Kaappien paikat

Tänään olemme kuskanneet kaappeja eestaas. Tällä kertaa Sulokin joutui osallistumaan huonekalushakkiin, sillä siirrettävät kohteet olivat liian painavia jopa minulle, Ronskilan Hilkalle.

Ostimme uuden vaatekaapin samalla kertaa kuin pormestarin tuolit. Sille oli nimittäin tilausta.

Ennen-kuva.

Makuuhuoneessa on säilytetty nyt kolme vuotta pyyhkeitä ja lehtiä tähän tapaan. Kuvassa näkyvä hylly on ollut alunperin lasiovellinen kaappi, mutta nuoruuteni päivinä minä olen siitä ne lasiovet poistanut ja ne ovat sittemmin kadonneet tai tuhoutuneet. Kuvittelin jonain päivänä nikkaroivani tähän uudet ovet, mutta aika epätodennäköiseltä sen toteutuminen on näyttänyt. Siispä oli ihan paikallaan ostaa kappi, kun sellainen tarjolle tuli.

Jälkeen-kuva.

Vanha pyyhehylly sai poistua makuuhuoneesta. Sen tilalle laitoimme toisen kaapin, joka on ollut Sulon vaatekaappina. Nyt siellä on pyyhkeitä ja pöytäliinoja. Aika reippaasti siistiytyi näkymä, kun avohylly poistui.

Ennen-kuva.

Tältä näyttivät Sulon vaatekaapit.  Vasemmanpuoleinen jäi entiselle paikalleen, mutta oikeanpuoleisen tilalle laitettiin se uusi kaappi.

Jälkeen-kuva.

Tässä se näkyy. Aika fiini, vai? Ei ihan meidän tyyliä, eihän? Mutta ajaa asiansa. Olisiko kuitenkin hauskaa, jos maalaisin sen limenvihreäksi? Minusta olisi. Sillä lailla siitä saisi vähän Versailles-tunnelmaa karsiutumaan.

Koska minä olin se, jonka välttämättä piti ruveta huonekalujen kanssa höyryämään, päädyin itse myös järjestämään Sulon vaatteet paikoilleen uuteen kaappiin.

Jälleen kerran jouduin pyörittelemään silmiäni sille järjettömälle vaatemäärälle, jonka mieheni omistaa. Kuinka monta T-paitaa, hupparia, verkkarihousua ja sukkaparia ihminen oikeasti tarvitsee?

Sulon vaatteet vievät nyt 3,5 kaappia. Yhteenkin mahtuisi ihan riittävästi. Ongelma on ilmeinen. Kun sitä yhdessä mietimme, tulimme molemmat samaan johtopäätökseen. Halpojen minimanirytkyjen ostamisen on loputtava. Minähän ostan nykyisin vain sukkahousuja ja alushousuja, sillä muut vaatteeni olen ommellut itse, olen niitä käyttänyt jo vuosikaudet ja käytän vielä pitkään.

Vähän kuninkaallisempi vaatekaappi.

Mutta Sulo joutuu ostamaan vaatteensa kaupoista, koska minä en osaa enkä halua kauluspaitoja ja farkkuja ommella. Niinpä hän shoppailee jatkuvasti parin euron T-paitoja, kympin huppareita ja verkkarihousuja. Hetken käytön jälkeen ne nyppyyntyvät, venähtävät muodottomiksi ja nuhjaantuvat. Eivät kelpaa enää ihmisten ilmoille omaan käyttöön, mutta ei niitä kehtaa kirpparillekaan viedä. Ja roskiin heittäminenkin tuntuu pahalta, kun kyseessä kuitenkin ovat ihan päälläpysyvät vaatteet.

Me siis ostamme halpaa paskaa, jota sitten heitetään menemään nopealla sykillä, paitsi että me emme heitä, vaan varastoimme sitä paskaa kaikki kaapit ja komerot täyteen, ja kun niistä loppuu tila, me varastoimme paskaa vinttiin. Se on hulluutta. Sen on loputtava.

Toivon Sulonkin ottavan ensiaskeleitaan sillä älykkään kuluttamisen tiellä, jota minä käsityöyrittäjyyteni myötä olen jo oppinut. Voi mielummin ostaa kalliimmalla hinnalla yhden hyvän, kuin halvalla kymmenen huonoa. Vielä kun keksitään, mistä ne laadukkaat T-paidat ja hupparit löytyvät, niin hyvä.

Mutta mutta, palataanpa siihen pyyhekaappiin, joka mööpleerauksen myötä jäi yli makuuhuoneesta.

Se siirrettiin salonkiin. Aion rakentaa siihen vielä porrastettuja pikkuhyllyjä, jolloin siihen saadaan tosi kivasti paljon ambulansseja esille.

Lempilapsi

Yksi kiertävistä blogihaasteista on ollut sellainen, että olen toivonut, ettei minua haastettaisi. Mutta haastettiinpa silti. Jaana Ihanasta talosta maalla pyysi minua nimeämään kotini lempipaikan.

Lempipaikan... sehän on sama kuin kysyisi viiden lapsen äidiltä, että kuka lapsista on suosikkisi!

Lempipaikan voi käsittää niin monella tavalla. Suurimman osan ajasta minä istun tässä tietokoneella, mutta tämä ei ole lempipaikkani. Lempikohtani pystyn sanomaan. Se on toimiston lippuluukku, joka näkyi täällä blogissakin muutama päivä sitten, kliks. Se on kaunis ja kertoo paljon tämän talon historiasta. Lisäksi rakastan violettia seinää, jonka ansiosta lippuluukku erottuu erityisen hyvin. Tänään lempikohtani on piilossa. Nyt nimittäin näyttää tältä:

Ryönävuori on matkalla työhuoneesta vinttiin. Pelkään kamojen jämähtävän tähän vielä pitkäksi aikaa. Painavien laatikoiden ja hankalan hyllykön roudaaminen kapeita portaita pitkin on vihoviimeinen nakki.

Mutta se lempipaikka... kun oikein asiaa pohdin, päädyin siihen, että minulla on kaksi. Molempiin liittyy makuuasento. Mitä se kertoo minusta?

Olohuoneen nurkassa sohvalla minä olen usein hyvin tyytyväinen. Iloiset värit ympärilläni, lämmin peitto ja pehmeät tyynyt. Telkkarin katselu on tullut pitkän tauon jälkeen taas elämääni, sillä yhtäkkiä tulee niin monta ohjelmaa, jotka pitää katsoa: Criminal Minds, Under the Dome, Siskonpeti, Kimmo, Jutan superdieetit, Valokuvan voimaa, Maajussille morsian. Jos Sulo on kotona, hänen päänsä lepää sylissäni. Jos olen yksin, sylissäni on kudin. Paitsi Criminal Mindsin aikana, sillä se vaatii 200-prosenttisen keskittymisen.

Toinen hyvänmielenpaikka löytyy sängystä. Rakastan rautasänkyjämme. Olemme nukkuneet niissä jo melkein vuoden, ja yhä joka ilta petiin kömpiessäni huomaan onnentulvahduksen. Viileä, kova futon, tukeva sänky ja hiostamaton puuvillatäytteinen peitto ovat yhdistelmä, jossa kaikki on kohdallaan. Olen niin kiitollinen sille ihmiselle, joka myi meille nämä sängyt. Pus, jos yhä olet lukijoiden joukossa. Hyvä sänky on tärkeä asia.

Edes jotain valoa pimeään

Toiset tykkää syksystä, toiset ei. Minä en tietenkään. Mutta en jaksa nyt marmattaa liiallisesta pimeydestä, jatkuvasta sateesta, inhottavasta palelemisesta tai painavasta väsymyksestä. Sen sijaan kerron pienistä valontuojista.

Meillä on tässä myöhemmin marraskuussa tiedossa reissu Helsinkiin katsomaan Jarkon ja Oskun showta. Tällaiselle oman elämänsä erakkomummolle hienoon teatteriin lähteminen on aina hiukan vaikeaa, kun pitäisi keksiä päälleen jotain siistiä ja nättiä. Tällä kertaa ongelma on jo kenkiä lukuunottamatta ratkaistu, sillä kävin äsken Sojan luona. Ostin häneltä ihan ihanat Kiss Kiss -sukkahousut, jotka sopivat aivan täydellisesti Sojan tekemän kiilaferren pariksi.

Olin nuorempana tunnettu vesirajaa hipovien mekkojen ja hameiden käyttäjänä, mutta nyt vähän jännittää lähteä minimekossa ihmisten ilmoille. Tosin, jos vanhat merkit pitävät yhä paikkansa, niin show on sen verran mukaansatempaava ja lumoava, että unohdan kyllä housuttomuuteni hyvin pian.

Huvittelureissu tulee tarpeeseen, sillä syksyyn kaivataan valoa. Minulle ei riitä kynttilöillä tunnelmoiminen tai edes kirkasvalolampun loimotus. Kotimme on muuttunut taas niin umpipimeäksi, että hyvä kun eteensä enää näkee. Valaistus on kotimme heikko kohta. Mutta yksi ihan hullu valonlähdekin meillä on. Esine, jonka ette takuulla olisi uskoneet löytyvän tästä huushollista: laavalamppu!

Tuo 90-luvulla kaupat vallannut kammotus seisoo minun yöpöydälläni. Se on kiistatta kotimme rumin esine. Hyödytönkin, eikö vaan? Sehän on valaisin, joka ei juurikaan valaise. Ruma ja tarpeeton. Mutta niin lumoava ja rauhoittava!

Kuulemma elävän tulen katseleminen rauhoittaa ihmisiä. Laavalampun vellomisella on minuun sama vaikutus. On kiva käydä sängylle pötkölleen ja tuijottaa loistavan mönjän muljahtelua lasipullossa. Sehän on kuin barbapapa.

Väri on katsojan silmässä

Sain Pikkupirtistä kivan värilastuhaasteen, jonka olin nähnyt jo parissa muussakin blogissa. Tarkoitus oli klikata itsensä Chip it! -sovellukseen ja luoda oman kodin värikartat. Ryntäsin ihan ilolla tekemään sateenkaarikarttojani, mutta hämmästyin kovasti, kun sovellus tarjoilikin minulla harmaata, ruskeaa ja harmaata. 

Minä näen esimerkiksi toimistomme värimaailman tällaisena:

Vahvaa violettia höystettynä kirkkaalla keltaisella, pinkillä ja punaisella. Mutta Chipit oli hieman eri mieltä.

Se näki harmaat ja ruskeat tärkeimmiksi. Violetin se halusi vaihtaa laimean vauvamaiseksi.

Olohuoneemme minä näen vahvan turkoosina, jonka seurassa on mustaa, harmaata, lilaa ja pinkkiä.

Mutta Chipit ei ollutkaan kiinnostunut pienistä väriläiskistä, jotka minun silmissäni ovat hyvin oleellinen osa huoneen värimaailmaa.

Makuuhuoneessamme on niin vähän värejä, että arvelin Chipitin olevan siinä sentään samaa mieltä minun kanssani. Tummaa sinistä ja limenvihreää valkoisilla huonekaluilla.

No ei sittenkään. Voimallisen siniset seinämme se halusi latistaa murretuiksi ja räikeän limenvihreän se vaihtoi oliiviksi.

Salissamme on kirkkaanpunaista, tummanpunaista ja hirrenruskeaa sekä valkoista. Mitä mieltä Chipit mahtoi olla?

Samaa mieltä! Johan löytyi yhteinen sävel. Tästä on hyvä jatkaa kohti keittiötä.

Keittiössämme on eniten väriä. Hallitsevimpana kirkkaat oranssit, huonekaluissa violettia ja purppuraa sekä sinistä. 

No, melkein samalla linjalla mentiin. Minun violettini tosin muuttuivat ruskeiksi. Ehkä Chip It sai yliannostuksen väreistä ja yritti opettaa minulle harmonisempaa lähestymistapaa kodin sisustukseen.

Haluan jakaa tämän haasteen eteenpäin ihan joka ikiselle teistä. Olisi tosi kiinnostavaa nähdä, osuvatko värilastut paremmin kohdilleen teidän kodeissani.

Pitsiä ja petipuuhia

Patjalähetystä odotellessani ompelin eilen illalla koristetyynyt sänkyyn. Ostin Tiimarista tabletteja (-70% ale) ja kaasutin ompelukoneella aina kaksi tablettia reunoistaan yhteen. Koristeeksi lätkäisin kirpparipitsiä ja täytteeksi tungin bamburättien saumuroinnista syntyvää silppua.

Sulon mummon virkkaama kaunis päiväpeitto sai vuorikseen vanhan aluslakanan, jotta riemunkirjavat pussilakanamme eivät vilkkuisi rei´istä ja pilaisi kaunista pitsikuviota. Tuo lakana on ollut räiskyvän limenvihreä, mutta nyt havaitsin sen haalistuneen huomattavan paljon käytössä.

Ja kun oikein pitsittelyjen makuun pääsin, niin liimasin vielä hyllynreunukseenkin kaistaleen.

Ja sitten ne patjat...

Sulo kävi koemakaamassa patjoja jo maanantaina ja osti hyväksi tuntemansa yksilön. Se on sellaista sorttia, joka muotoutuu ihmisen alla ja palautuu hitaasti. Ja minä tilasin itselleni futonin netistä, koska en löytänyt mistään tietoa, saako sellaisia paikallisista liikkeistä.

 Minun patjani saapui tänään kotiovelle. Se on pilvenpehmoinen. Olen aivan hämmentynyt ja hitusen ahdistunutkin. Pitääkö futonin olla uutena pehmeä? Olen nukkunut vain vanhoilla, ja ne ovat aina olleet ihanan kivikovia. Mutta tähän tunnen hautautuvani. Minulla on vähän tyhmä olo, kun odotin kovaa ja syntisen painavaa patjaa, ja sainkin pehmeän ja yllättävän kevyen.

Nyt meistä se, joka kaipasi kovaa patjaa, sai pehmeän, ja se, joka tykkää pehmeämmistä, osti kovan. Ihmeen sujuvasti tämänkertainen sänkyshow onkin edennyt, joten olihan sen takaiskun aikakin jo tulla. Nyt pitää vaan toivoa, että me molemmat miellymme patjoihimme sitten käytössä, vaikka juuri nyt hiukan epäilyttääkin.

No, pääasia, että näyttää hyvältä?


PS. Jos et vielä huomannut, niin aamulla käynnistyi äänestysarvonta. Kliks.

Sänkyhommia, osa 2

On ollut niin kaunis kevätpäivä. Vaan minäpä en ole pihalle kerinnyt, sillä tänään on ollut sisustuspäivä! Sängyt tulivat maalattua, joten oli aika purkaa vanha sänky makuuhuoneesta ja ryhtyä muihin muutostöihin.

Kuvassa näkyvä vihreä tapetti on sitä, jonka jouduimme riipimään pois salin seinästä pari vuotta sitten. Minä talletin tapetoidun pinkopahvin vinttiin, koska tuo huikean vihreä 50-luvun tapetti oli mielestäni melkoinen aarre. Ja onneksi talletin! Nyt sille löytyi käyttöä.

 

Leikkasin pahvista seinän levyisen ja 150 senttiä korkean palan, jonka naputtelin makuuhuoneen seinään. Sen yläreunaan kiinnitin yhtä leveän hyllyn. Sitten huolittelin listoilla pinkopahvin reunat.

Sulo on sellainen shoppailija, että hän saattaa ostella kaikenlaista pientä kummallista hetken mielijohteesta. Nyt muistin, että hän on joskus ostanut halogeenivalaisinsarjan, joka tietysti on jäänyt jonnekin lojumaan tarpeettomana. Minä jopa löysin sen verstaasta kaiken rojun seasta. Kiinnitimme valot hyllytason alapuolelle. Koska hyllyn yläpuolelle jäi pilkistelemään jotakin sähkövimpaimia, hyllylle piti asetella rekvisiitta. Sitä tuli vähän runsaasti ja liian suuria esineitä, joten niitä pitää vielä karsia.

Ja vihdoin viimein sain kannettua sängyt paikalle! Miten kaunis kokonaisuus! Paukuttelin osat kunnolla yhteen ja sängyt ovat nyt oikein tukevat, eivätkä kilise yhtään. Miten ihmeessä maltan odottaa niiden pohjasäleiden ja oman patjani saapumista!

Ensi yö nukutaan lattialla.

Sänkyhommia

Vaihteeksi jotain muuta kuin Taidon ja ksäityön viikkoa. Paitsi ehkä tässäkin on kyse sekä taidosta että käsityöstä, mutta ei työnä, vaan hupina. Olen aloittanut makuuhuoneen muutoksen uusien sänkyjen tuunailemisella.

Mainitsin aiemmin, että alunperin olin halunnut valkoiset sängyt, mutta kuultuani, että edellisen omistajan maalaama viininpunainen olisikin lähellä sitä alkuperäistä väritystä, aloin potea syyllisyyttä maalausajatuksesta. Kasasin sängyt verstaalle ja kävin aika-ajoin tuijottelemassa niitä. En alkanut tottua. Viininpunainen yhdistettynä kultaan on minusta niin rouvaväri, että se ei ruvennut tuntumaan lainkaan omalta. Minähän miellyn lähinnä lastenhuoneväreihin. Kun myös Sulo sanoi vierastavansa messinkisiä koristeita pinnojen päissä, aloin taas kallistua maalaamisen puoleen.

Koska osa messinkipaloista oli muutenkin jo kadonnut maailman tuuliin ja osittain korvattu jollakin kultaisella materiaalilla, ja minulle oli tärkeintä saada meille elämämme paras peti, eikä museoesine, kävin ostamassa maalia. Onpa kivaa, että nykyisin saa melkein hajutonta maalia, jolla voi maalata metalliakin.

Älkää kivittäkö minua! Tiedän, että moni teistä ihastui viininpunaiseen väriin.

Sitten piti keksiä, miten puiset pohjasäleet kiinnitetään rautarunkoon. Sängyissä on alunperin ollut verkkopohja, mutta ymmärrettävää kyllä, siitä oli luovuttu. Ostin pari kappaletta valmista peitelistaa, joihin porasin aukkoja. Verkkojen pitiminä olleet mötikät asettuivat aukkoihin ja listat pysyvät nyt paikoillaan. Niihin voi sitten naputella kiinni pohjasäleiköt.

Sitten piti vielä keksiä, miten osittain irtonaisten pinnojen kilinä, kolina ja helinä saadaan lakkaamaan. Löysin maalikaapistamme jotakin SikaFlex-nimistä tököttiä, jota päätin kokeilla. Pursottelin sitä väljiin kohtiin. Homma toimi ja kilinä lakkasi. Mutta kun Sulo näki, mitä olin mennyt tekemään, hän ulvahti: "Törkeää!"

Ei ole törkeää. Maali peitti paikkaukseni ja sängyt muistuttavat nyt täysin sitä, mitä ne ovat olleet minun haaveissani jo vuosia. Ja voin vaan kuvitella, miten "törkeää" se Sulon mielestä olisi, jos jokaisella kyljenkäännöllä ympärillä kilisisi ja rämisisi.

Sain eilen maalattua rungot kahteen kertaan. Nyt vielä kertamaalaus ja huomenna pitäisi saapua patja+pohjasälelähetys.

Herkkuja ruumiille ja sielulle

Karkkipäivä! Olemme syöneet sokeria kuin vähämieliset. Kyllä kelpaa taas pysyä kurissa ja nuhteessa seuraavat kuusi päivää, kun tänään syömme pötsimme täyteen kaikkea äärimmäisen herkullista.

Mutta meille saapui tänään myös toisenlaisia herkkuja: nimittäin kaksi vanhaa rautasänkyä!



Sängyt ovat peräisin matkustajakodista, mutta meille tuli Sulon kanssa nyt erimielisyyttä siitä, oliko kyseessä kuopiolainen vai kajaanilainen matkustajakoti. (Jos sinä, sänkyjen myyjä, luet tätä, niin ratkaisethan kiistamme petien alkuperästä!)

Sängyt on maalattu viininpunaisiksi. Olin ensin ajatellut, että maalaan ne valkoisiksi, mutta kun kuulin, että aiempien vaaleiden maalikerrosten alla se alkuperäisin väri on ollut juuri viininpunainen, minulle tuli sellainen olo, että pitäisiköhän kuitenkin antaa olla.

Kunhan Sulo taas liukenee töihin, käyn minä makuuhuoneen kimppuun. Muutama pieni sisustuksellinen muutos on tulossa uusien vuoteiden myötä. Kokosin sängyt malliksi jo verstaan puolella ja kyllä ne ovat tosi komeat. Minua jännitti se, mahtavatko ne olla kovin heiluvaiset, mutta melko tukevat tuntuvat olevan. Muutamat pinnat helisevät sen verran, että niille pitää keksiä jokin kikkakolmonen, jolla kilinä lakkaa. Edellinen omistaja on kätevästi tehnyt runkoon jatko-osat, joiden ansiosta sängyt ovat nykystandardien kokoiset.

Jos tuossa edellisessä postauksessa rutisin siitä, miten pelottavaa on laitteiden ostaminen, niin sänkyjen ostaminen on minulle vielä traumaattisempaa.

Opiskelujeni jälkeen ostin ensimmäiseen omaan kotiini ihan oikeasta huonekaluliikkeestä sängyn. Se oli musta, rautainen sohva/sänky. Maksoin sen osamaksulla ja meinasin masentua siihtä, miten velkasaldo tuntui vain kasvavan sitä mukaa, kun yritin sitä lyhentää. Se oli kyllä minun elämäni ensimmäinen ja viimeinen osamaksukauppa.

Sängyssä ei ollut mitään vikaa, se oli kaunis ja kestävä. Mutta siinä oli kirottu runkopatja, joka oli minun selälleni aivan kuolemaksi. Muutaman vuoden kuluttua vaihdoin patjan polttopuumottiin, rakensin laudasta sänkyyn vankan pohjan ja ostin vaahtomuovipatjan.

Minä olen aina osannut olla todellinen tyranni, kun kyse on patjoista ja sängyistä. Tämä muinoin piirtämäni sarjakuva kertoo siitä ajasta, kun asuimme vielä Sulon kanssa eri osoitteissa ja Sulon kotona oli joustinpatjasänky:

Tuo nolo sänkykauppa on yksi niitä asioita, joista saan yhä kuulla. Ja ansaitsenkin ne naljailut.

Ruma huutissänky muutti Sulon mukana yhteiseen kotiimme, mutta siitä tuli vierashuoneen sänky. En löytänyt siitä mitään muuta kuvaa kuin tämän, jossa sen valkoiseksi maalattu pääty vähän pilkahtaa. Kun olin upottanut siihen hirmuisen määrän rautaa ruuvien ja naulojen muodossa, pohja pysyi kasassa ja siihen uskalsi majoittaa vieraitakin.

Mitään muistikuvia meillä ei ole siitä, mihin sänky tänne muuton yhteydessä mahtoi päätyä.


Minun musta rautasänkyni palveli meitä pitkään, mutta yhden hengen sänkynä se tietysti oli riittämätön kahdelle. Rakensin puupohjalle vielä jatkopalan. Se oli kelpo jatke, mutta kyllä kahden ihmisen on aika hankalaa nukkua niin, että toisen on aina kömmittävä omalle puolelleen kaverinsa yli. Toinen meistä joutui olemaan kuin pinnasängyssä tai häkissä siellä seinän puolella.

Kun kyllästyimme kömpimiseen ja saimme makuuhuoneen remontin valmiiksi, minä lahjoitin sängyn siskoni lapsen pediksi ja ostin toiselta siskoltani valkoisen vuoteen vanhan futonin kera. Siinä me nyt olemme nämä pari viimeistä vuotta nukkuneet. Sänky on ihan ok, mutta patja littaanlytätty. Ja Sulon syvästi vihaama. Nyt, kun saimme nuo upouudet antiikkisängyt, lähtee nykyinen puusänkymme eteenpäin sille toiselle siskolle ja me hankimme uudet patjat. Molemmille juuri sopivat.

Olin ihan rieumuissani, joskin jännittynyt, kun nuo matkustajakodin sängyt ilmaantuivat ostettaviksi. Kun tänään lähdimme niitä hakemaan, Sulo muistutti minua siitä, mitä olin aikoinani rutissut siitä entisestä rautasängystäni. Siinä oli kuulemma raudan säteily, joka aiheutti sen, että siinä nukkui huonosti! Voi kauhistus, miten hippi minä joskus osaankin olla! Olin silloin Sulolle esitelmöinyt siitä, miten ihmiselle parasta on nukkua puun ympäröimänä, ja että rautapinnat ympärillä häiritsevät energioita! Apua... olinko tosiaan sitä mieltä vai oliko se vaan hyvin kehitetty perustelu sille, että sänky piti saada vaihdettua?

Nyt siis pidetään peukkuja, että uusien rautasänkyjemme vibat ovat positiivisia ja tuovat meille ruususen unen.

Mutta nytpä minä menen jatkamaan karkkipäivän mässäystä.