Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2016

Sen pituinen se joulu

Toivottavasti teillä oli mukava joulu!

Tänä vuonna minun jouluni oli hyvin poikkeuksellinen, sillä sitä jouluoloa ei vaan tullut koskaan. Normaalisti minulle tärkeitä juttuja ovat joulukuusi, jonka koristelen jo itsenäisyyspäivän tienoilla sekä piparkakkutalo. Lahjat ovat myös tärkeitä ja se, että teen itse jouluruoat.


Mutta tänä vuonna mikään noista ei tuntunut tärkeältä. Ei tehnyt mieli roudata kuusta metsästä, ei huvittanut leipoa pipareita. Ajatus lahjojen saamisesta ja antamisesta lähinnä ahdisti ja joulukortteja näin aivan tarpeeksi Postissa. Kaikkein vähiten minua innosti ruoanlaitto.


Sitten tuli valaistus! Ei ole pakko, jos ei halua!

Päätös jouluvalmistelujen väliinjättämisestä oli mahdottoman rentouttava ja vapauttava. Kävin tekemässä Postissa pitkiä päiviä ja lohnotin illat sohvalla katsellen Orange is the New Blackiä Sulon kanssa. Ja kun se jouluaattoaamu sitten tuli, meni Sulo töihin ja minä kauppaan. Kaikki jouluruoathan rosollia ja riisipuuroa myöten löytyvät kaupasta valmiina. Niinpä minätyttö se vaan ostin kaiken eineksinä, vaikka olen aina halveksinut tuota "äitien tekemää ruokaa"! Hah, mikä rentous!


Koska en ole ollut juurikaan kotona viime viikkoina, ei tarvinnut edes miettiä, pitäisikö siivota. Kukaan kun ei ole kerinnyt sotkeakaan. Aaton minä makasin yksinäni sohvalla katsellen Netflixiä ja syöden karkkia. Keli oli mitä karmein, joten en kärsinyt yhtään edes huonosta omastatunnosta.


Kun Sulo joulupäivänä sitten pääsi töistä, availimme paketit, söimme einesriisipuuroa, eineslaatikoita ja eineskinkkua ja katselimme taas Orange is the New Blackiä. Käytännössä minä en liikkunut koko jouluviikonlopun aikana muualla kuin sohvan ja jääkaapin välillä.



Yksi parhaista jouluista, sanoisin. Ja jälleen kerran hämmästytän itseäni.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Jouluraportti


Me kokeilimme tänä vuonna viettää aattoa ihan toisin kuin ennen, eli yövyimme Rauhan kylpylässä, virallisesti Holiday Club Saimaassa. Olemme käyneet jokusen kerran siellä ihan vaan kylpemässä, mutta yöpyneet emme ole koskaan.

Minä en ole koskaan tykännyt Rauhan kylpyläosastosta. Siellä on pimeää, rasittavia diskovaloja ja hirveä hälinä. Erilaisia vesielementtejäkin on oikeastaan aika vähän. Koko ajan on jonkun jalka suussa ja hyvin stressaava tunnelma. Mutta sekoilun vastapainoksi siellä on oikein kiva erillinen saunaosasto, jossa kukaan ei riehu.


Odotimme aattoillalta siis rentoutumista tilavassa hotellihuoneessa, rauhallista saunomista pitkällä kaavalla ja megalomaanisen ennennäkemättömän upeaa joulupöytää. Kaksi ensimmäistä toivetta toteutuikin, tosin saunaosasto oli jälleen muuttunut lisämaksulliseksi, mikä vähän harmitti. Kun se kuitenkin on se ainoa hyvä asia kyseisessä kylpylässä, niin toki me sen maksoimme. Lapsiperheet olivat onneksemme ilmeisesti jo lahjojenjakohommissa, sillä allasosastollakin mahtui uiskentelemaan kaikessa rauhassa. Muutaman tunnin lilluttelujen ja saunomisten jälkeen olo olikin onnellisen raukea ja oli aika siirtyä hartaasti odotettuun ruokailuun.


Mutta se olikin valtaisa pettymys! Jos seisovan pöydän hinta on huimat 42 euroa, niin ainakin minä odotan ihan jotain muuta kuin peruslaatikoita ja sitkeäksi paistettua kuivahtanutta kinkkua. Samaa pöperöä oli tarjolla, kuin mitä olisi ollut kotonakin, eikä maku ollut yhtään sen kummempaa. Ravintoloissa syömisen ideahan on se, että kun ruoan laittavat ammattikokit, ovat makuyhdistelmät, mausteet ja esillepano ihastuttavia. Eikö niin? Vakava mielikuvituksen puute vaivasi Rauhan jouluateriaa ja vaikka toki saimme vatsamme täyteen, niin pettymys kyllä aiheutti raskaasti tunnelman latistumisen.

Ja sitten sellaista pientä, mutta hyvän mielen kannalta aika olennaista puutetta koimme myös. Ennen aamupalaa ei päässyt uimaan lainkaan, ja saunamaailma avautui vasta hotellivuorokauden päättyessä. Huoneiden lämpötilaa ei voinut itse säätää. Ravintolassa oli selvästi liian vähän henkilökuntaa, kun joku ruokalaji oli koko ajan lopussa. Ja kuinkahan mahdotonta olisi ollut järjestää edes yksi kynttilä jokaiseen pöytään? Pieniä juttuja, jotka muissa hotelleissa ovat ihan itsestäänselvyyksiä.

Rauhassa on muuten sellainen hämmentävä erikoispiirre, että kylpylään kuljetaan ravintolan läpi. Oli ihan hassua, kun kylpytakkihiippailijat puikkelehtivat siellä seassa kauniisti pukeutuneiden ihmisten ruokaillessa! Minua se ei häirinnyt, lähinnä nauratti. Mitähän ovat arkkitehdit miettineet?



Toinen pettymys seurasi aamulla, jälleen ruoan suhteen. Minä saan töiden takia nukkua aika usein hotelleissa ja olen nähnyt melkoisen laajan skaalan suomalaisten (edullisten) hotellien aamiaistarjoilusta. Rauha olikin kirkkaasti kehnoimmasta päästä, vaikka profiloituukin ei-niin-halvaksi-hotelliksi. Niin kylpylän kuin ruokailujenkin suhteen jäi ikävä ylihinnoittelun ja rahastuksen maku. Laatu ja hinta eivät oikein kohdanneet.

Mutta kaunis huone saa minulta kympin! Se oli ihastuttava. Majoituimmme vain aikuisille tarkoitetun vanhan kivitalon puolelle. (Miksi siellä juoksi silti lapsia käytävillä, en tiedä...) Huonekorkeus oli hulppea, ikkunat suuret ja kauniit syvällä paksujen seinien sylissä. Sisustus oli muhkeaa amerikkalaista tyyliä korkeine, pehmeäpäätyisine sänkyineen ja koristetyynyineen. Beigensävyinen huone oli varsin rauhoittava. Pehmeä kokolattiamatto tuntui aivan kuninkaalliselta.


Minusta kotoa pakeneminen oli erinomainen tapa viettää joulua. Oli kiva pukeutua mekkoon ruokailua varten ja katsella laittautuneita ihmisiä ilman, että joutui olemaan sosiaalinen. Haluaisin ottaa tämän ihan tavaksi, mutta Rauhaan en kyllä menisi toista kertaa. Sulokin viihtyi, mutta hän haluaisi silti viettää joulun mielummin kotona, koska ei onnistunut tavoittamaan joulutunnelmaa. Minä kun olen aina kotona, niin minulle juuri nimenomaan se poissaoleminen toi rauhan ja tunnelman.

Meillä on siis ensi vuonna sama mietintä edessä kuin aina ennenkin: mikä kumma olisi meidän näköisemme joulu?




maanantai 21. joulukuuta 2015

Kevätkylvöjä?


Jos jouluna tuntuu kuin olisi toukokuu, niin saako siirtää mustaviinimarjapensaita? Vastaus selvinnee viimeistään ensi syksynä, sillä minä jo siirsin ne. Se kun jäi syksyn vesisateissa hoitamatta se homma. Tänään taivas päällämme selkeni hetkeksi ja oli yhtäkkiä ihan keväinen tunnelma. Minun alkoi heti tehdä mieli puutarhahommiin.

Oikein onnellista joulua teille kaikille lukijoille! 


 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ihan erilainen jouluaatto


Kävimme alkusyksyllä kärsimässä kolmen tunnin mittaisen myyntiesittelyn lomaosakkeista. Se on kuulkaa tuskallista hommaa, mutta siitä hyvästä saimme sadan euron hotellilahjakortin. Laskimme, että se on 17 euron tuntipalkka molemmille, joten se kannattaa kärsiä. Olimme olleet ennenkin vastaavassa pakkomyyntitilaisuudessa, joten tiesimme mitä odottaa ja minä osasin varautua siihen, että arvostelukykyni saattaa sumentua pahasti. Ne ovat taitavia ne myyjät. Saavat lomaosakkeen omistamisen kuulostamaan tosi hyvältä idealta.

No, selvisimme sieltä tälläkin kertaa ulos ilman lomaosaketta, eikä Sulon edes tarvinnut potkia minua välillä pöydän alla. Ihan heti tilaisuuden jälkeen olimme niin poikki väkisinmyyntivakuutteluista, että se lahjakortti ei tuntunutkaan vaivan väärtiltä. Mutta nyt, kun aikaa on kulunut ja meitä odottaa lahjakortin ansiosta vähän erilainen joulu, olen sitä mieltä, että menen kyllä seuraavallakin kerralla aivopestäväksi, jos kutsu vielä tulee.


Me emme ole oikein vielä löytäneet sitä ominta tapaamme viettää joulua. Olemme testanneet vähän kaikkea. Olemme olleet kaksistaan tai ottaneet sukulaisia vieraaksi, minä olen tehnyt hirveästi perinteisiä jouluruokia tai vähän vähemmän, olemme hukuttaneet toisemme lahjoihin, tehneet lahjoja tuttaville tai ostaneet niitä, olemme askarrelleet kortteja tai olleet askartelematta, olemme käyneet kirkossa ja olleet käymättä, olemme käyneet nuotioretkellä jne.

Minulle paras joulu oli viime vuonna. Katselimme Dextereitä joka päivä tuntien ajan ja söimme herkkuja. Uppouduimme ihan omaan kuplaamme. Se oli mahtavaa. Mutta siitä palautuminen oli hyvin vaikeaa. Kun Dexterit loppuivat, tuntui, kun olisin menettänyt rakkaan ystäväni ja yhä vieläkin huomaan välillä ikävöiväni häntä. Aika hullua, vai? Ja siitä herkkujen mättämisestäkään ei meinannut päästä millään eroon ja ne kilot ovat yhä riesanani.


Joulu on ladattu niin monenlaisilla "odotuksilla". Tietysti on velvollisuusteema (Pitää käydä siellä ja siellä kun aina on käyty.) ja syyllisyysteema (No kun se ja se on yksin, niin pitäisikö meidän pyytää se meille?) ja lahjateema (Enemmän on enemmän, vaikka mitään ei tarvita.) ja perinneteema (No kun ne laatikot on aina tehty itse.).

Olemme yrittäneet löytää ne asiat, jotka meille ovat oikeasti tärkeitä ja erottaa ne noista ulkopuolelta tulevista teemoista. Minä tiedän, mikä minulle on tärkeää. Se on joulukuusi. Haluan tuoda sen itsenäisyyspäivänä sisään ja luopua siitä joskus tammikuussa, kun se on pudottanut neulasensa. Ja riisipuuro. Ja se, ettei tule stressiä. Sulolle taas on tärkeää käydä hautausmaalla ja antaa paljon lahjoja.


Minä inhoan ruoanlaittoa. Silti olen ihan vapaaehtoisesti tehnyt joko meille yksin tai meille ja sukulaisille ihan sikana niitä laatikoita ja rosolleja ja kuluttanut siinä hommassa päiviä. Jouluaattonakin iso osa ajasta kuluu hellan ääressä puuroa keittämässä, pöytiä kattaessa, ruokia lämmittäessä, pöytiä tyhjätessä ja tiskivuorta setviessä. Ei kivaa, kiitos vaan.

Ja se loppuaika kuluu sitten saunaa lämmittäessä ja pesuvesiä kantaessa tai ryntäillessä nuotioretkelle, haudoille tai kirkkoon. Aikataulujoulu. Ei kivaa, kiitos.

Lahjoja tulee aina liikaa. Me emme oikeasti tarvitse mitään ja minusta on todella kiusallista, jos vanhat eläkeläisvanhemmat antavat meille ostolahjoja, vaikka me pärjäämme taloudellisesti heitä paremmin. Ei kivaa, kiitos.


Minä ehdotin Sulolle toisenlaista joulua ja hän hyväksyi ajatukseni. Käytämme siis syksyllä tienatun hotellilahjakortin ja menemme kylpylään! Ihan tuohon naapuriin. Majoitumme isoon hotellihuoneeseen sellaisessa osassa laitosta, joka on vain aikuisille. Puljaamme altaissa ja rentoudumme monissa saunoissa, jotka ovat valmiiksi lämmitettyjä. Ja käymme illalla syömässä ravintolassa jouluaterian, jonka on kyllä oltava häikäisevä hintansa perusteella.

Voi että minä olen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat töissä jouluna ja mahdollistavat sen, etten minä joudu kokkaamaan, kattamaan ja tiskaamaan. Se on minulle paras joululahja.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Loppurutistus


Käsityökorttelin Joulu alkaa olla lopuillaan. Sulo sanoi, että silmänaluseni ovat ennätysmustat. Jotenkin jopa tunnen sen! Illanvirkuille on kuitenkin vielä yllätyssalamatarjouksia tarjolla.

Minun tarjouksenani on, että jos tilaat tämän vuorokauden puolella viisi kappaletta mitä tahansa yksittäin myytäviä lempiriepuja (siis settejä ei lasketa), laitetaan lähetyksen mukaan yksi yllätysriepu, jota ei kaupasta löydy. Tompan kaupassa taas on puoleenyöhön saakka Pimeä Perjantai, ja sieltä saa 15 prosentin alennuksen koodilla MUSTAA.

Suuret, suuret, suurensuuret kiitokset kaikille minulta ostoksia tehneille. Koko käsityöyrittäjien joukko kumartaa nöyrästi ja alkaa vetäytyä peteihinsä. Hyvää yötä.

Joulukalenteri


Jotta tämä tapahtuma ei tänäkään vuonna olisi ihan pelkkää rahastamista, niin jotain pientä annan myös teillepäin.

 JOULUKALENTERI

Tämän joulukalenterin voitte tulostaa ja askarrella valmiiksi. Ohjeet tulevat tässä. Niissä on vähän harhauttavasti Sojan uniikin kansallispukuisan kalenterin kuva, koska kuvasin nämä ohjeet varmuuden vuoksi jo pari viikkoa sitten, kun annoin kalenterin Sojalle, enkä ollut varma, kerkiänkö enää lähempänä korttelin joulua askarrella ja kuvata teidänkin kalenterianne. Ja onneksi niin, sillä en minä ole kerinnyt. Anteeksi sinisävyiset kuvat. Oli pikkuisen pimeä päivä.



Tarvitset väritulostimen, vähän tavallista tulostuspaperia vahvempaa paperia, askarteluveitsen ja liimaa. Ja mielikuvitusta.

Aloita tulostamalla kalenterin molemmat sivut tästä pdf-tiedostosta. Minä käytin mattapintaista piirustuspaperia, jolle voi ihan hyvin tulostaa mustesuihkutulostimella. Lasertulostin vaatii omat paperinsa. Kuten huomaat, kalenterin sisältö on tyhjä.



Leikkaa askarteluveitsellä kansikuvan luukut auki kolmelta sivulta niin, että et vedä viiltoja aivan nurkkaan asti.



Paperin toisen puolen pitäisi näyttää tältä.



Nyt seuraa haasteellisin vaihe. Luukkujen täyttäminen. Kalenterin saaja tietysti vaikuttaa siihen, minkälaisia yllätyksiä luukuista löytyy. Jos teet kalenterin aikuiselle rakkallesi, voit kirjoittaa niihin aineettomia yllätyksiä, kuten jalkahierontaa tai muuta rentoutumista. Pienelle lapselle voit piirtää kivoja kuvia. Voit myös leikata kuvia lehdistä tai liimata yhteisiä valokuvamuistoja. Isommille lapsille voit vaikka kirjoittaa aarrejahdin ohjeita: "Kurkkaa koulureppuusi" ja sieltä sitten löytyy vaikka nami tai muu pieni lahja.



Kun luukut ovat täynnä, levitä liimaa arkin reunoille ja liimaa kansi paikalleen. Ennen liimaamista kannattaa tarkistaa valoa vasten, onko tulostimesi onnistunut kohdistamaan luukut oikeille paikoilleen. Jos ei aivan ole, liimaa arkit niin, että luukut osuvat yhteen.

Kalenteri on valmis!




Muistakaa tutkailla yrittäjien tarjontaa Käsityökortteli-ryhmässä vielä iltaan saakka!


torstai 26. marraskuuta 2015

Käsityökorttelin Joulu alkaa NYT





Onko glögi kuumana ja olo mukava? Käsityökorttelin Joulu nimittäin alkaa än yy tee nyt!

Verkkokaupassani on oma kategoria kaikille tapahtumaan liittyville tuotteille.  Ja normaalivalikoimassa on pienet alennukset. Lue eilisestä postauksesta toimitusvaihtoehdoista (kiteytettynä: kirjeet ilman postikuluja, paketeissa normikulut) ja muista yleisistä asioista.

Tässä tulevat tuottehet.


UUSI PRINTTI

Lempiriepuperhe saa joulun kunniaksi ihan uuden printin. Yleensä jos itse tykkään jostain tosi kovasti, siitä tykkäävät myös asiakkaat. Ja minä ihan rakastan tätä uutukaista. Toivottavasti tekin. Myös värimaailma poikkeaa tässä siitä totutusta sateenkaarivärivalikoimasta. Printin nimi on Rakkaus ja sitä saa musta-violettina, musta-valkoisena ja musta-pinkkinä. (Hinta 7,80 e. Tästä tilaamaan.) 





SUSSU-TUNIKA

Vieläkö muistatte viime joulun maatuskakuvioisen Sussu-tunikan? Itsehän en käytä juurikaan muita puseroita enää, koska kyseessä vaan on niin hyvä kaava ja bambusta tehtynä siitä syntyy ihanan tuntuisia vaatteita. Googlailemalla löysin pari kivaa blogipostaustakin tuolla kaavalla tehdyistä vaatteista, tässä linkit Aarnilinnun ja Operaatio oivalluksen blogeihin.

Mutta pakko myöntää, että valkoinen ei ole aina se paras mahdollinen väri, ja maatuskainen kuosikin tulkitaan välillä yöpaidaksi. Siksipä Sussu-tunika kokee nyt uudestisyntymisen salonkikelpoisena mustana versiona ihan oman tarpeeni pohjalta. Niin monta kertaa olen jossain ihmisten ilmoilla huomannut ruokaroiskeen rinnuksillani ja nokea hihansuissani, että totesin tarvitsevani valkoisista Sussuista myös tummanpuhuvan version.

Nyt minulla on taas myynnissä Sussu-tunikan tee se itse -pakkauksia. Pakkaus sisältää kaavojen lisäksi 1,5 metriä mustaa bambuneulosta, ompeluohjeet sekä valmiiksi painetut taskupalat. Kaava sopii ihmiselle, jonka rinnanympärys on enintään 97 cm.Värivaihtoehdot mustavalkoinen ja ruskeavalkoinen.

Kaavasta löytyy vaihtoehtoiset taskut sekä myös huppu, ja noita muuntelemalla voit loihtia aivan omannäköisesi Sussun erilaisilla taskuilla, kauluksilla ja helman pituuksilla. Resoria käyttämällä saat taas aivan uuden ilmeen. Taskupalaakaan ei toki tarvitse käyttää taskuun, vaan sen voi liittää vaikka hihansuita koristamaan. (Hinta 49 euroa. Tästä tilaamaan.)


Jos olet isokokoisempi ja haluat silti ommella ihanan lämpöisen ja hengittävän lempivaatteen itsellesi, bambucollegea löytyy ihan metritavaranakin mustana, ruskeana ja luonnonvalkoisena. Valkoisen muuten voi värjätä itse pesukoneväreillä mieleisekseen! (Värillisten tarjoushinta 20 e/m, normaalisti 24e. Tästä tilaamaan.) 




KOHDEKOODATUT LEMPIRIEVUT

Takaisin tiskirätteihin. Aika usein minulta toivotaan rättejä, joissa olisi kuva käyttötarkoituksen mukaan. Nyt sellaisia olisi tyrkyllä. Joka kodin survival kit sisältää neljä mustaa riepua. Yksi vessaan, yksi pölyille, yksi keittiöön ja yksi reissuun. (Hinta 28 euroa. Tästä tilaamaan.)




VALKOISIA RIEPUJA

Juhlapäivinä voikin sitten ripustaa tiskialtaalle valkoisen pyhärievun. Häämessuja varten painoin pinkan malliriepuja ja ne myydään nyt pois. Näitä on siis rajoitettu erä ja ei ole näillä näkymin tulossa lisää. Kannattaa siis toimia nyt. Vaihtoehtoina harmaalla painettuja taloja ja pitsejä sekä muutama edullinen viiden rievun setti erivärisillä painokuvilla. (Tästä tilaamaan.)




SAUNATUOTTEET

Perinteiseen tapaan tarjoan teille tänäkin vuonna pellavaisia laudeliinoja käsintehdyn saippuan kanssa. Tänä vuonna laudeliinan kuosiin pääsi uusi Rakkaus-printti, ihanan punaisena. Materiaali on tosi kaunista ja laadukasta pellavaa. Saippuat valmisti Onnenpussi ja valitsin sen valikoimasta Herkkisliini-suolasaippuan, joka sopii herkällekin iholle. Siihen ei ole lisätty mitään hajusteita tai väriaineita. Näitä on nyt aika mukavan kokoinen erä ja pysyvät myynnissä niin kauan kuin niitä riittää. Huomisiltaan saakka alennetulla hinnalla. (Tarjoushinta 14 euroa. Tästä tilaamaan.)





VÄLKEHTIVÄ VIIVAKOODI

Heijastimet ovat nyt muotia. Niinkuin toissapäivänä juteltiinkin, nohevimmat vetävät päälleen turvaliivin. Jos sellainen tuntuu sinusta vaikealta vaihtoehdolta, miten olisi kassi, jossa on reilunkokoinen heijastava pinta? Minulla on ollut heijastavaa matskua viitisen vuotta odottamassa, että keksin sille käyttöä ja nyt keksin tällaisen. Kassi on ommeltu armeijan sarkakankaasta, eli on täyttä villaa. Vahvaa ja napakkaa, sadevettä hylkivää. Testasin heijastavuuden autonvaloissa ja avot kyllä näkyy. Näitä on pieni erä. (Hinta 36 euroa. Tästä tilaamaan.)






PAHNANPOHJIMMAISET
Tänä vuonna varastokaapin perukoille ei ollut kertynyt sellaista vuorta yksittäiskappaleita ja kakkoslaatuisia tuotteita, kun edellisinä vuosina, mutta jotain pientä sain sentään räävittyä kasaan. Ne ovat verkkokaupassa nyt täällä.

Melkein kaikkia tuotteita on vain yksi kappale, joten tässä on nyt se suuri ongelma, että tuo verkkokauppa taitaa yhä antaa monen ihmisen ostaa saman tuotteen kerrallaan. Varautukaa siis siihen, että vaikka maksu menee tililtänne, voikin olla, että jonkun toisen maksu kerkesi justiinsa ennen. Palautan sitten tietysti ne rahat, ja lähetän tuotteen sille, jonka maksu ensimmäisenä on tänne kirjautunut.

 


LAHJAKORTTI

Jos haluat antaa lahjan saajan itse päättää lahjastaan, voit ostaa lahjakortin Riepukioskille. Siinä on kaksi vaihtoehtoa, molemmat itse määrittelemällesi summalle. Minun tulostamani ja askartelemani kortti lähetetään sinulle tai suoraan lahjan saajalle valitsemallasi toimitustavalla. Tai sitten voit valita itse tulostettavan kortin, jonka toimitan pdf-muodossa sähköpostiisi. Sen perillepääsy ajoissa ainakin on varmaa! (Tästä tilaamaan.)




TOMPAN JOULU

Myös Homomaatuska Tompan kaupassa on kaikkea uutta kivaa, käykää kurkkaamassa sielläkin! Arvaattekohan, miten paljon minä nautinkaan noiden Tomppa-tuotteiden tekemisestä ja erityisesti markkinoinnista? Tompan kanssa kun saa mennä vähän överiksi. Sen imagoon sopii olla pikkuisen tuhma tai velmu tai jopa rivo. Se on niin söpö, että sehän saa anteeksi mitä tahansa. Minulle Tompan kanssa puuhailu on niin mahtavaa vaihtelua, ettei se tunnu pätkääkään työltä.





Kas näin, siinä kaikki minun aikaansaannokseni. Muistakaa tutkailla muidenkin yrittäjien tarjontaa Käsityökortteli-ryhmässä!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Paras jouluaatto


Jouluaattomme oli täydellinen. Ekan kerran ikinä voin sanoa, että nyt oli just sellainen joulu, kuin me sen halusimme. Kukaan ei edes kuollut tällä kertaa, kiitos siitä.

Sulo tuli töistä aamusella, ja minä olin vielä unten mailla. Ihmeellistä, miten minä nukun jopa kymmeneen saakka, kun on näin pimeää. Toivottavasti sisäinen kelloni palautuu normaaliksi valon lisääntyessä. Minä nousin valmistelemaan lounasretkeämme ja Sulo meni vuorostaan nukkumaan työvuoronsa väsymystä pois.


Pakkasin meille riisipuuroa termokseen, makkaraa, teetä, kahvia ja polttopuita, ja sitten lähdimme Saimaan jäätyneelle rannalle lounastamaan. Jopa aurinko pilkisteli meille hetken aikaa!



Kotona käperryimme sohvalle peittojen alle suklaalastin ja glögin keran ja tuijottelimme Criminal Mindsin yhdeksännen kauden jaksoja DVD:ltä oikein urakalla. Välillä nousimme syömään ja availemaan lahjapaketit, ja palasimme sitten takaisin sarjamurhaajien seuraan.


Illalla saunottiin ja puolenyön maissa kävimme hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Joka joulu kynttiläkassimme käy yhä painavammaksi, mikä ei ole ollenkaan mieluinen asia. Mutta jouluöinen hautausmaa on uskomattoman kaunis paikka.


Criminal Mindsit vaihtuvat meillä nyt vähemmän jännittäviin ohjelmiin välipäivien ajaksi, sillä saimme lomalapsen luoksemme. Ja mokoma arkikin jo väijyy nurkan takana! Mites se työmoodi löytyisi, jos sitä ei oikein edes halua löytää?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Johan joutui joulu

Täällä on kaikki valmista. Koti on olevinaan siivottu, sauna esilämmitetty ja puut kannettu, lahjat toimitettu perille, lyhdyt ladattu, liiterin hiirille on viety Kertulta syömättä jääneitä siemeniä ja pähkinöitä, äidit ja isät on visiteerattu. Ilman mitään stressiä tai kiirettä. Olisin toivonut joulunodotusajan vielä jatkuvan, sillä niin paljon olen tänä vuonna kaikista valmisteluista nauttinut.


Jopa ruoat olen jo saanut tehtyä valmiiksi. Joka joulu minä aina yllätyn siitä, ettei niiden loihtiminen oikeastaan niin kauhean työlästä olekaan. Tosin olen oppinut ostamaan valmiit porkkana- ja lanttusoseet, mikä nopeuttaa ja helpottaa urakkaa aivan olennaisesti.

Tänä vuonna tajusin senkin, ettei ole mitään älyä tehdä torttuja ja pipareita, kun emme niitä kauheasti edes välitä syödä. Jos vetää itseensä tolkuttomat määrät sokeriherkkuja, kannattaa mielummin vetää sellaista sorttia, jota todella rakastaa: suklaata!

Niinpä tämä on ensimmäinen joulu miesmuistiin, ettei meillä olekaan piparkakkutaloa.



Haluaisin lähettää erityisen lämpimät jouluterveiset kaikille teille tuntemattomille tontuille, jotka lähetitte meille joulukortin. Ne ovat tuntuneet hirmuisen hyviltä. En tiedä, lähettävätkö ihmiset nykyisin ylipäänsä aina vain vähemmän joulukortteja, vai olemmeko me vaan yhä useamman mustalla listalla, mutta joka vuosi kortteja saapuu vähemmän ja vähemmän. Senkin takia ne teiltä tulleet tosiyllätyskortit ovat ihan mahdottoman sydäntälämmittäviä. Ja se pieni ambulanssi, kiitos!



Minä meinaan siirtyä nyt punaisen joulusalonkini sohvalle kirjan kanssa ja vilkuilla sivusilmällä lahjapinoa, joka odottelee kuusen alla. Minusta on suloista, että siellä näyttää olevan paketteja myös Kenille ja Hectorille. Huomisaamuna Sulo saapuu töistä ja pääsemme yhdessä viettämään rauhallista aattoamme nuotioretkeilyn, Criminal Mindsin ja täyttävien ruokien parissa.



Oikein kaunista, rentouttavaa, rauhallista, iloista, hulvatonta, toiminnallista, tai ihan millaista vaan hyvää joulua teille kaikille! On niin kivaa, että olette siellä!



maanantai 15. joulukuuta 2014

Krääsätön joulu?


Tuntuuko teistä, että nykyisin tuutataan jatkuvasti oppia siitä, miten sellaiset ihmiset ovat kyllä ainakin vähintään itseään parempia, jotka eivät osta mitään koskaan ja asuvat tyhjissä asunnoissa ilman mitään turhaa; jotka todellakaan eivät vietä joulua tai ainakaan eivät suostu hankkimaan yhtäkään lahjaa? Sankari on se, joka kuskaa koko omaisuutensa varastoon ja hakee sieltä vain yhden tarpeellisen tavaran päivässä? Ja se, joka jättää työnsä ja kutsuu sitä elämän yksinkertaistamiseksi? Hävetä sietävät ne surkimukset, jotka ostelevat tavaraa, ja sitten vielä lisää tavaraa? Ja ne, joiden kodeissa vallitsee runsaus, eivätkä huoneet kaiu?


Lueskelin tuossa Kaarina Davisin tekstin ja minulle nousi mieleen vain yksi kiukkuinen ja hyvin ilkeä ajatus: "Kuka sinä oikein luulet olevasi? Puhut joulusekoilusta? Halveksit noin avoimesti ihmisiä, jotka käyvät tuttaviaan tai sukulaisiaan moikkaamassa edes jouluna? Paheksut jääkaappeja, jotka pullistelevat ja ihmisiä, jotka syövät vatsansa täyteen? Lapsia, jotka eivät pysy housuissaan odottaessaan ahneina lahjojaan? Vai enkö minä vaan tajunnut sarkasmia? Ehkä olitkin olevinasi hauska?"

Koko teksti oli ikävää luettavaa. Mutta lopussa tuli se olennaisin: "Olisi hyvä, että pikku hiljaa ymmärrettäisiin, että kaikki eivät vietä joulua. Joulua ei todellakaan tarvitse viettää, jos ei itse halua, sanoivat muut siitä mitä hyvänsä." Eli tämä olikin ehkä puolustuspuhe ihmiseltä, jonka jouluvastaisuutta joku on kritisoinut ja hän käy vastahyökkäykseen kirjoittamalla kärkevän bloggauksen. Joutuuko Kaarina-parka selittelemään jatkuvasti omia joulu- ja elämäntapavalintojaan muille?


Siksikö myös minä koin hänen tekstinsä niin vastenmielisenä? Koska se osui ja uppois? No niin luulisi, mutta ei välttämättä. Minun jouluuni ei kuulu kimaltava krääsä tai vuosittain vaihtuvat joulukoristeet, minun joulussani ei pakkovierailla yhtään missään, minun jouluni ei stressaa minua. Ainoa, mikä minua hiukan vaivaa, on se joulukuusen tappaminen turhan päiten (vaikka se olisi voinut kasvaa vielä pari vuotta ja päätyä sitten tapetuksi vain siksi, että se häiritsee tiellä liikkuvia autoja).

Mutta se minua tympii, että tällaiset kaarinadavisit ja muut kaltaisensa pitävät niin suurta meteliä siitä, miten MUUT ihmiset elävät niin kovin väärin. Kuluttavat liikaa, omistavat liikaa, käyvät työssä, juoksevat oravanpyörässä, tuhoavat maailmaa jne. Heidän hyvä sanomansa on kääntymässä itseään vastaan. Heistä on minun silmissäni tullut ärsyttäviä "minä tiedän paremmin, minä olen sinua parempi ihminen" -tyyppejä.

Minä olin nimittäin ihan samaa mieltä aiemmin. Minua ahdisti se, millaisiksi kaupat muuttuvat joulun alla. Oksetti kaikki se kiinalainen blingbling. Raivostutti syyllisyys, jonka joulu niin usein aiheutti. Kiukutti velvollisuudet. Teki mieli kiljua sen tarpeettoman, halvan romun vuoksi, jota aattona aina kuorin esiin lahjapaketeistani. Kauhistutti kuluttaminen.


Ja sitten minä huomasin, että voinkin karsia pois sen, mikä ei sovi minulle. En käy enää kaupoissa lainkaan joulun alla. Opin itsekkyyttä karistamalla niskastani syyllisyyden ja valvollisuudet: minullahan on oikeus jakaa jouluni juuri sen yhden ainoan ihmisen kanssa, jonka kanssa itse haluan sen jakaa. Teen ruokaa vain sen verran, kuin haluan tehdä. Ja jos teen sitä taas vahingossa liikaa, niin nautin siitä, ettei sen jälkeen tarvitse moneen päivään miettiä, mitä syötäisiin. Keväälläkin kelpaa mainiosti pakastimesta kaivettu joululaatikko, kun on nälkä eikä kerkiä tehdä ruokaa. Yritän myös ottaa hymyillen vastaan tarpeetonta romua, koska lahjan antaja on halunnut ilahduttaa minua ja samalla itseään. Hyväksyn sen, että jokainen tekee joulunsa omalla tavallaan. Velvollisuudesta, omasta halusta tai perinteen vuoksi.

Miksi varsinkin lahjoista on alettu tehdä niin paha asia? Meinasin itsekin jo päättää, etten halua enää koskaan antaa lahjoja kenellekään jouluisin, kun sitä niin paljon viime vuosina on kritisoitu. Sitten huomasinkin taas, miten mukavaa lahjojen antaminen oikeasti on. Eilen tein ystävälleni lahjan, jonka tekemisestä minulle tuli valtavan hyvä mieli. Siihen löytyivät materiaalit omasta takaa, se on hyödyllinen ja mielestäni saajalleen osuva ja sen postittaminen on edullista. Hyvässä lykyssä lahjan saajakin ilahtuu siitä. Olen myös kerinnyt asettaa pari pakettia oman kuusen alle. Se hymyilyttää minua. Tuntuu hyvältä antaa lahja ihmiselle, jota rakastaa. Annan myös joitain "velvollisuuslahjoja", koska on olemassa velvollisuuksia, joiden hoitaminen tuntuu hyvältä. Pitäisikö minun nyt tuntea siitä huonoa omaatuntoa?


Sulolla ja minulla on hyvin erilainen asenne lahjoihin. Minä tykkään tehdä lahjat itse tai ostaa toisilta käsityöläisiltä. Minä annan pieniä paketteja ja vähän. Sulo sen sijaan viettää paljon aikaa kaupoissa kierrellen ja uskoakseni kuluttaa rahaa niin paljon, etten minä halua edes tietää summia. Hän antaa isoja paketteja ja paljon pieniä. Tänäkin jouluna olin lähellä saada pakokauhun Sulon kauppamaratonin kanssa, mutta sitten hoksasin: se on Sulon tapa. Se on hyvä tapa Sulolle. Sulolla on oikeus siihen. Ja minulla on oikeus niihin omiin vaatimattomiin ja harvoille lähteviin paketteihini. Kaarina Davisillä on oikeus ummistaa silmänsä ja sielunsa koko joululta. Kukaan ei saa arvostella toisen tapaa.


Annanpa Kaarinan ja muiden kaltaistensa ihan rauhassa elellä jouluttomassa joulussaan ja nautin siitä, että saan itse aloittaa joulutunnelmoinnin jo kuun alussa kaatamalla kuusen ja koristelemalla sen, availemalla kalenteriluukkuja, askartelemalla kortteja ja paketoimalla niitä pieniä pakettejani. Koska se on minulle tärkeintä joulussa: se odotus, ei aatto itsessään.

Meidän talvemme on tolkuton asia. Pimeä kausi kestää ja kestää. Joulu katkaisee sen ja helpottaa siitä selviämistä. Kun ensin odottaa joulua, voi seuraavaksi alkaa odottaa kevättä. Ihan sama, katkaiseeko pimeyden rentoutumalla vai ravaamalla hiki päässä kaupoissa, käymällä velvollisuusvierailuilla, lahjomalla joka siunatun puolisukulaisen ja lapsen harrastuspiirin ohjaajan, kuluttamalla kokonaisen omaisuuden krääsään tai laatuun, syömällä itsensä turvoksiin tai saamalla mahahaavan joulustressista, keräämällä ympärilleen koko suvun tai lentämällä Thaimaahan. Joka tapauksessa se kaikki on poikkeus normaalista arjen tarpomisesta ja siksi hyvä asia. Nauttikaamme joulusta, tai olkaamme nauttimatta, kukin tavallamme.