan, eli ELÄMYS. Myyjien ja muiden vapaaehtoisten puvut olivat upeita ja myyntikojut todella hienoja. Savu ja terva tuoksuivat, kokonainen sika pyöri vartaassa, pieniä näytelmiä esitettiin yleisön seassa ja koko touhussa oli hyvää meininkiä. Sitä en tiedä, kuinka keskiaikapuolen myyjillä kauppa kävi, mutta tunnelma siellä oli huikea. Jotenkin sen kaiken näkeminen vielä entisestäänkin kasvatti minun vaikeuttani myydä tavaraa vain myymisen vuoksi.

Tämä postiloma on siis kulunut pääasiassa työnteon merkeissä. Kun palasin Turusta, lähdimme kuitenkin Sulon kanssa ihan oikeasti lomalle: ajoimme mopoilla Savonlinnaan, yövyimme kaksi yötä hotellissa, kävimme linnassa, söimme ravintoloissa, herkuttelimme kahviloissa, risteilimme höyrylaivalla Saimaalla ja kävelimme ihanilla kalliorannoilla. Olimme ihan turisteina! Ja sitten torstaina ajelimme mopoillamme takaisin kotiin. Menomatka sujui tosi ihanasti, kun aurinko paistoi, vaikka olikin viileä ilma, mutta paluumatkan tihkusateet, mustat pilvet ja hulvattomat 11 lämpöastetta tekivät kotimatkasta todella kylmän. Olimme ytimiimme asti jäässä päästessämme kotiin ja sinkouduimmekin suoraa tietä paikallisen kylpylän saunamaailmaan lämmittämään kovia kokeneet kehomme. Hyisestä päätöksestään huolimatta mopolomailu oli kuitenkin sen verran mahtava kokemus, että takuulla se ei jää viimeiseksemme. Edullisena kulkupelinä mopo nielee bensaa vain noin 2,5 litraa sadalla kilometrillä ja kelin ollessa miellyttävä kiemuraisilla maaseututeillä ajaminen on todellista hermolepoa.

Vaikka en lomallani olekaan päässyt yhtään ruskettumaan tai uimaan tai kerinnyt ommella vaatteita kuten olin kuvitellut, minusta on ihan mahtavaa taas maanantaina pukeutua Postin oranssiin paitaan ja lähteä kiipeämään tuhattakahdeksaasataa rappusta ylös ja alas. "Lomailu" olikin ihan liian leväperäistä, kun olin jo niin tottunut rutiineihini, jotka palkkatyö on minulle tuonut.

Turkusse

Lähden nyt sitten Turkuun, vaikka kuusi lomalomalomapäivää houkuttelisi huomattavan paljon. Varsinkin lauantaina olisin huomattavasti mielummin joko Helsingissä Pride-kulkueessa tai Hämeenlinnassa Guns N´ Rosesin konsertissa. Voi kunpa en olisi enää käsityöyrittäjä ensi kesänä ja voisin reissata ihan vaan turistina sinne, missä tapahtuu jotakin mahtavaa!

Käsityökorttelin myyjät on sijoitettu toispuol jokke, tälppual jokke, ihan miten vaan haluatte, mutta ilmeisesti kuitenkin olemme Aboa Vetus & Ars Nova -museon (kuinka vaikean nimen museolle VOI antaa?) lähettyvillä Itäisellä rantakadulla.

Verkkokauppani on kiinni sen ajan, kun olen matkassa. Kauppa aukeaa taas maanantaina. Mutta ehkä näemme Turussa? Tervetuloa!

Riemukkaasti köyhempänä

Ollaan palattu kotiin Jyväskylästä. Sulo oli ihana ja lähti minulle henkiseksi tueksi. Varsinaisesti Sulon läsnäolo ei ole välttämätön näillä reissuilla, mutta pitkän tauon jälkeen olin tosi epävarmana lähtemään messuamaan, joten stressiä vähensi ihan reippaasti se, että toinen oli huolehtimassa auton parkkeerauksista ja jakamassa ajourakkaa.

Käynti Jyväskylässä muistutti minua niin hyvässä kuin pahassakin siitä, mitä se käsityöyrittäminen onkaan. Mahtavaa oli taas olla yhdessä kivojen korttelilaisten kollegoiden kanssa ja tutustua uusiin yhdistyksen jäsenyrittäjiin. Kun asiakkaita ei ole, niin vertaistuki on olennaisen tärkeää. Meillä oli hulvattoman hauska perjantai, vaikka emme oikeastaan kauppaa tehneetkään. Huumori on hyvä (ja ilmeisen ainoa) keino selvitä näistä tappavista miinusreissuista.

Odotettavissa oli, että kun tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa, se ei ole kultakaivos kenellekään. Silti se perjantain hiljaisuus oli iso pettymys. Lauantaina asiantila korjaantui. Enää ei ehditty kikattaa keskenämme niin paljon. Kauppaa tuli tehtyä, mutta ei tarpeeksi. Jäin miinuksille, mutta onneksi vain vähän. Nyt ei tarvita kuin yksi päivä töitä postissa ja olen nollannut reissun aiheuttamat tappiot!

Huonosta myynnistä ei voi syyttää kuin itseään. Katselin siinä parin päivän aikana, miten käsintehtyä kosmetiikkaa myyvä mieshenkilö teki ihan kohtuullisen myynnin, koska osasi myydä. Loppujen lopuksi minä olen aika arka ylistämään omaa tuotettani maasta taivaaseen ja pelkään aina säikäyttäväni asiakkaat pois. Sulollakin on paljon rohkeampi tapa myydä ja minusta tuntuu, että parempaa tiliä tekisin, jos pysyisin itse piilossa ja antaisin Sulon hoitaa kaupankäynnin!

Iso ero entiseen on tapahtunut minussa itsessäni. Tavallisesti tuollaisen kaamean miinustuloksellisen päivän jälkeen olisin ihan rikki hiippaillessani yöpaikkaan. Päivän sitä jaksaa nauraa yrittäjäystävien kanssa, mutta hymy vaihtuu helpoksi suruksi, kun jää itsekseen ja laskee päivän kassan. Nyt ei vaihtunut. Totesin vain, että paska reissu, takkiin tulee ja reippaasti, mutta onneksi on Posti. Se, että minun koko toimeentuloni ei enää olekaan rättibisneksen varassa, muuttaa ihan kaiken! En vajonnutkaan kelpaamattomuuden syövereihin, eikä yksikään kyynel pyrkinyt esiin.

Kokemus vahvisti toisaalta sitä tunnetta, että haluan lopettaa käsityöyrittämisen ja toisaalta kasvatti päätökseen liittyvää luopumisen surua. Yhteisöllisyys, joka Käsityökorttelin sisällä vallitsee ja ylipäänsä myyntitapahtumien hyvät puolet ovat asioita, joista tuntuisi pahalta luopua. Kaiken lisäksi nyt seitsemän vuoden jälkeen olen lopultakin saanut myyntipöytäni esillepanon sellaiseksi, että se miellyttää silmääni! Ja minä niin haluaisin ostaa pienen pakettiauton, jonka tuunaisin liikkuvaksi torimuijan kodiksi. Ristiriitaisia tunteita. Tekisin niin mielelläni rättihommia ja kiertäisin tapahtumissa, jos siitä ihan oikeasti saisi palkkaa. Vaikka Postin palkka on pieni, saan siellä saman rahan aivan olennaisesti vähemmillä työtunneilla ja paineella kuin yrittäjänä niinä hyvinäkään kuukausina.

Vielä ei onneksi ole luopumisen aika. Seuraava myyntitapahtuma on kahden viikon kuluttua Helsingissä. Siellä ollaan taas kerran Kampissa Narinkkatorilla. Onneksi tämä eka myyntireissu oli sisätiloissa ja sellaisena niinkuin pehmeä lasku raadolliseen todellisuuteen eli säiden armoilla olemiseen.

Käsityökorttelin Joulu

Tavallisesti Käsityökorttelin Joulu on minulle todella hyvä myyntipäivä tai -viikonloppu. Olen aiempina vuosina itse organisoinut sen suurimmaksi osaksi, mutta tänä vuonna muut korttelilaiset joutuivat siihen hommaan minun lomareissuni takia.

Olen valmistautunut tähän virtuaaliseen joulumyyjäisiin aina todella huolella, joten ei ole ihme, että se on ollut minulle myynnillisesti mainio tapahtuma. Olen tehnyt uusia tuotteita, keksinyt ilmaisia iloja asiakkaille ja tehnyt viikkokausia kaikenlaista pohjatyötä.

Tänään, kun tapahtumaan on enää yksi yö aikaa, minä totean nöyrästi tehneeni virheen, kun päätin pitää marraskuun lomaa. Nyt minulla ei nimittäin ole kuin muutama uusi tiskirätti riepukaupassa ja Homomaatuska Tompalla vain yksi uutuustuote. Kaikki muu jäi tekemättä. Siitä saakka, kun olen tullut takaisin Suomeen, olen ollut Postissa, ja aivan vaivihkaa leppoisat nelituntiset päiväni ovat vaihtuneet yhdeksäntuntisiksi. Kauemminkin olisin saanut siellä ylitöissä viipyä, mutta en vain ole pystynyt, enkä jaksanut. Näiden syiden takia Käsityökorttelin Joulu on minun osaltani todella vaatimaton. Toivottavasti muut ovat sitten panneet parastaan ja uurastaneet minunkin edestäni, jotta löydätte kädentaitajien tarjonnasta ihan huippuhyviä lahjaideoita.

Vanhaan tuttuun tappaan tapahtumapaikka on Facebookissa Käsityökortteli-ryhmässä. Sinne ei ole pakko liittyä jäseneksi, mutta vain jäsenet voivat kommentoida ja osallistua kilpailuihin. Itse pystyn olemaan paikalla juttelemassa vain noin iltakahdeksaan saakka, koska en halua olla puolikuollut aamuhämärissä kun ajelen taas sinne "oikeisiin töihini".

Olen tehnyt omaan verkkokauppaani sivun, jonne kaikki jouluiset uutuudet ja alennukset ja mahdolliset kilpailut ilmaantuvat huomenna torstaina klo 18.

Pankaas siis muistutus puhelimeenne, varautukaa glögillä ja pehmeällä torkkupeitolla sekä mukavilla villasukilla ja kääriytykää huomisiltana sohvalle läppäri sylissänne tuhlaamaan toivottavasti supermuhkeat veronpaulutuksenne!

Maa jalkojen alta

Tulin viime yönä kotiin Savonlinnan Käsityökorttelista. Myynti oli hyvää ja ihmisiä kulki koko päivän tasaisena virtana, mutta minun oli kovin vaikeaa löytää iloisen torimuijan moodia.

Edellisenä päivänä nimittäin luin sähköpostin, jossa kerrottiin Lowcostholidays-firman menneen konkurssiin ja sen myötä minun marraskuisen henkireikäni, eli Fuerteventuran-matkan peruuntuneen. Olin varannut hotellin kyseisen firman kautta verkosta ja lentoliput erikseen toista kautta. Tämä siksi, että köyhänä etsin tietysti halvimman mahdollisen tavan lomailla kolme viikkoa auringossa. Köyhyydestä kärsitään nyt. Hotellivaraus on lakannut olemasta voimassa, mutta rahat menetin kuitenkin. Nyt minulla on siis lentoliput Kanarialle, mutta ei kattoa pään päälle. Joudun ostamaan uuden majoituksen, mikä tarkoittaa sitä, että lopulta halpa reissuni tuleekin vähintään yhtä kalliiksi, kuin että olisin ostanut suoraan jonkun kotimaisen matkatoimiston turvallisen pakettimatkan.

Olen odottanut marraskuuta kuin kuuta nousevaa. Se on ollut minun pelastukseni. Yleensähän ahdistun jo kesän alussa siitä, miten kesä on ihan kohta ohi, ja koko ajan sataa ja on liian kylmä, ja neurooseilen auringon kanssa ja mietin, että talvi on ihan kohta täällä. Tänä kesänä on ollut toisin. Olen osannut ottaa päivän kerrallaan, pyrkinyt nauttimaan aurinkoisista hetkistä ja olemaan kyttäämättä säätiedotuksia. Olen koko ajan tiennyt, että vaikka kesä loppuu, minua odottaa vielä marraskuussa uusi kesä. Vaikka reissu on ollut ihan liian iso meno rahallisesti, olen ollut todella tyytyväinen siitä, että matka tuli varattua ja maksettua jo tammikuussa. Se on ollut mielenterveyden kannalta parasta, mitä olen ehkä koskaan tehnyt.

Ja nyt se vietiin minulta. On kuin olisi viety maa jalkojen alta. Ahdistaa.

En ollenkaan käsitä noiden konkurssiyhtiöiden touhuja. Juuri muutama päivä sitten päivittelin Anttilan toimintaa, kun asiakkaat, jotka ovat ostoksensa maksaneet, eivät saakaan tavaroitaan eivätkä rahojaan. Ja nyt se sama tapahtui minullekin ja vieläpä valitettavan suuren summan kohdalla. Jos firma tietää olevansa menossa hurjaa vauhtia alaspäin (eihän se kenellekään päättävälle taholle yllätyksenä tule), miten ne kehtaavat silti myydä tavaraa niinkuin ennenkin tietäen, että vievät asiakkaidensa rahat ilman vastinetta? En käsitä.

Jos olisin maksanut hotellini Visalla (jota en omista, koska velaksi ostaminen on minulle kauhistus), saisin nyt rahat takaisin. Mutta minä maksoin pankkikortilla heti paikalla, enkä saa pennin pyörylää. Matkavakuutus ei korvaa konkurssitapauksia. Lowcostholidays sanoo, että heihin on turha olla yhteydessä.

Minulla on kolme inhottavaa vaihtoehtoa: 1. Repiä vähistä rahoistani uusi hotellivaraus ja toivoa, että loppukesän korttelit tuottavat ihan superhyvin 2. Antaa Sulon lähteä ylitöihin, jotta saisi minut matkaan 3. Ottaa Fuerteventuralle teltta mukaan ja ryhtyä kolmen viikon ajaksi rantapummiksi.

Mitä tästä opimme? Hanki Visa-kortti. Älä ole köyhä.

Minä lähdin Pohjois-Karjalaan

Joensuussa oli kivaa. Käsityökortteleihin on nykyisin niin hauskaa lähteä tapaamaan "työkavereita" ja myös kohtaamaan uusia ja vanhoja asiakkaita. Tämänkertaisen korttelin pääjehu oli Hannele Rusila, joka todella oli huolehtinut järjestelyistä ihanasti. Meille tarjoiltiin lämpimässä taukotilassa tyrnikiisseliä ja karjalanpiirakoita! Sää ei ollut koko aikaa puolellamme, mutta silloinkaan, kun se oli, ei asiakkaita ollut yhtään enempää kuin sateella. Huonoksi jäi myynti tällä reissulla, mutta niin paljon olen minäkin näiden vuosien aikana henkisesti kasvanut, ettei kevyt kassa enää paina minua maanrakoon kelvottomuusajatuksineni.

Vaan pakkohan se on myöntää, että jokainen kannattamaton myyntireissu panee miettimään tämän homman järkeä ja vaihtoehtoja. Mitä voisi tehdä toisin? Mitä teen nyt väärin? Entä mitä voisi tehdä yrittämisen sijaan? Näitä ajatuksia huomaan pyöritteleväni yhä enemmän. Varsinkin kun koko ajan joku kollega tekee lopettamispäätöksen, se ei voi olla vaikuttamatta omaan päähän. Miksi minä yhä jatkan?

 Katsotaan nyt taas tämäkin kalenterivuosi loppuun asti, ennenkuin mitään radikaalia muutosta aletaan miettiä. Odottelen perustuloa kuin kuuta nousevaa. Jos olisi varmuus siitä, että jostain tulisi pesämuna joka kuukausi, se poistaisi stressin ja paineen hengissäsäilymisestä ja vapauttaisi energiaa ja iloa omaan tekemiseen, uudistumiseen ja luomiseen. Nyttemmin tuo jatkuva murhe siitä, tuleeko kassaan mitään, on käynyt aika raskaaksi kantaa.

Meidän kaltaisillemme pienille yrittäjille perustulo olisi aivan täydellinen asia. Olen lueskellut eri vaihtoehdoista ja jossain väläyteltiin viidensadan euron summaa per kuukausi. Se olisi minulle juuri sopiva. Liian pieni, jottei sen varaan voisi heittäytyä laiskottelemaan, mutta tarpeeksi suuri poistamaan edellämainitun taakan hengissäpysymisestä. Joskus puhuttiin jopa tuhannesta eurosta kuukaudessa. Se taas olisi liikaa. Nytkin minä yritän päästä maksamaan itselleni tonnin kuussa palkkaa (aina se ei onnistu), joten jos se raha tulisikin ilmaiseksi, niin ihan takuulla menisi löperöksi koko yrittäminen. Mutta koska perustulo tuskin toteutuu ainakaan lähivuosina, minä jatkan pohdiskeluani siitä, mitä pitäisi tehdä toisin.

Tällä reissulla rakastuin pieneen mökkiin, josta olin paikkani ostanut Joensuun Taitokorttelissa. Ai että se oli söpö ja kätevä! Tavarat sai huoletta jättää mökkiin yöksi, koska sen sai lukittua ja se piti sadetta. Kun koko lauantaipäivän satoi ja tuuli, minä olin kiskassani kuin herran kukkarossa. Hörpin teetä ja katselin tabletilta ohjelmaa norjalaisista, jotka asuvat tiettömien taipaleiden takana, upeissa maisemissa, yksinkertaista elämää eläen. Olin suunnattoman kiitollinen lautaseinistä ympärilläni.

Jos ja kun tämä käsityöläisen torielämä tulee jatkumaan, unelmani olisi vetää perässäni juuri tuollaista pientä sievää mökkiä, jossa kaikki olisi koko ajan paikoillaan. Sen vaan vetäisi torille ja avaisi luukut. Ja illan tullen sen voisi vetää jonnekin metsätielle ja kömpiä sinne yöksi nukkumaan.

Myös teltasta voisi saada professionaalisemman näköisen. Katselen Hannelen telttaa aina ihaillen. Hän on tehnyt siitä todella kauniin kokonaisuuden kutomalla siihen tuotteidensa kanssa samaa kieltä puhuvan katon ja kiinnittämällä huomiota pieniin yksityiskohtiin. Missään ei näy nippusiteitä, puristimia ja S-koukkuja.

Kiitos kaikille, jotka tulitte meitä katsomaan! Seuraavaksi vuorossa on sitten Savonlinna 29.7.

Jännittää ja innostaa

Jotenkin minä olen onnistunut kasaamaan taas liian isoja riskejä tällekin vuodelle, vaikka pyhästi päätin, että tänä vuonna mennään varman päälle kaikessa. Nyt ei ole varaa harha-askeliin, sillä viime vuosi meni jo aika kehnosti, eikä minulla ole ollut sitä tavanomaista joulumyynnin tuomaa rahallista turvaa ollenkaan tässä alkuvuonna.

Ja silti minä nyt olen pannut lähes kaiken yhden kortin varaan. Eli ensi viikon. Kaksi isoa tapahtumaa osui samaan aikaan, enkä pystynyt päättämään, kumpaan lähtisin. Päätin varata paikan molemmista.

EuroGames on sateenkaarikansan urheilutapahtuma, joka seilaa vuosittain eri maissa. Tänä kesänä se pidetään Suomessa samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. Kisakylään oli tarjolla myyntipaikkoja ja minusta tuntui, että Homomaatuska Tompan olisi ihan pakko olla siellä. Siellä Tomppa saisi kaivattua näkyvyyttä myös ulkomaalaisten keskuudessa.

En tiedä, mitä se kaikki todellisuudessa tulee olemaan, mutta kuvitelmissani näen kisakylän täynnä iloisia kansainvälisiä urheilijoita, jatkuvaa auringonpaistetta ja erityisen hyvää tunnelmaa. Työhuoneen tulevaisuus on nyt aika pitkälti kiinni näissä homo-olympialaisissa, sillä paikkamaksu oli tähtitieteellinen ja Tomppa-paidoissa on omaisuus kiinni. Jos ne jäävät myymättä, tulee tenkkapoo.

Toisaalta pelkään kamalasti, miten käy ja toisaalta olen niin innoissani, etten malta odottaa lähtöä! Kisakylässä on ohjelmaa pitkin viikkoa, joten voisi kuvitella, että siellä olisi myös väkeä. Minua pitäisi odottaa siellä puinen mökki sähköineen. Se on ihana asia, koska ei tarvitse stressata säiden takia ihan niin paljon. Pystyn keittelemään teetä ja pussiruokia ja ottamaan sähkökäyttöisen kylmälaukunkin mukaan, joten syömiseen ei mene ylimääräistä rahaa. Yöt vietän teltassa kaverini pihalla Espoossa. Päivät ovat pitkiä ja tiedän, että koko rupeama koettelee minun kestävyyskykyni rajoja toden teolla.

Samaan aikaan kun minä päivystän paitakioskissani Helsingissä, on Riepukioski täydessä iskussa Turussa. Hullumaista kyllä, sain älyttömään työpaikkailmoitukseeni kaksi hakemusta! Olipa kiusallista joutua valitsemaan noiden kahden hyvän hakijan välillä! Minulla on kuitenkin luottamus valitsemaani henkilöön, joka tuntuu yhä olevan oikein iloisella mielellä lähdössä torimuijaksi. En ole koskaan aiemmin ollut Turun käsityöläismarkkinoilla, mutta ymmärtääkseni se on tapahtuma, joka ei petä. Tosin nyt siinä on sellainen uutuus, että meillä on siellä Käsityökortteli, joka sijaitsee joen toisella rannalla. Kunpa, voi kunpa asiakkaat löytäisivät tiensä myös sinne!

To do -listallani oli tälle viikolle melkoinen määrä hoidettavia hommia ennen maanantain lähtölaukausta, mutta nyt lista alkaa olla voiton puolella ja kerkiän onneksi pitää ihan kunnolla muutaman vapaapäivää juhannuksen aikaan. Tiukka aikataulu, matalapaine ja kehnosti sujuneet myyntitapahtumat ovat vieneet minusta mehut. Olen kovasti kaivannut nukkejani, rentouttavaa leikkiä ja pään nollausta. Otinkin pienen varaslähdön eilen nukketouhuihin ja tein mini-Sussulle minityövälineet ja miniriepuja. Sitten kävimme Vuoksen rannalla eväslounaalla Sulon kanssa ja illalla pääsimme katsomaan kesäteatterin Kekkonen-näytelmää, joka muuten oli ihan todella hyvä! Käykää ihmeessä se katsomassa, ensi-ilta on ensi viikolla. Ikinä ei ole teatteriesitys aiheuttanut minussa niin paljon tunteita kuin tämä Kekkonen nyt teki.

Riepukioski Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökorttelissa 
Aurajoen itäisellä puolella 30.6. - 3.7.
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 10 – 18
su klo 10 – 18

Homomaatuska Tomppa EuroGames -kisakylässä
Helsingin Kansalaistorilla 29.6. - 2.7.
ke klo 12 – 20
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 12 – 19

Verkkokauppa
on avoinna koko ajan, mutta tilauksia ei toimiteta 27.6 - 4.7. välisenä aikana.

Tapaus Oulu

Saavuimme kotiin eilen illalla sopivasti nukkumaanmenoon. Venytimme kotimatkaa pysähtelemällä geokätköille ja jätskeille useampaan kertaan, koska aurinko paistoi ja olo oli lomaisa.

Oulun Käsityökortteli oli todella ihana kokemus. Siitäkin huolimatta, että perjantai oli fyysisesti tuskaa kylmyyden ja kovan tuulen takia. En tajua, miten saatoin olla niin tyhmä, etten ollut varannut tuulensuojavaatetta tarpeeksi mukaan. Ei pipoa, ei hanskoja, ja sää oli kuin marraskuussa. Termospullonkin olin unohtanut kotiin. Kun seisoo kylmässä tuulessa liian vähissä vaatteissa aamusta iltaan, alkaa koko kehoa särkeä. Huono ilma olikin ehkä syy siihen, että myynti oli huonoa kai kaikilla muilla paitsi päähineitä myyvillä kollegoilla. Odotukset viime kesän Oulun korttelin perusteella olivat nimittäin kaikilla korkealla.

Lauantaina oli vaikeaa päästä edes sängystä ylös, mutta päivä muuttui aurinkoisemmaksi ja tuuli suostui tyyntymään. Meillä olikin lämmintä! Ja sen perjantain jälkeen kiitollisuuteni auringonpaisteesta oli erityisen suurta.

Mutta ihmeellisintä tässä reissussa olivat ihmiset! Aika monella paikkakunnalla olen torikojussani seisonut ja valehtelematta sanon, että missään ei koskaan ole ollut näin positiivista ja kannustavaa vastaanottoa kuin Oulussa. Kukaan ei valittanut hinnoista. Kukaan ei kipittänyt karkuun, kun tervehdin! Ihmiset katsoivat silmiin ja tervehtivät takaisin, juttelivat iloisesti. Kukaan ei tuhahdellut tuotteelle, vaan nekin, joille se oli uusi asia, sanoivat "minäpä kokeilen" ja ostivat yhden rievun. Oulussa myös ne vanhemmat rouvat, jotka eivät muualla ole minun rievuistani olleet kiinnostuneita, ottivat avoimesti informaation vastaan ja käsittämättömän moni lähti kojultani riepu mukanaan eteenpäin.

Vaikka perjantain myynti oli surkeaa, lauantai korvasi sen tuplasti ja pääsin siihen optimistisen realistiseen tavoitteeseen, jonka olin tälle reissulle asettanut.

Koska olimme sinne asti reissanneet, meillä oli ajatus yhdistää työntekoon myös minikokoinen loma, sillä rakas ystäväpariskunta asuu Oulussa ja näemme heitä aivan liian harvoin. Vietimme siis vielä sunnuntain heidän seurassaan ja minun oli oikeastaan aika vaikeaa lähteä kotiinpäin.

Asuin Oulussa 1998-2002 ja minun muistoni Oulusta eivät ole hyviä. Mutta tämä reissu käänsi Oulun-muistoni jotenkin päälaelleen. Olivatko oululaiset silloinkin näin iloisia ja ihania, eivätkä ollenkaan sisäänpäinlämpiäviä ja torjuvia, niinkuin minä muistan? Oliko Oulu silloinkin näin kaunis, eikä pelkkä löyhkäävä teknologiakammotus? Siihen ajanjaksoon liittyy tosi paljon kiusallisia muistoja ja huonoa vointia, joten se negatiivinen kuva, joka minulla Oulusta on säilynyt, onkin tainnut johtua ihan vaan omasta navastani, eikä suinkaan Oulusta.

Olen onnellinen siitä, että lähdin. Ei pelkästään hyvän myynnin vuoksi vaan myös siksi, että Oulu muuttui minulle nyt hyväksi muistoksi. Olen erityisen iloinen siitä, että lähes kaikki lähialueella asuvat vanhat tuttuni ja kaverini kävivät minua moikkaamassa torilla. Tajusin, että minullahan on ystäviä enemmän siellä kuin täällä Imatralla, vaikka pidän Imatraa tosi lintukotona.

Ihanan onnellisen kuplani särkivät sitten sunnuntai-iltana uutiset Orlandosta. Rakkautta, rakkautta, rakkautta kaikissa sateenkaaren väreissä tulvii Instagram nyt, mutta minä tunnen lähinnä epätoivoa. Miten rakkaus voisi voittaa mielipuolet konekiväärien kanssa? Suojaton on maailma hulluja vastaan ja se on pelottavaa.

Mutta nyt alkaa taas arki täällä. Sähköposti tursuaa velvollisuuksia, ja niiden läpikäyminen ja töihin ryhtyminen on pakollinen, vaikkakin vastenmielinen tehtävä. Lisäksi seuraavat myyntitapahtumat painavat tiukasti päälle. Jo ylihuomenna torstaina menen kokeilemaan Narinkkatorin arkipäivää Pro Kädentaitajien Design Marketilla. Ja viikonlopun olenkin sitten kotoseutuvilla Lappeenrannan Linnoituksessa.

Vielä kerran kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitos Ouluun kaikille, jotka tulitte Käsityökortteliin.

Operaatio pajuaita ja muita kuulumisia

Normaalisti olisin tässä vaiheessa kesää ihan epätoivoinen siitä, että kohta se kesä on ohi enkä kerinnyt edes huomata sitä. Mutta en tällä kertaa. Tottakai se on kohta ohi, mutta nytpä se ei ahdistakaan, kun tiedän, että marraskuussa minua odottaa toinen kesä. Luulen, että lomareissun ostaminen jo vuoden vaihtuessa oli fiksuinta, mitä saatoin tehdä oman henkisen hyvinvointini hyväksi.

Poimin eilen perinteisen juhannuskimppuni. Tuntuu, että aika menee taas niin hurjaa vauhtia eteenpäin, etten pysy perässä. Pitikö meidän maalata ikkunanpokia ennenkuin sadekausi alkaa? Pitikö pestä matot? No, pitihän ne jo viime kesänä, jotta haitanneeko tuo, jos ne jäävät ensi kesään?

Olen kuitenkin mielestäni ollut ihan ahkera. Vaikka on ollut mahtavia hellepäiviä, olen malttanut tehdä töitäkin. Päiväni ovat rytmittyneet riepujen painamisen ja keinussa lohnotuksen vuoropuhelulla. Kun painoseulat kuivuvat, on helppo antaa itselleen lupa maata sen aikaa auringossa. Ja riepujen viikkaus ja tuotelappuihin kietominen on mitä parasta pihakeinutyötä. Nyt minulla on hyvä varasto seuraavia tapahtumia varten, mikä onkin tärkeää, koska matkapäiviä tulee nyt runsaasti ja välipäivinä pitää ehtiä ladata akkuja.

Huomenna lähden ajamaan Ouluun. Sinne on hauskaa lähteä, koska Oulu on ollut kotikaupunkini muutaman vuoden ajan ja vaikka se aika oli pikkuisen omituinen keikka elämässäni, niin sieltä on jäänyt paljon kivojakin muistoja ja pari rakasta ihmistä, joita on ihanaa päästä taas näkemään.

Tottakai toivon, että reissun anti ei jää pelkkiin kivoihin kohtaamisiin, vaan saan kauppojakin tehtyä. Käsityökortteli on perjantaina klo 10-18 ja lauantaina klo 10-16 satamassa, Aittatorilla. Otan mukaan vain kolmen sortin riepuja (Oma koti kullan kallis, Pöllöt ja Mummon pitsiliina), joten jos joku sielläpäin toivoo pääsevänsä ostelemaan muita riepukuoseja tai Tomppa-paitoja tai muita jäljelläolevia Tomppa-tuotteita, niin kannattaa laittaa minulle sähköpostia (susanna@susannantyohuone.net) tämän päivän aikana, jotta älyän ottaa niitä mukaan tiskin alle.

Lupasin pitää teidät ajan tasalla pajuaitaprojektistani. Nyt näyttää siltä, että viljellyt pajut ovat juurtuneet mallikkaasti, sillä ne ovat kasvattaneet lehtiä ihan hyvin. Luonnosta anastetut vitsat sen sijaan ovat lähes kaikki kuolleet. Vain neljä kuudestakymmenestä näyttäisi olevan hengissä.  Se tarkoittaa sitä, etten saakaan näkösuoja-aitaa vielä tänä kesänä.

Kun nuo ostopajut lähtivätkin noin hyvin kotiutumaan tänne, minulle tuli todella hyvä mieli siitä, että tein kunnolliset pohjatyöt ja ostin vitsoja ihan rahalla. Jos olisin vain kerännyt pajua luonnosta koko aidan mitalta ja tökkinyt niitä maahan, olisi nyt kiukku ja harmistus valloillaan. Nyt meillä on sentään viisi metriä hyvää aidanalkua ja ensi vuonna teen sitten loput 7 metriä samalla lailla ostopajuista.

Positiivisuuskummajainen

Meillä on oikeastaan paistanut aurinko vapusta saakka. Eilen kaiketi satoi koko päivän, mutta minä olinkin sen ajan Helsingin hellässä lämmössä. Sade tekee hyvää luonnolle, ja olen iloinen siitä, että se osui juuri Kamppi-päivääni. Eiköhän se ole juuri tämä ihana keli, joka on pitänyt minun päästäni nyt tosi hyvää huolta. Olen ollut mahdottoman hyväntuulinen ja positiivinen, vaikka yritystoimintani on huonommassa jamassa kuin koskaan.

Jouduin luopumaan verkkokaupastani ja siirtymään takaisin ilmaisversioon. Vanha osoite puoti.susannantyohuone.net ohjautuu uuteen karsittuun kauppaan, jonka osoite on susannantyohuone.mycashflow.fi. Muutoksen myötä minulla voi olla kerrallaan myynnissä vain 10 tuotetta ja Matkahuollon pakettisovellus poistui käytöstä. Samoin Tompan verkkokauppa katosi kokonaan. Muuten muutos ei teille päin näy. Minulle se näkyy ensinnäkin sillä, että säästän 50 euroa kuukaudessa, joka juuri nyt on aika hurja summa. Toiseksi se tuntuu siinä, että paluu takaisin sinne ihan alkuun, kuuden-seitsemän vuoden taakse voisi olla henkisesti vähän masentava ajatus. Jos en siis olisi nyt näin positiivisuuspuuskainen!

Kampin Käsityökorttelissa oli kerrankin täydellinen sää! Me olemme olleet siellä 30 asteen helteessä ja jatkuvassa kaatosateessa, joten oli aika hulvatonta kerrankin lähteä kokeilemaan myyntiä optimaalisella ilmalla. Tämäpä todisti kuitenkin sen, että kelillä ei ole juurikaan merkitystä myyntiin. Minun myyntini jäi turhan kauas Narinkkatorin minimitavoitteesta ja sadekorttelissakin myin reippaasti paremmin kuin nyt. Enkä ollut yksin tämän kokemukseni kanssa, sillä tosi moni muukin teki pohjat tällä kertaa. Siitä huolimatta olen todella tyytyväinen tähänkin tulokseen, sillä nyt tililläni on taas rahaa. Iso pinkka laskuja tässä tietokoneen vieressä odottaa maksamista.

Onhan se huolestuttavaa, että kauppa ei käy. Viime viikonlopun Toivolan korttelissakin oli kuulemma ollut epätavallisen hiljaista. Se heittää vähän varjoa tämän kesän päälle, koska olen ladannut paljon odotuksia tuleville myyntitapahtumille. Aivan tuntuu siltä, kuin ihmiset olisivat kokonaan lakanneet ostamasta. En minä sitä ihmettele oikeastaan, sillä ihmisillä on niin paljon kaikkea ja ajattelutapa on varmaan aika yleisestikin muuttunut tavaran vähentämisen suuntaan. En minäkään enää shoppaile muilta korttelilaisilta niinkuin ennen. Kun ei vaan enää ole varaa. Takana ovat ne päivät, kun olen tullut kortteleista kotiin uusi matto kainalossani tai pussillinen pieniä mielitekoja mukanani. Ostamattomuuden kierre siirtyy eteenpäin ja kyllä se tottakai harmittaa, koska niin monen elanto on kaupankäynnistä kiinni. Lopettamispäätöksiä tulee nyt sieltä täältä, ja myös käsityöläisten porukasta.

Itse huomaan palaavani yhä uudelleen työvoimatoimiston sivuille tutkimaan avoimia työpaikkoja, ja jossain takaraivossa se piileskelee... kalvava ajatus siitä, että olen tyhmä, kun en jo lopeta. Mutta (onneksi) en tiedä, mitä muutakaan voisin tehdä. Minulla ei tunnu olevan pätevyyttä mihinkään ja tiedän ihan hyvin, etten selviäisi mielenterveyteni säilyttäen työyhteisöistä, herätyskelloherätyksistä ja aikatauluista, joita en itse päätä. Siksi minä jatkan näiden rättejeni painamista. Olen yhä hengissä, ja meinaan olla vielä pitkään.


Iso kiitos kaikille teille, joita eilen kohtasin Narinkkatorilla! On aina niin ihanaa tavata Lempiriepujen uskollisia käyttäjiä ja blogin lukijoita. On myös kivaa tavata kollegoita, joista tykkään yhä vaan enemmän. Suomen Käsityöyrittäjät ry on työyhteisö, johon kuulun mielelläni.

Ajatuksia kortteleista

Nyt se vimmattu kiertämiskesä sitten starttaa! Lähes joka viikko minulla on jokin myyntitapahtuma jossakin päin Suomea ja suurin osa niistä on Käsityökortteleita.

Ensimmäisenä sinkoudun huomiseksi Helsinkiin, jossa meitä on tällä kertaa kuutisenkymmentä myyjää. Nyt me korttelilaiset emme vaan olekaan yksin, sillä Narinkkatorilla on samaan aikaan joku gospelmusiikkitapahtuma, joka saattaa toimia joko karkottimena tai houkuttimena. Eikö gospel kuitenkin ole parhaimmillaan aika pirteää musiikkia? Iloinen musiikki, iloinen mieli? Lauantaina on myös Ravintolapäivä, ja Narinkkatorillakin on ihan itte tein -tyyppisiä ruokapisteitä. Se on hyvä ainakin meidän myyjien ravitsemuksen kannalta, ja toivottavasti muutenkin. Ruokaa lähellä, parempi mieli?

Mitä muuten tykkäisitte, jos Käsityökorttelin yhteydessä olisi aina jonkin sortin ruokailumahdollisuus? Lettupannu kuumana, hernesoppaa soppatykistä, kahvia ja munkkeja tms.? Tämä on yksi niistä ajatuksista, jota käsityöyrittäjäkollegoiden kanssa ollaan ilmoille heitelty, kun olemme miettineet kortteleiden kehittämistä entistä houkuttelevampaan suuntaan. Loviisassa se viime kesänä toteutettiinkin ja Savonlinnan kortteliin sellainen on suunnitteilla.

Alan jopa itse jo vähän väsyä mainostamaan kortteleita, koska se mainostus on aina sitä ostakaa, ostakaa -tyyppistä tuputtamista. Me olemme välillä kovin kapeakatseisia, teemme sitä omaa juttuamme niinkuin aina ennenkin ja sitten ihmettelemme, kun käsityö ei houkuttele niin paljon väkeä, kuin sen meidän mielestä pitäisi houkutella. Minäpä kysynkin teiltä nyt, millaisia ovat ne tapahtumat, joihin itse mieluiten menisitte? Miten me saisimme suomalaiset käsityöyrittäjät kojuissaan, omien luomustensa keskellä olemaan niin kiinnostava kokemus, että meitä kannattaisi lähteä moikkaamaan kauempaakin? Mitä me voisimme teille tarjota muutakin kuin ostomahdollisuuksia? Vai tarvitaanko muuta? Me haluaisimme nyt ajatella asiaa "out of the box", mutta tuntuu, että ne boksin seinät ovat niin lujaa tekoa, että ideavarastomme tyssää aika nähtyihin ideoihin.

No, lauantaina mennään toki sillä ihan tutulla konseptilla, ja Kampissa on aina ollut hyvin väkeä, jos vaan sää on ollut kiva. Ja sehän meinaa olla! Minun Riepukioskini sijaitsee tällä kertaa melko lähellä kappelia. Ihan mahtavaa päästä taas torimuijailemaan! Klo 10-18 siis siellä. Tervetuloa!

PS. Teen tälläkin kertaa korttelikätköilyn. Piilotan jonnekin Narinkkatorille pienen, oranssin kuoren, jonka löytäjää odottaa palkinto Riepukioskilla!

PPS. Tämän postauksen aiheeseen liittymättömät kuvat ovat uudesta nukkeprojektistamme. Teimme minikokoiset versiot itsestämme ja meidän elämäämme pääsette vakoilemaan instassa @sussuandsulo

Kolmen päivän kesätyö

Nyt on sellainen tilanne, että olen menossa kesä-heinäkuun vaihteessa Helsinkiin Eurogames-tapahtumaan myymään Homomaatuskoitani ja samaan aikaan olisi Turussa Käsityöläismarkkinoiden yhteydessä Käsityökortteli. Kolme päivää, jolloin olisi pakko olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Yhden naisen yritykselle melko haasteellinen tehtävä. Kokeilen siis jotain ennenkuulumatonta ja etsin tuuraajaa Turkuun! Työpaikkailmoitus on yllä, kuten huomasitte.

Oletkohan sinä se, jota haen? Olisi hyvä, jos asuisit Turussa tai sen lähistöllä. Sinulta vaaditaan täysi-ikäisyyttä, omaa autoa, oma-aloitteisuutta, puheliaisuutta, myyntihalua ja hymyä. Ja tietysti sitä, että tunnet Lempirievun omakohtaisesti. Tiedät sen hyvät ja huonot puolet ja osaat vastata asiakkaiden esittämiin kysymyksiin. Sinun haltuusi voi luottaa käteiskassan. Sitoudut olemaan Riepukioskilla sovittuina päivinä ja aikoina. Joudut itse pystyttämään teltan tapahtuman alussa joko keskiviikkoiltana tai torstaiaamuna ja asettamaan joka aamu tuotteet esille ja keräämään illalla pois. Tapahtuma-aika on to - pe klo 12 - 20 ja la - su klo 10 - 18. Sinun työpäiväsi olisivat torstai, perjantai ja lauantai. Minä tuon teltan ja tuotteet Turkuun tiistaina ja opastan sinut työhösi. Tulen itse töihin sunnuntaiaamuna, jolloin voidaan vielä tavata ja katsella, miten on sujunut.

Rahallinen palkkio on surkea, niinkuin torimuijalla kuuluukin olla. Saat 1,15 euroa alvittomana per myyty Lempiriepu. Eli mitä enemmän myyt, sen paremmin tienaat. Jos sinulla on toiminimi, voit laskuttaa suoraan minua. Jos ei ole, voit käyttää esimerkiksi ukko.fi -palvelua laskun tekemiseen ja saat tienestisi normaalina palkkana. Matkakulut ja päivärahat voit hakea verottajalta sitten veroilmoitusta tehdessäsi.

Kuulostaako ihan tajuttoman houkuttelevalta? Lähetä siinä tapauksessa hakemuksesi helmikuun loppuun mennessä minulle sähköpostilla susanna@susannantyohuone.net

Loppurutistus

Käsityökorttelin Joulu alkaa olla lopuillaan. Sulo sanoi, että silmänaluseni ovat ennätysmustat. Jotenkin jopa tunnen sen! Illanvirkuille on kuitenkin vielä yllätyssalamatarjouksia tarjolla.

Minun tarjouksenani on, että jos tilaat tämän vuorokauden puolella viisi kappaletta mitä tahansa yksittäin myytäviä lempiriepuja (siis settejä ei lasketa), laitetaan lähetyksen mukaan yksi yllätysriepu, jota ei kaupasta löydy. Tompan kaupassa taas on puoleenyöhön saakka Pimeä Perjantai, ja sieltä saa 15 prosentin alennuksen koodilla MUSTAA.

Suuret, suuret, suurensuuret kiitokset kaikille minulta ostoksia tehneille. Koko käsityöyrittäjien joukko kumartaa nöyrästi ja alkaa vetäytyä peteihinsä. Hyvää yötä.

Joulukalenteri

Jotta tämä tapahtuma ei tänäkään vuonna olisi ihan pelkkää rahastamista, niin jotain pientä annan myös teillepäin.

 JOULUKALENTERI

Tämän joulukalenterin voitte tulostaa ja askarrella valmiiksi. Ohjeet tulevat tässä. Niissä on vähän harhauttavasti Sojan uniikin kansallispukuisan kalenterin kuva, koska kuvasin nämä ohjeet varmuuden vuoksi jo pari viikkoa sitten, kun annoin kalenterin Sojalle, enkä ollut varma, kerkiänkö enää lähempänä korttelin joulua askarrella ja kuvata teidänkin kalenterianne. Ja onneksi niin, sillä en minä ole kerinnyt. Anteeksi sinisävyiset kuvat. Oli pikkuisen pimeä päivä.



Tarvitset väritulostimen, vähän tavallista tulostuspaperia vahvempaa paperia, askarteluveitsen ja liimaa. Ja mielikuvitusta.

Aloita tulostamalla kalenterin molemmat sivut tästä pdf-tiedostosta. Minä käytin mattapintaista piirustuspaperia, jolle voi ihan hyvin tulostaa mustesuihkutulostimella. Lasertulostin vaatii omat paperinsa. Kuten huomaat, kalenterin sisältö on tyhjä.



Leikkaa askarteluveitsellä kansikuvan luukut auki kolmelta sivulta niin, että et vedä viiltoja aivan nurkkaan asti.



Paperin toisen puolen pitäisi näyttää tältä.



Nyt seuraa haasteellisin vaihe. Luukkujen täyttäminen. Kalenterin saaja tietysti vaikuttaa siihen, minkälaisia yllätyksiä luukuista löytyy. Jos teet kalenterin aikuiselle rakkallesi, voit kirjoittaa niihin aineettomia yllätyksiä, kuten jalkahierontaa tai muuta rentoutumista. Pienelle lapselle voit piirtää kivoja kuvia. Voit myös leikata kuvia lehdistä tai liimata yhteisiä valokuvamuistoja. Isommille lapsille voit vaikka kirjoittaa aarrejahdin ohjeita: "Kurkkaa koulureppuusi" ja sieltä sitten löytyy vaikka nami tai muu pieni lahja.



Kun luukut ovat täynnä, levitä liimaa arkin reunoille ja liimaa kansi paikalleen. Ennen liimaamista kannattaa tarkistaa valoa vasten, onko tulostimesi onnistunut kohdistamaan luukut oikeille paikoilleen. Jos ei aivan ole, liimaa arkit niin, että luukut osuvat yhteen.

Kalenteri on valmis!

Muistakaa tutkailla yrittäjien tarjontaa Käsityökortteli-ryhmässä vielä iltaan saakka!