Karkkipäivä! Olemme syöneet sokeria kuin vähämieliset. Kyllä kelpaa taas pysyä kurissa ja nuhteessa seuraavat kuusi päivää, kun tänään syömme pötsimme täyteen kaikkea äärimmäisen herkullista.
Mutta meille saapui tänään myös toisenlaisia herkkuja: nimittäin kaksi vanhaa rautasänkyä!
Sängyt ovat peräisin matkustajakodista, mutta meille tuli Sulon
kanssa nyt erimielisyyttä siitä, oliko kyseessä kuopiolainen vai
kajaanilainen matkustajakoti. (Jos sinä, sänkyjen myyjä, luet tätä, niin
ratkaisethan kiistamme petien alkuperästä!)
Sängyt on maalattu viininpunaisiksi. Olin ensin ajatellut, että maalaan ne valkoisiksi, mutta
kun kuulin, että aiempien vaaleiden maalikerrosten alla se alkuperäisin
väri on ollut juuri viininpunainen, minulle tuli sellainen olo, että
pitäisiköhän kuitenkin antaa olla.
Kunhan Sulo taas liukenee töihin, käyn minä makuuhuoneen kimppuun. Muutama pieni sisustuksellinen muutos on tulossa uusien vuoteiden myötä. Kokosin sängyt malliksi jo verstaan puolella ja kyllä ne ovat tosi komeat. Minua jännitti se, mahtavatko ne olla kovin heiluvaiset, mutta melko tukevat tuntuvat olevan. Muutamat pinnat helisevät sen verran, että niille pitää keksiä jokin kikkakolmonen, jolla kilinä lakkaa. Edellinen omistaja on kätevästi tehnyt runkoon jatko-osat, joiden ansiosta sängyt ovat nykystandardien kokoiset.
Jos tuossa edellisessä postauksessa rutisin siitä, miten pelottavaa on laitteiden ostaminen, niin sänkyjen ostaminen on minulle vielä traumaattisempaa.
Opiskelujeni jälkeen ostin ensimmäiseen omaan kotiini ihan oikeasta huonekaluliikkeestä sängyn. Se oli musta, rautainen sohva/sänky. Maksoin sen osamaksulla ja meinasin masentua siihtä, miten velkasaldo tuntui vain kasvavan sitä mukaa, kun yritin sitä lyhentää. Se oli kyllä minun elämäni ensimmäinen ja viimeinen osamaksukauppa.
Sängyssä ei ollut mitään vikaa, se oli kaunis ja kestävä. Mutta siinä oli kirottu runkopatja, joka oli minun selälleni aivan kuolemaksi. Muutaman vuoden kuluttua vaihdoin patjan polttopuumottiin, rakensin laudasta sänkyyn vankan pohjan ja ostin vaahtomuovipatjan.
Minä olen aina osannut olla todellinen tyranni, kun kyse on patjoista ja sängyistä. Tämä muinoin piirtämäni sarjakuva kertoo siitä ajasta, kun asuimme vielä Sulon kanssa eri osoitteissa ja Sulon kotona oli joustinpatjasänky:
Tuo nolo sänkykauppa on yksi niitä asioita, joista saan yhä kuulla. Ja ansaitsenkin ne naljailut.
Ruma huutissänky muutti Sulon mukana yhteiseen kotiimme, mutta siitä tuli vierashuoneen sänky. En löytänyt siitä mitään muuta kuvaa kuin tämän, jossa sen valkoiseksi maalattu pääty vähän pilkahtaa. Kun olin upottanut siihen hirmuisen määrän rautaa ruuvien ja naulojen muodossa, pohja pysyi kasassa ja siihen uskalsi majoittaa vieraitakin.
Mitään muistikuvia meillä ei ole siitä, mihin sänky tänne muuton yhteydessä mahtoi päätyä.
Minun musta rautasänkyni palveli meitä pitkään, mutta yhden hengen sänkynä se tietysti oli riittämätön kahdelle.
Rakensin puupohjalle vielä jatkopalan. Se oli kelpo jatke, mutta kyllä kahden
ihmisen on aika hankalaa nukkua niin, että toisen on aina kömmittävä
omalle puolelleen kaverinsa yli. Toinen meistä joutui olemaan kuin
pinnasängyssä tai häkissä siellä seinän puolella.
Kun kyllästyimme kömpimiseen ja saimme makuuhuoneen remontin valmiiksi, minä lahjoitin sängyn siskoni lapsen pediksi ja ostin toiselta siskoltani valkoisen vuoteen vanhan futonin kera. Siinä me nyt olemme nämä pari viimeistä vuotta nukkuneet. Sänky on ihan ok, mutta patja littaanlytätty. Ja Sulon syvästi vihaama. Nyt, kun saimme nuo upouudet antiikkisängyt, lähtee nykyinen puusänkymme eteenpäin sille toiselle siskolle ja me hankimme uudet patjat. Molemmille juuri sopivat.

Olin ihan rieumuissani, joskin jännittynyt, kun nuo matkustajakodin sängyt ilmaantuivat ostettaviksi. Kun tänään lähdimme niitä hakemaan, Sulo muistutti minua siitä, mitä olin aikoinani rutissut siitä entisestä rautasängystäni. Siinä oli kuulemma raudan säteily, joka aiheutti sen, että siinä nukkui huonosti! Voi kauhistus, miten hippi minä joskus osaankin olla! Olin silloin Sulolle esitelmöinyt siitä, miten ihmiselle parasta on nukkua puun ympäröimänä, ja että rautapinnat ympärillä häiritsevät energioita! Apua... olinko tosiaan sitä mieltä vai oliko se vaan hyvin kehitetty perustelu sille, että sänky piti saada vaihdettua?
Nyt siis pidetään peukkuja, että uusien rautasänkyjemme vibat ovat positiivisia ja tuovat meille ruususen unen.
Mutta nytpä minä menen jatkamaan karkkipäivän mässäystä.