Jospa ei nyt liukasteltaisi

Katsokaas nyt. On matto pihalla ihan niinkuin te neuvoitte! Sulo oli käynyt kaupasta ostamassa halvan maton minun ollessani Tampereella. Hän oli arvellut, että jos hän hoitaa asian minun poissaollessani, en pääse mäkättämään vääränlaisesta hankinnasta. No, ei minun tarvinnut mäkättää, sillä mattohan on tosi nätin värinen. Sopii meidän kuistille hyvin. (Vaikka onkin takuulla pienten sormien kutoma, mutta pidänpä suuni kiinni silti.)

Valokuvaaminen on nyt hankalaa. Pitää muistaa juuri keskipäivän aikaan ottaa kuvat tai ne jäävät ottamatta. Meillä on kyllä hitusen nyt lunta maassa ja pari pakkasastettakin. Ihan mukava juttu, sillä se tuo edes himppasen valoa pimeyteen. Minä vetelen vähintään 5, ja joskus jopa 10-20 nappia D-vitamiinia päivittäin ja olen kyllä pysynyt hämmästyttävän toimeliaana. Voikohan D-vitamiinin yliannostuksesta olla jotain haittaa? Ja mikähän mahtaa olla yliannos? Eivätkös ne purkkien ohjeet yleensä ole alimitoitettuja?

Maailman liukkain kuisti

Hieno uusi kuistimme ei sitten käytännössä olekaan niin hieno. Kun lattia kastuu, vesi jää kellumaan siihen. Kun vesi jäätyy, lattia muuttuu tappavan liukkaaksi. Kun jään päälle sataa lunta, tappavaa liukkautta ei enää edes huomaa ja se on entistäkin tappavampaa.

Minä halusin, että uusi kuisti tehdään ihan samoin kuin vanhakin. En suostunut kestopuuhun enkä rakoihin lautojen välissä. Niinpä kuisti rakennettiin täsmälleen saman näköiseksi, ponttilautalattia tehtiin kuten alkuperäinenkin ja se maalattiin samalla värillä. 

Ikävöin sitä vanhaa, kaunista lattiaa.

Se entinen, vanha, kaunis, kulunut puulattia imi itseensä kosteuden, eikä lattialle koskaan jäänyt lammikoita. Mutta miten silloin 30-luvulla on selvitty, kun lattiassa vielä oli joka puolella maalipinta? Onko nykyajan pellavaöljymaali jotenkin kiiltävämpää ja vettähylkivämpää kuin muinainen? Vai mihin ihmeeseen se vesi silloin on lattialta kadonnut?

Sulo haluaisi laittaa kuistin ympärille muovit talveksi, kuten hänen äitinsä kodissa aina tehdään. Se on törkeän näköistä. Kun teilasin idean, hän ehdotti pleksejä. Myös törkeän näköistä. Mutta ei minulla ole antaa parempaakaan ideaa. Auttakaa!

Okraa seinään

Talomme alkuperäinen väritys on ollut aito keltamulta, mutta suureksi mieliharmiksemme edellinen asukas oli vuokraisäntänsä VR:n käskystä maalauttanut koko talon. Ja tietysti muovimaalilla, ja ruiskuttaen, tottakai. Ihan muutama hassu vuosi ennenkuin me ostimme tämä aseman. Kunpa hän olisi jättänyt sen tekemättä. Se on takuulla ollut kaamean kallis paukku pienelle käsityöläiselle ja kaiken lisäksi täysin turha toimenpide. Talo olisi pysynyt paremmassa kunnossa, jos sen olisi annettu olla 70 vuotta vanhalla keltamultapinnalla. Ja meillekin tulee kallis paukku siitä, että yritämme palauttaa talon takaisin muovittomaan tilaan.

Paikoitellen muovimaali on lähtenyt ihan kunnolla irti ja paikoin se kuplii rumasti, mutta suurimmaksi osaksi se on kiusallisen tiukasti paikoillaan, uponneena jokaiseen puunsyyhyn. Koska talon katto vuoti, seinät ovat kastuneet räystäiden alta ja muovimaali on pitänyt kosteuden sisällään. Siksi talo on riisuttava tuosta kelmustaan.

Paras maalivaihtoehto on kuulemma petrooliöljymaali, jonka voi vetää rapsutetun muovimaalin päälle, vaikka kaikkea vanhaa maalia ei saataisikaan alta pois. Minä pääsin tänään kokeilemaan käytännössä kyseistä maalia, kun maalasin kuistin, joka rakennettiin uusiksi viime syksynä. Keltamullan sävyä parhaiten vastasi okransävyinen petrooliöljymaali. Pellavaöljymaalit ovat tulleet jo tutuiksi, mutta tämä petroolikaveri olikin ihan erilaista. Sitä sai vetää yhden runsaamman kerroksen, kun pellavaöljymaalia pitää sipsutella monta ohutta. Nopeaa ja sujuvaa hommaa! Maalin ainoa ikävä puoli oli aika tymäkkä haisu.

Sain kuistin melkein valmiiksi. Ainoastaan valkoiset kaiteet ja pylväät pitää vielä maalata pariin kertaan, ne kun ovat sitä pellavaöljymaalia. Toin kuistille kaatopaikalta dyykatun korituolin, joka on tähän saakka ollut hyödyttömänä kesäkeittiössä. Meillä on usein tapana istua iltaisin portailla, mutta nyt siitä tulee miellyttävämpää, kun saammekin istua mukavasti sohvalla!

Tuossa maalaillessani mietin sitä karmeaa työmäärää, mikä meitä odottaa seinien rapsuttamisen kanssa. Ihan rehellisesti sanottuna en usko, että saamme sitä ikinä tehtyä. Osa verhouslaudoista on vaihdettava, joten rupesin meittimään, että eikö olisi vaan kaikkein helpointa riipiä ihan kaikki laudat irti, ostaa uudet ja maalata ne sitten joko sillä petrooliöljymaalilla tai jopa keittomaalilla. Samalla näkisimme hirsien kunnon joka paikasta, sillä eihän sekään varmaa ole, että ne olisivat täysin kunnossa.

Aloin huvikseni laskea, paljonko lautaa tarvittaisiin. Leveämpää ja kapeampaa höyläämätöntä lautaa molempia menisi 900 juoksumetriä. Ne voisi kätevästi maalata maassa pitkällään ja naputella vasta sitten seinälle. Selviäisimme siitä kyllä itse. Yritin guuglailla suuntaa-antavaa hintaa ja arvelen, että puutavaran hinnaksi tulisi alle 2000 euroa. Petrooliöljymaalit maksaisivat 900 euroa, keittomaalit jonkin verran vähemmän ja homeenestoaine 300 euroa. Kolmen tonnin kauhu siis. Ja päätyihin rakennustelineiden vuokra vielä lisäksi. Apua.

Mutta mikä olisi vaihtoehto? Hinkata sitä kirottua lateksia irti seinästä pikku skrapalla, niska krampissa vuosi toisensa perään. Kauhea ajatus. Kuvittelisin, että lautojen irrottaminen ja uusien kiinnittäminen sujuisi tuskattomammin kuin maalinpoisto, vaikka iso työhän siinäkin on.

Haluaisin kirota alimpaan hemmettiin muovimaalien keksijät. Ajatelkaa nyt, että kotimme selvisi 70 vuotta kunnialla perinteisten keittomaaliseiniensä kanssa ja sitten tulivat nykyajan ääliöt, jotka valoivat taloparan muoviin. Tuhansia euroja taivaan tuuliin. Vaan ei auta itku markkinoilla.

Meidän pitäisi saada ikkunaremontti valmiiksi tämän kesän aikana. Ensi kesänä tulisi sitten ajankohtaiseksi tämä seinäprojekti.




PS. Lauantaina on Käsityökortteli-kiertueen viimeinen etappi Seinäjoella. Käykääs ostoksilla, siellä on varmasti vähintään yhtä komiaa, kuin muissakin kortteleissa!

Ja samalla päättyy Riepuselfie-kisan osallistumisaika. Sunnuntaina julkaisen kaikki kisakuvat ja aletaan äänestää parasta!

Kuvakatsaus viikonloppuun

Ihan naurettava määrä Kindereitä.

Kohtuuttomasti grillimakkaraa.

Aivan liikaa pavlovaa, mämmiä ja kermaa.

Mutta voi että minä rakastan ylensyömistä.

Ja lämpöä ja aurinkoa ja ulkonaoloa.

Ja kesän ensimmäistä mopoajelua.

Toisten ihmisten jätteistä koostuva puutarhakalustomme täydentyi keinulla.

Vanha keinu siirtyi työhuoneen ovelle.

Siinä on lämmintä heti aamuvarhaisesta alkaen.

Pääsisäänkäynti kuoriutui talvipaketista.

Kuistin lattia sai toisen maalikerroksen.

Yhden pienen ajatuksen soin myös työnteolle, kun askartelin vanhan kuistin lattialaudoista valokuvausalustan.

Ja nyt pitäisi taas osata syödä kurinalaisesti ja tehdä töitä. Tuntuupa hankalalta.

Sutimista ja vahtimista

Vihdoinkin sain hetken, ettei taivaalta satanut mitään, eikä tuulikaan ollut täysin hallitsematon. Pääsin maalaamaan kuistin lattian. Tämä on varmaankin ihan älytön aika vuodesta maalata pihalla olevia kohteita, mutta eipä tässä nyt muukaan auta. Käytin samaa pellavaöljymaalia kuin millä maalaamme ikkunanpokat. Ei meillä ole mitään käsitystä siitä, kuinka hyvin tuo maali kestää lattialla sään armoilla. Kävin rautakaupassa kyselemässä oikeaoppista tapaa, mutta sellaista ei kuulemma ole. Mitään korkeakiiltoista betoluxia tai terassiin tarkoitetua kuultomaalia tai petsiähän tähän ei laiteta.

Muuten minun päiväni kuluukin sitten tiiviisti peppu penkissä vahtimassa Käsityökorttelin huutokauppaa ja viikonlopun muita actioneja. Olen tosi innoissani nyt huutokaupasta. Koko homman organisoi kaimani Head Over Heels-yrityksen takaa. Haluaisin tuoda silmiinne muutaman älyttömän upean tuotteen huutokaupasta.

Edellämainitun Susannan tekemä ihana vyötärökorsetti on silkkiä ja sopii noin 38/40-kokoiselle ihmiselle. Tässä olis kyllä aika nappivalinta hienompiin pikkujouluihin sille, joka sellaisissa joutuu käymään!

Soja Murto lahjoitti huutokauppaan ihan uuden tuotteen, jonka nimi on Väre. Kävin kuvaamassa tuotekuvia Sojan kanssa meidän uimarannalla ja hämmennyin jälleen kerran siitä, miten huikean taitava Soja on. Ensin hän kutoo Väreen villakankaan kangaspuilla ja rypyttää sen kansallispuvuissa käytetyllä poimutusmenetelmällä. Sitten Väre vielä huovutetaan niin, että ne rypyt pysyvät olemassa. Väreen voi kieputella ympärilleen monella tavalla ja se on ihanan lämmin!

Kodinsisustuksellisia tuotteita löytyy Kiikar Vision lahjoittamasta tuotesetistä, joka sisältää naakkakuvioisen rahin ja puistokuvioisen tyynynpäällisen. Minä niin tykkään noista naakoista. Voittava huutohinta ei ainakaan tässä vaiheessa päivää vielä päätä huimaa.

Ehkä mieltäkutkuttavin tuote on kuitenkin kh-DESIGNin torkkupeitto. Se nimittäin on juuri SE torkkupeitto. Muistaako teistä kukaan sitä vellovaa kohua takavuosilta, kun kansanedustajille ostettiin työpaikalle torkkupeitot? Tämä huutokaupassamme oleva torkkupeitto on justiinsa samanlainen, aito ja oikea, alkuperäinen The Torkkupeitto. Kelpaisikos sen alla päikkäreitä vedellä?

Uusi kuisti

Meidän kuistimme on kahdessa päivässä kokenut paljon. Tältä se näytti vielä eilisaamuna.

Tiesimmehän me, että yksi nurkka on hiukan laho ja siksi kuistin kunnostaminen on ollut to do -listalla kolme vuotta. Nyt se viimein saatiin työn alle. Itse me emme harkinneetkaan näin vaativaan hommaan ryhtymistä, vaan kutsuimme ammattilaisen tekemään työn.

Minä en ollenkaan ole halunnut pitää kiirettä kuistihomman suhteen, koska se on tarkoittanut kauniin lattian menettämistä. Olen niin kovasti rakastanut kuistin vanhaa lattiaa. Kuvaan siinä usein tuotekuvatkin, koska se on niin kaunis.

Kun puuseppä tuli paikalle ja nykäisi lahonneesta nurkasta irti pari verholautaa, paljastui lahovaurio aika huomattavasti pahemmaksi kuin olimme arvanneet. Kun minä yritin inistä kauniin lattian puolesta, hän kopsautti lattiaa sorkkaraudalla, joka humpsahti siitä läpi.

Minun oli sopeuduttava siihen, että kuisti on uusittava. Pian.



Ja pian se tosiaan tapahtui. Kaksi miestä saapui eilen iltapäivällä purkamaan kuistia. Kävi ilmi, että kattoa kannatteleva tolppa ei kyllä kannatellut yhtään mitään.

 Jos olisin nämä kolme vuotta tiennyt, että tolppa seisoo käytännössä tyhjän päällä, minua olisi saattanut pelottaa olla kuistilla. Varsinkin talvella, kun katon päällä on ollut tonni lunta. Me olemme kiipeilleetkin siellä ymmärtämättä, että rakennelma on ollut suhteellisen vaarallinen.

Kuisti piti purkaa aivan alkutekijöihinsä, mutta onneksi osa hirsistä oli yhä kovaa ja hyvää.

Tänä aamuna miehet saapuivat puutavaralastin kanssa ja rakensivat yhden vaivaisen päivän aikana kokonaan uuden kuistin. Ja siitä tuli aivan samanlainen kuin se entinenkin oli. En saanut otettua kuvia kuistin uudesta asusta, sillä päivä loppui kesken ja pimeys laskeutui. Nyt me käärimme kuistin pressuihin, koska huomiseksi luvataan törkeää räntäsadetta.

Upouusi kuisti on tosi neitseellisen kaunis ja mikä parasta - turvallinen. Ja 70 vuoden kuluttua sen lattia kelpaa taas tiskirättien valokuvaamiseen.