Muovin tuhot

Pääsin aloittelemaan lopultakin kesän ikkunaprojektia, jota olen lykännyt hävettävän kauan. Meillä on enää neljä ikkunaa jäljellä, kaikki pihan puolella, jossa pokat näyttävät päällisin puolin olevan varsin hyväkuntoisia. Joku oman elämänsä rakennusrestauroija on joskus sen puolen ikkunat "entisöinyt". Muutamassa ruudussa kitti on korvattu puulistalla, mikä tietysti helpottaa meidän työtämme mukavasti.

Lähes kaikki on kuitenkin tehty ihan oikeaoppisesti. Tai ainakin niin sitä luulisi, kun äkkiä katsoo. Totuus kuitenkin on, että käytetty kitti on jotain mukakittiä - jotain ihan kaameaa muovikittiä, jonka irrottaminen on tolkuttoman hankalaa, sillä se muuttuu tahmeaksi purkaksi kuumentaessa ja mekaanisesti se ei liikahdakaan. Pahinta siinä ei silti ole työläs irrottaminen, vaan se, mitä se on tehnyt pokille.

Kun muovimaalin ja muovikitin alle on päässyt livahtamaan vesipisara, ja sitten toinen ja lopulta oikein joukko, niin hengittämättömän kuorrutuksen alla märkä puu on mädäntynyt pokan sisältä aivan tyystin. Moni poka päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. 

Älkää hyvät ihmiset menkö laittamaan rautakauppojen peruskakkaa kotinne arvokkaisiin rakenteisiin. Tämäkin ikkuna olisi ollut aivan kova ja kunnossa, jos sitä ei olisi menty valamaan muoviin, vaan olisi käytetty vanhaa kunnon pellavaöljymaalia ja -kittiä. Sama pätee uusiinkin taloihin.

Aika surkeaa. Ja minä kun luulin, että tänä kesänä päästään helpolla. Mutta eteenpäin mars, ei jäädä märehtimään!

Tällaisiakin erikoisuuksia meiltä löytyy. Makuuhuoneen ikkunan lasit ovat aivan kuin maitolasia, karhean mattapintaista ja läpinäkymätöntä. En ymmärrä, miten lasille voi käydä noin, mutta ilmeisesti se liittyy jotenkin keramiikkauuniin, joka tässä huoneessa on aiemmin ollut. Sitä vaan ihmettelen, että jos uunin kuumuus saa ikkunalasin käyttäytymään näin, niin kuinka ihmeessä koko hirsitalo ei ole palanut poroksi.

Makuuhuoneen ikkunan kohdalla on törkeimmän näköinen seinämaalikin. Vanha huopakatto oli vuotanut ties kuinka kauan ja monin paikoin vesi on valunut seinää pitkin. Niinpä meidän kotimme on nyt malliesimerkki siitä, mitä lateksimaalin ja märän puun yhdistelmä saa aikaan (tästä videoversioon).

Moni ohikulkija on näiden muutaman vuoden aikana ihastellut, että onpa talo hyvässä maalissa. No juu, onhan se, mutta se on vain silmänlumetta. Kuten kunnon pakkelikerros vanhan harpun naamalla se peittää karun totuuden. Hiukan minua meinaa pelottaa ajatella, mitä muovikerroksen alla oikeasti on.

Näissä puuhissa viikonloppuun.

Okraa seinään

Talomme alkuperäinen väritys on ollut aito keltamulta, mutta suureksi mieliharmiksemme edellinen asukas oli vuokraisäntänsä VR:n käskystä maalauttanut koko talon. Ja tietysti muovimaalilla, ja ruiskuttaen, tottakai. Ihan muutama hassu vuosi ennenkuin me ostimme tämä aseman. Kunpa hän olisi jättänyt sen tekemättä. Se on takuulla ollut kaamean kallis paukku pienelle käsityöläiselle ja kaiken lisäksi täysin turha toimenpide. Talo olisi pysynyt paremmassa kunnossa, jos sen olisi annettu olla 70 vuotta vanhalla keltamultapinnalla. Ja meillekin tulee kallis paukku siitä, että yritämme palauttaa talon takaisin muovittomaan tilaan.

Paikoitellen muovimaali on lähtenyt ihan kunnolla irti ja paikoin se kuplii rumasti, mutta suurimmaksi osaksi se on kiusallisen tiukasti paikoillaan, uponneena jokaiseen puunsyyhyn. Koska talon katto vuoti, seinät ovat kastuneet räystäiden alta ja muovimaali on pitänyt kosteuden sisällään. Siksi talo on riisuttava tuosta kelmustaan.

Paras maalivaihtoehto on kuulemma petrooliöljymaali, jonka voi vetää rapsutetun muovimaalin päälle, vaikka kaikkea vanhaa maalia ei saataisikaan alta pois. Minä pääsin tänään kokeilemaan käytännössä kyseistä maalia, kun maalasin kuistin, joka rakennettiin uusiksi viime syksynä. Keltamullan sävyä parhaiten vastasi okransävyinen petrooliöljymaali. Pellavaöljymaalit ovat tulleet jo tutuiksi, mutta tämä petroolikaveri olikin ihan erilaista. Sitä sai vetää yhden runsaamman kerroksen, kun pellavaöljymaalia pitää sipsutella monta ohutta. Nopeaa ja sujuvaa hommaa! Maalin ainoa ikävä puoli oli aika tymäkkä haisu.

Sain kuistin melkein valmiiksi. Ainoastaan valkoiset kaiteet ja pylväät pitää vielä maalata pariin kertaan, ne kun ovat sitä pellavaöljymaalia. Toin kuistille kaatopaikalta dyykatun korituolin, joka on tähän saakka ollut hyödyttömänä kesäkeittiössä. Meillä on usein tapana istua iltaisin portailla, mutta nyt siitä tulee miellyttävämpää, kun saammekin istua mukavasti sohvalla!

Tuossa maalaillessani mietin sitä karmeaa työmäärää, mikä meitä odottaa seinien rapsuttamisen kanssa. Ihan rehellisesti sanottuna en usko, että saamme sitä ikinä tehtyä. Osa verhouslaudoista on vaihdettava, joten rupesin meittimään, että eikö olisi vaan kaikkein helpointa riipiä ihan kaikki laudat irti, ostaa uudet ja maalata ne sitten joko sillä petrooliöljymaalilla tai jopa keittomaalilla. Samalla näkisimme hirsien kunnon joka paikasta, sillä eihän sekään varmaa ole, että ne olisivat täysin kunnossa.

Aloin huvikseni laskea, paljonko lautaa tarvittaisiin. Leveämpää ja kapeampaa höyläämätöntä lautaa molempia menisi 900 juoksumetriä. Ne voisi kätevästi maalata maassa pitkällään ja naputella vasta sitten seinälle. Selviäisimme siitä kyllä itse. Yritin guuglailla suuntaa-antavaa hintaa ja arvelen, että puutavaran hinnaksi tulisi alle 2000 euroa. Petrooliöljymaalit maksaisivat 900 euroa, keittomaalit jonkin verran vähemmän ja homeenestoaine 300 euroa. Kolmen tonnin kauhu siis. Ja päätyihin rakennustelineiden vuokra vielä lisäksi. Apua.

Mutta mikä olisi vaihtoehto? Hinkata sitä kirottua lateksia irti seinästä pikku skrapalla, niska krampissa vuosi toisensa perään. Kauhea ajatus. Kuvittelisin, että lautojen irrottaminen ja uusien kiinnittäminen sujuisi tuskattomammin kuin maalinpoisto, vaikka iso työhän siinäkin on.

Haluaisin kirota alimpaan hemmettiin muovimaalien keksijät. Ajatelkaa nyt, että kotimme selvisi 70 vuotta kunnialla perinteisten keittomaaliseiniensä kanssa ja sitten tulivat nykyajan ääliöt, jotka valoivat taloparan muoviin. Tuhansia euroja taivaan tuuliin. Vaan ei auta itku markkinoilla.

Meidän pitäisi saada ikkunaremontti valmiiksi tämän kesän aikana. Ensi kesänä tulisi sitten ajankohtaiseksi tämä seinäprojekti.




PS. Lauantaina on Käsityökortteli-kiertueen viimeinen etappi Seinäjoella. Käykääs ostoksilla, siellä on varmasti vähintään yhtä komiaa, kuin muissakin kortteleissa!

Ja samalla päättyy Riepuselfie-kisan osallistumisaika. Sunnuntaina julkaisen kaikki kisakuvat ja aletaan äänestää parasta!

Sutimista ja vahtimista

Vihdoinkin sain hetken, ettei taivaalta satanut mitään, eikä tuulikaan ollut täysin hallitsematon. Pääsin maalaamaan kuistin lattian. Tämä on varmaankin ihan älytön aika vuodesta maalata pihalla olevia kohteita, mutta eipä tässä nyt muukaan auta. Käytin samaa pellavaöljymaalia kuin millä maalaamme ikkunanpokat. Ei meillä ole mitään käsitystä siitä, kuinka hyvin tuo maali kestää lattialla sään armoilla. Kävin rautakaupassa kyselemässä oikeaoppista tapaa, mutta sellaista ei kuulemma ole. Mitään korkeakiiltoista betoluxia tai terassiin tarkoitetua kuultomaalia tai petsiähän tähän ei laiteta.

Muuten minun päiväni kuluukin sitten tiiviisti peppu penkissä vahtimassa Käsityökorttelin huutokauppaa ja viikonlopun muita actioneja. Olen tosi innoissani nyt huutokaupasta. Koko homman organisoi kaimani Head Over Heels-yrityksen takaa. Haluaisin tuoda silmiinne muutaman älyttömän upean tuotteen huutokaupasta.

Edellämainitun Susannan tekemä ihana vyötärökorsetti on silkkiä ja sopii noin 38/40-kokoiselle ihmiselle. Tässä olis kyllä aika nappivalinta hienompiin pikkujouluihin sille, joka sellaisissa joutuu käymään!

Soja Murto lahjoitti huutokauppaan ihan uuden tuotteen, jonka nimi on Väre. Kävin kuvaamassa tuotekuvia Sojan kanssa meidän uimarannalla ja hämmennyin jälleen kerran siitä, miten huikean taitava Soja on. Ensin hän kutoo Väreen villakankaan kangaspuilla ja rypyttää sen kansallispuvuissa käytetyllä poimutusmenetelmällä. Sitten Väre vielä huovutetaan niin, että ne rypyt pysyvät olemassa. Väreen voi kieputella ympärilleen monella tavalla ja se on ihanan lämmin!

Kodinsisustuksellisia tuotteita löytyy Kiikar Vision lahjoittamasta tuotesetistä, joka sisältää naakkakuvioisen rahin ja puistokuvioisen tyynynpäällisen. Minä niin tykkään noista naakoista. Voittava huutohinta ei ainakaan tässä vaiheessa päivää vielä päätä huimaa.

Ehkä mieltäkutkuttavin tuote on kuitenkin kh-DESIGNin torkkupeitto. Se nimittäin on juuri SE torkkupeitto. Muistaako teistä kukaan sitä vellovaa kohua takavuosilta, kun kansanedustajille ostettiin työpaikalle torkkupeitot? Tämä huutokaupassamme oleva torkkupeitto on justiinsa samanlainen, aito ja oikea, alkuperäinen The Torkkupeitto. Kelpaisikos sen alla päikkäreitä vedellä?

Sateenkaaren päässä

Meidän asemamme ulkomaalaus ei ole onneksi vielä ollenkaan ajankohtainen asia, mutta maalailin kotiamme silti Photoshopilla. Koska talomme kelpo keltamulta on aika vastikään jäänyt muovimaalin alle, meidän tulevaisuuteemme kuuluu koko talon puhtaaksi raaputtaminen ja perinnemaalilla maalaaminen. Värivaihtoehdot ovatkin sitten loputtomat.

Minulla on suosikkivärini. Entä sinulla? Minkä värisenä asemamme näyttäisi sinusta kaikkein kauneimmalta?

Tässä taas yksi suloinen helmi niille, jotka haaveilevat omasta työsiirtolastaan. Hiirolan asema Mikkelin lähellä (kliks) on yksityisomistuksessa ja nyt myynnissä.

Hintakin on selvästi sanottu: 20.000 euroa. Talo on ollut kaiketi pitkään autiona, mutta rakenteet ovat kunnossa. Vesiosuuskunnan putket tulevat tontille saakka. Hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, että pihasaunassa on kuulemma jättimäinen, puurakenteinen mankeli.

Mitä se on se hengittävyys?

Perinnemestarin Remonttikirjasta löysin hyvin konkreettisen selityksen siitä, mitä materiaalien hengittävyydellä tarkoitetaan:

"Rakennusmateriaalin hengittävyys tarkoittaa sen kykyä imeä itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä pois. Hengittävyys ei tarkoita sitä, että rakenteen läpi kulkisi ilmaa - eikä kosteuttakaan kulje paljon. Talo ei hengitä, jos seinässä on yksikin höyrynsulkuna toimiva kerros."

Jos talon ulkoseinä maalataan lateksilla, sisätilan kosteus ei pääse ulos, vaan tiivistyy vuorilaudan ja lateksikerroksen väliin ja lateksi alkaa kuplia ja pullistella. Katsotaanpa meidän asemakotimme seiniä. Koska meidän asemalla on ollut pitkään vuotava katto, seinissä on paikoin ollut kosteutta normaalia paljon enemmän.

Kosteuden jämähtäminen lateksin alle on havaittavissa monessakin kohtaa. Sydäntäriipovaa on katsella, kuinka pullistelleen lateksin alta pistää esiin kaunis keittomaali. Kamalinta asiassa on se, että lateksi on vedelty seiniin vasta pari vuotta sitten. Täällä asunut vuokralainen oli velvoitettu maalamaan talo, ja meidän suruksemme hän oli maalauttanut talon jollakin muovimaalilla. Vuosikymmenet komian keltamultaisena seissyt talo mentiin pilaamaan juuri ennenkuin me sen löysimme.

Sitä alkuperäistä keltamultaakin olisi tuolla ulkona aitassa vielä pussillinen olemassa. Meidän tehtävänämme on joskus tulevaisuudessa raapia kaikki lateksit pois, mutta se ei innosta meitä tippaakaan. Lateksi pitäisi saada irti viimeistä piirtoa myöten, jotta seinän voisi jälleen maalata keittomaalilla. Koska se on jokseenkin mahdoton tehtävä, seinä on ymmärtääkseni maalattava petrooliöljymaalilla.

Samaisessa kirjassa mainitaan myös, että huoneen sisällä oleva hengittämätön kerros (esim. muovitapetti, lateksimaali tai lastulevy) ei olekaan niin suuri ongelma, kuin hengittämätön materiaali seinän sisällä tai ulkopinnalla. Sisäpinnassa oleva hengittämätön materiaali ei aiheuta mitään vahinkoa rakenteille. Tämä oli minulle uusi tieto, ja myös huojentava tieto. Keittiön lastulevyseinien tuhoaminen ei enää tunnukaan pakolliselta toimenpiteeltä!