Huussin henki

Siivoilin huussin. Ei siitä paljon kerrottavaa ole, mutta kuvat ovat minusta kauniita.

Vessapaperivinkkejä?

Blogini mainittiin tänään Radio Novassa. Keskustelu käsitteli sitä, paljonko käsinneulotuista villasukista pitäisi maksaa, ja toimittajat lukivat alustukseksi minun vanhaa postaustani hinnoittelusta ja harrastelijoista. Siskoni soitti minulle ja kertoi, että blogiani luetaan juuri radiossa. Minä ryntäsin kuulemaan, mutta kerkesin kuulla vain lopun. Ehdin silti tuntea hassutusta kuullessani omaa tekstiäni ihan oikean radiotoimittajan suulla luettuna.

Tämän päivän aiheeni ei ehkä ylitä radiokynnystä, sillä haluan puhua kakasta.

Meillä on ulkovessa, joka on satunnaisessa, mutta jatkuvassa käytössä. Se toimii hienosti: se on aivan hajuton ja kun tulee saavien tyhjennyksen hetki, en löydä kakkaa, vaan pelkkää mainiota multaa.

Mutta yksi ongelma minulla on ja se on nimeltään wc-paperi. Paperi ei nimittäin ehdi maatua sen puolen vuoden aikana, jonka annan saavien hautua ennen tyhjennystä. Olen hyvin hämmentynyt siitä, miksi vessapaperit ovat niin kestäviä. Kuka oikeasti tarvitsee kestovessapaperia, joka ei meinaa kadota maailmasta?

Koska tiedän, että teiltä löytyy aina vastaus mihin tahansa kysymykseen, kysynkin nyt, osaisiko kukaan teistä vinkata sellaista wc-paperimerkkiä, joka maatuisi nopeasti?

Toinenkin kysymys minulla on, mutta se liittyy huonekasveihin.

Mikä on seuraavan kuvan kasvi?

Olen saanut sen naapuriltani monta vuotta sitten. Siinä on normaalisti aivan tummanpunaiset lehdet, eikä se kuki. Tämän kesän hontelo kasvi vietti pihalla ja kasvatti itsestään tuuheamman kuin koskaan. Tänään hoksasin, että se on tehnyt kauhean määrän kukkia minun huomaamattani nyt syksyllä. Poimin kymmeniä kuihtuneita kukkasia pois ja minua harmitti, että en ollut ehtinyt nähdä sitä kunnolla kukkivana. Sen lehdetkin ovat tällä kertaa vihreät. Se on yhtäkkiä kuin eri kasvi, ja minä luulen, että tältä sen olisi aina pitänyt näyttää.

Pihasisustusta

Kurkistetaanpa vielä ulkovessaan, joka nyt käyttökunnossa. Päädyin rakentamaan haihdutussysteemillä toimivan erottelevan käymälän, jonka hajuttomuutta nyt jäädään jännittämään. Huussin sisustuksen täydensin opastaululla, jossa neuvotaan, miten käymälässä asioidaan.

Ja lisäksi laitoin tarjolle vieraskirjan. Lukemista meidän vessassa ei ole, sillä pöntöllä liian pitkään istuminen on kuulemma haitallista suolistolle. Mutta vieraskirjaan voi halutessaan äkkiä rustata terveisensä.

Ihan oikeasti en ole vieraskirjojen ystävä. Minusta on aina hyvin kiusallista, jos jossakin kyläpaikassa tungetaan se vieraskirja käteen ja pakotetaan siihen jotakin runoilemaan. Mutta vessaan se sopii. Siellä on yksityisyyttä, jonka ansiosta kukaan ei ole olan yli kurkkimassa, mitä siihen kirjoitat.

Tämä huussista nyt vähäksi aikaa. Seuraavaksi paneudun muihin pihan osien kalustamiseen.

Olen saanut koko olennaisimman osan tontistamme haravoitua ja siinä haravoidessa ovat maaston muodot tulleet hyvin tutuiksi. Olin ajatellut, etten edes harkitse mitään kukkaistutuksia tänä kesänä, mutta kun haravoidessani tajusin viemärinkannen olevan aivan meidän ulko-ovemme vieressä, päätin hiukan joustaa päätöksessäni.

Tein kaivon ympärille kukkapenkin, johon meinaan istuttaa orvokkeja. Orvokit ovat yleensä pysyneet hengissä jopa minun käsittelyssäni. Olen purkanut aika monta älytöntä kivikasaa, joita tälle tontille on jostain syystä haluttu läjätä ja niistä sain sopivia pikkukiviä viemärikukkapenkkini reunukseen. Ja siihen tötterön päälle asetan jonkun padan, johon istutan krassia. Sekin on aiemmin osoittautunut olevansa kyllin sitkeä ja vaatimaton minun hoidettavakseni. Toivottavasti sen lonkerot peittävät sitten kaivonkannen kokonaan.

Puutarhakalusteita olen kuljetellut paikasta toiseen, kunnes ne lopulta päätyivät juuri siihen, mihin olin jo talvella ne suunnitellutkin. Kalusteiden lähempi tarkastelu osoitti, että niissä sitten istutaan omalla vastuulla. Ovat nimittäin melkoisen hutakoita. Vaihdoimme ne vuokraa vastaan entisen vuokralaisen kanssa...

Erotteleva ja hajuton?

Huussiteema jatkuu nyt kuvakavalkadilla ulkovessan sisustuksesta. Yritin saada sinne hippusen sitä tunnelmaa, jota nykyään nimitetään "maalaisromanttiseksi". Mutta vain hippusen, sillä en halunnut kuorruttaa huussiamme valkoisella hattarapilvellä ja englanninkielisten tekstien koristamilla uusvanhoilla peltitavaroilla.

Vaaleansinisen vesisäiliön minä maalasin spraymaalilla mattavalkoiseksi. Siitä jäi vähän kuultamaan läpi vaaleanpunaiset kukkaset, mutta minusta ne eivät haittaa, joten en ehkä maalaa siihen enää enempää kerroksia. Säiliön alle ripustin bamburievun, jolla voi kuivailla tasolle roiskuneet vedet.

Pesualtaana on nyt toiseen pöntönreikään upotettu vanha emalivati. Valitsin kauneimman vatimme tähän tehtävään.

Hartwallin pienet mainospyyhkeet joutuivat nopeaan sievistyskäsittelyyn. Leikkasin niistä alareunan logoineen pois ja ompelin tilalle puuvillapitsiä. Tässä on nyt se romantiikan osuus.

Luuta on luuta ja vanha emalikattila roskis. Mattoa en aio laittaa, vaikka räsymatto kyllä näyttäisikin täällä mukavalta. Mutta minusta on aina ollut hyvin iljettävää astua pikkuisen kostealle huussimatolle kesävarpaillani. Vanha siloiseksi kulunut puulattia sen sijaan tuntuu varpaiden alla takuuvarmasti ihanalta. Se on myös helpompi huiskaista puhtaaksi kuin matto, joka imee ties mitä itseensä.

Olen pitkään hamstrannut vanhoja emaliastioita ja minusta onkin mukavaa saada ne ihan oikeastikin käyttöön. Kauhalla annostellaan kuiviketta. Ostin säkillisen Biolanin komposti- ja huussikuiviketta. Siinä on vähän epämiellyttävän pistävä haju jo itsessään, mutta toivottavasti se voittaa kakan lemun.

Ja nyt, jos et halua lukea enempää kakkajuttuja, on hyvä aika lopettaa tähän.

Olen nimittäin hieman neuvoton noiden jätösastioiden suhteen. Minulla on nyt kakka-astia paikoillaan. Ohjeistusta olen lueskellut Käymäläseura Huussin sivuilta. Siellä opastetaan tekemään kakka-astiaan reikiä, jotta pissat valuisivat astiasta pois. Pissa kuulemma on se, joka panee vessat löyhkäämään. Alimmaiseksi pitäisi laittaa laakea astia, joka täytetään puhtaalla turpeella. Sieltä pissat sitten haihtuvat pois.

Haihtuvatko todella? Miten kauhean laakea sen astian pitää olla, ja onko ihan varma, etteivät pissat jää astiaan lillumaan turpeen kanssa iljettävänä vellinä? Ja mistä kummasta voi ostaa puhdasta turvetta, jossa ei ole lannoitteita mukana?

Toinen vaihtoehto olisi johtaa kakka-astiasta pissat suoraan suljettuun kanisteriin. Tämän menetelmän hajuttomuus vaikuttaa minusta aika järkeenkäyvältä. Mutta eikö isokin kanisteri täyty aika nopeasti? Meidän huussissa kuitenkin tullan varmasti pissailemaan enemmän kuin kakkailemaan. Ja mihin se pissa sitten kaadetaan sieltä kanisterista?

Koska käymäläseuran sivuilta ei löytynyt vastauksia näihin kysymyksiini, toivon, että teiltä löytyy taas hyviä mielipiteitä. Kumpi menetelmä olisi parempi? Minusta tuo haihdutusjuttu, jos vaan jostain keksin sitä turvetta ja sopivan muotoisen astian.

Miss Huussi

Nyt kun päivät ovat kuluneet ulkosalla, olen jo monta kertaa kaivannut ulkohuussia. On hankalaa ravata sisälle vessaan, kun jalassa on rapaiset kumpparit. On siis aika panna huussi kuntoon.

Pelonsekaisin tuntein kaivauduin huussin takana olevalle luukulle. Se oli naulattu kiinni, mutta sain naulat helposti irti. En pystynyt hengittämään, koska pelkäsin törmääväni jätöksiin. Mutta kas, pöntön alunen olikin siisti ja tyhjä.

Sulolta lahjaksi saamani Audrey Hepburn -julisteen minä liisteröin kiinni lastulevyyn. Ensin yritin mallata kuvaa mustiin kehyksiin, mutta kehystetty kuva oli liian hienosteleva ulkovessaan. En myöskään halunnut mätkäistä sitä nastoilla suoraan seinään, koska kaikkihan tietävät, miltä ulkovessojen julisteet pian näyttävät. Toivottavasti liisteröinti kestää ilmankosteuden, eikä Audrey rypisty.

Aiemmin tuunasin vähän risuluutaa, jonka löysin ulkovarastosta. Se oli muuten kiva, mutta muovinen vihreä lätkä pilasi sen. Tursottelin Erikeeperiä muovin päälle ja kieputin hamppunarua ympärille. Jostain syystä liima jäi valkoiseksi, vaikka Erikeeperinhän pitäisi kuivua värittömäksi. Mahtoiko syynä olla tuona päivänä vallinnut pakkassää?

Sisustus alkaa olla siis kunnossa, vain tärkein puuttuu, nimittäin astiat sieltä pöntön alta.

Vessa ja vespa

Näin kauniina päivänä piti keksiä jotakin tekemistä ulkona; jotakin muuta kuin ainaista polttopuiden kirvestämistä. Niinpä lapioin polun huussille ja rupesin siivoushommiin.

Ryönän alta kuoriutuikin esiin mitä sievin ulkohuone. Minä olin etukäteen suunnitellut maalaavani sen valkoiseksi tai siniseksi, mutta nyt kun katselin vessaa tällaisena paljaana, rehellisenä omana itsenään, en enää halunnutkaan tarttua pensseliin. Huussissamme on hyvin kaunis lattia, ja vaikka seinät ovatkin vain raakalautaa, ne ovat juuri sellaiset, kuin huussissa on oltava. Eikö olisi synti mennä maalaamaan ulkovessan aidoin henki piiloon?

Olen jo viime kesänä ostanut halpismarketista vesiastian, vaikken ollut koko ulkovessaa silloin vielä nähnytkään. Nyt se ei minusta sovi ollenkaan tyyliltään tähän karuun vessaan. Taidan ostaa purkin spraymaalia ja suihkaista sen yksiväriseksi. Emalivati sopi tismalleen toiseen pöntön reikään ja toivoisin voivani jättääkin sen siihen. Voikohan emalivadin maalata? Kermanvalkoista pitäisi olla.

Vessassa oli vanha vanerinen laatikko, jonka kyljessä lukee R.S. pesula. Mikä kumman RS? Aion jättää laatikon paikalleen, sinne on hyvä mättää kuivikkeet. Käymäläseura Huussin sivuilla on ohjeet omatekoiselle ulkovessaratkaisulle, jonka pitäisi olla hajuton. Koska minä olin meistä kahdesta se, joka halusin meille ulkovessan, joudun minä myös ihan itse opettelemaan huussin hoidon ja jätteiden käsittelyn. Yäk. Mutta naisen on tehtävä, mitä naisen on tehtävä.

WC-paperille löysin myös ihanan telineen. Ruosteinen häkkyrä oli täällä meidän muuttaessamme, kiinni seinässä ulko-oven vieressä. Voisin kuvitella, että se on kukkaruukkuteline. Nyt siitä tulee vessapaperiteline.

Olin toivonut löytäväni huussin sotkujen seasta aarteita, mutta ainoa sellaiseksi luettava taisi olla vanha Fazerin juliste.

En kuitenkaan aio ripustaa Fazerin karkkeja vessamme seinälle, sillä se paikka on varattu Audrey Hepburnille.

Sitten ensi kesänä...

Minulla on tapana sanoa Sulolle: "Ei, ei nyt, vaan ENS KESÄNÄ vasta", kun suunnittelen tulevia projekteja ja yritän vakuutella eteneväni rauhallisesti. Sulopa huomasi, että meidän ensi kesämme tulee olemaan kohtuuttoman työntäyteinen sen perusteella, mistä kaikesta minä olen jo sanonut "ens kesänä sitten". Niinpä sanon nykyään: "Ens kesänä, tai jonain muuna kesänä."

Yksi innostavimmista kesäprojekteista on olohuoneen lastulevyjen irrottelu ja ihana vihreän seinän paljastaminen. Ilokseni löysin vintiltä kattolistaakin pari metriä, joten saamme ihan hyvin kokonaiset listat huoneeseen, vaikka seinät siirtyvätkin kymmenisen senttiä etäämmälle. Samaan syssyyn pääsemme sitten siistimään ronskin reijän, joka vie olohuoneesta toimistoon.

Iso työ tulee olemaan myös pihan raivaamisessa. Tonttimme on totaalisesti umpeenkasvanut. Minä en tiedä edes, mistä tuolla pitäisi aloittaa. En ole mikään puutarhaihminen, mutta haluaisin mansikkamaan, marjapuskia ja omppupuun. Ja sireenipensaita ja tammia ja vaahteroita. Sulo on innokas käymään pihan kimppuun, kunhan kevät tulee. Hänen äitinsä on superkukkaihminen, joka auttaa ja neuvoo hyvin mielellään. Onneksi pihasta ei ole mikään pakko loihtia Versaillesin puutarhaa - ainakaan heti ensi kesänä!

Minä haluan meille toimivan huussin. Sellainen löytyykin aitan takaa ihan valmiina, paitsi että se pitää saattaa ensin toimivaksi. Nyt se on likainen ja täynnä roinaa. Minä teen siitä sievän. Mutta miksi odottaisin kesään saakka? Huussin sisustaminen onnistuu kyllä lumisenakin aikana. Jos teen huussin valmiiksi jo etukäteen, on keväällä aikaa keskittyä kesäkeittiön sievistämiseen ja saunan kunnostamiseen.

Työhuoneen epäonnistunut lattian maalaus pitää suorittaa uudelleen. Se on aika pakko tehdä ensi kesänä, sillä en tiedä, miten kauan sekoittelemani sininen maali säilyy notkeana. Nyt talven aikana on lattialautojen raoista puhaltanut sen verran ilmaa, että sieltä on irronnut taas lisää kipsipölyä. Luulen, ettemme koskaan tule pääsemään kipsipölystä kokonaan eroon.

Makuuhuonene uuni pitäisi maalata joskus. Ei sillä kai ole kiirettä, jos vain saamme tupakkaliejut hinkattua irti kokonaan. Nyt uunia ei voi lämmittää, sillä sen kylkien lämmetessä tupakan haju löyhähtää ilmoille ja nukkuminen huoneessa käy mahdottomaksi. Lykkään siivoushommaa koko ajan. Blogin kirjoittaminen on mukavampaa kuin haisevan uuninkyljen hinkkaaminen kumihanskat kädessä.

Ikkunat pitäisi kunnostaa oikeaoppisesti. Siinä on iso työ ja se vaatii opiskelua ja huolellisuutta. Tiedän, ettei minun kärsivällisyyteni oikein riitä tuohon työhön. Meillä on 14 ikkunaa. No, joskus sitten...

Inhottavin pakkotyö on entisen makuuhuoneemme, eli nykyisen vierashuoneemme seinien avaaminen ja kosteiden yllätysten poistaminen. Siihen liittyy myös vintillä riehumista, sillä välipohja pitäisi avata ja märät purut poistaa. Ekovillaa meillä onkin jo valmiina odottamassa.

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näette tuon huoneen seinät. Ne miellyttävät minua kaikkein vähiten koko talossa. Vaaleampi sininen on ilmeisesti tuputeltu tummansinisen päälle rypistetyllä muovipussilla. Sitten on vielä roiskittu tummempaa päälle. Syntyneet kuviot ovat epämiellyttäviä. Silloin, kun meillä oli vielä sänky tässä huoneessa, oli minun tyynyni päällä kuvio, josta tuli mieleen naama. Se on kuin pääkallo. Inhoan sitä syvästi. Oli vastenmielistä katsoa sitä joka ilta ja joka aamu. Ymmärrättehän, miksi minulla oli kiire saada oikea makuuhuoneemme valmiiksi?