Näytetään tekstit, joissa on tunniste homomaatuskatomppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homomaatuskatomppa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuinka itärajan erakosta tehtiin lähes salonkikelpoinen gaalailija



Ne teistä, jotka seuraavat minua Instassa tai Facebookissa, tietävätkin jo, että gaalareissusta selvittiin hengissä ja että oli mahdottoman kivaa ja että voittoa ei Tompalle tullut.

Jännitin ihan kamalasti. Kolmen viikon ajan sanoin joka ikinen ilta Sulolle, että "miuta pelottaa se gaala" ja Sulo alkoi saada jo tarpeekseen samasta laulusta. Onnekseni minulla oli tapaaminen Osku Heiskasen kanssa muissa merkeissä noin viikko sitten ja hänen kanssaan jutteleminen sai epätoivoni laantumaan ihan huomattavasti. Osku innostui "stylistikseni" ja ymmärsi vieläpä olla niin hyvä stylisti, että tajusi minun täytyvän voida tuntea oloni itsekseni, vaikka lähdenkin niin kauas epämukavuusalueelle. Osku raahasi minut kampaajalle ja neuvotteli kampaajan kanssa pääni kohtalosta. Inhoan kampaamoita. Siinä peilin edessä istuminen ja kampaajien kommenttien kuunteleminen on ihan tuskaa (onpas sinulla tosi korkea otsa! jne.), mutta tämä kampaaja olikin ihan ihana ja minulle tuli siitäkin käynnistä helpompi olo. Sain permiksen ja värin päähäni ja gaala-aamuna hän vielä loihti isot saparomaiset möykyt korvieni päälle.

Osku hyväksyi mekkoideani ja suositteli lähtemään Arctipsit jalassa gaalailemaan, kunhan keksisin jotain vihreää lisää mekkooni. Kengät ovat minulle yleensäkin aina suuri ongelma, ja siksi oli ihanaa saada lupa lähteä juhlimaan kaikkein rakkaimmissa jalkineissani. Tilasin vielä House of Simonelta vihreän nahkakukkakäädyn. Mekon ompelin tiskirättibambusta, vaikka collegekangas tuskin on se kaikkein gaalakelpoisin materiaali. En vaan voinut ottaa riskiä, etä alkaisin hiota ja haista jossain muussa materiaalissa. Bambu nyt vaan on bambu, enkä minä enää oikein osaa muuta käyttää. Painoin mekon helmaan ison Tompan ja kohotin helmat vanhalla tyllialushameellani. Vaikka yleensä tykkään väreistä, oli musta nyt ihan ehdoton valinta, koska en halunnut olla huomiotaherättävä, vaan kadota huomaamattomuuteen. Siihen tarkoitukseen musta sopii mainiosti.

Onnistuin myös pudottamaan painoa kolme kiloa ja saamaan pahimman vatsapömpötyksen kuriin. Enää oli jäljellä se suurin ongelma: naamani, jonka kanssa en tule toimeen yhtään. Omistan vanhentuneen ripsivärin, enkä mitään muuta kosmetiikkaa. En osaa meikata, en yhtään. Oli siis pakko lähteä jonnekin meikattavaksi. Koska ajatus ahdisti ihan hirveästi, enkä tiennyt, minne päin kääntyä, soitin Helsingin Sokokselle ja kysyin sieltä meikkausta allergisoimattomilla aineilla. Siellä olikin erikoinen systeemi. Meikkaus on ilmainen, mutta sitten pitää ostaa kuudella kympillä tuotteita. Hermoilin sitäkin etukäteen. Saan helposti allergisia reaktioita meikeistä ja ajatus kasvojen päälle kasattavasta pakkelikerroksesta oli vieras ja vaikea. Kuvittelin siellä Sokoksella odottavan jonkun pelottavan kotkan, joka katselisi minua harmaavarpusta nenänvarttaan pitkin ja huokailisi silmäpussieni ja ison nenäni kanssa. Mutta minullapa kävi tuuri, kun paikalla olikin nuori, suloinen tyttö, joka ihmetteli, millaista on elää niin pienellä paikkakunnalla ja ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin, etten koskaan ole laittanut naamaani mitään voiteita. Hän sai ihme kyllä minut tuntemaan oloni oikein mukavaksi siinä tuolissa ja mitä enemmän hän sitä väriä silmiini suti, sitä iloisemmaksi minä muutuin. Naamaani ilmestyivät silmät ja peiliin katsominen olikin ihmeellisen helppoa. Sitäkö se on tavallisten naisten elämä? Turvallinen, kaunistava naamio kasvoilla maailma onkin paljon helpompi kohdata. En pelännyt gaalaan menoa enää ollenkaan! Luulisin, että meikkaajatyttökin sai kohtaamisestamme hyvän mielen, koska hän halusi lopuksi halata minua.



Sieltä sitten lähdimme Sulon kanssa kipittämään Savoy-teatteriin. Paikalla oli onneksi kolme ennestään hiukan tuttua ihmistä, joten etukäteen tuskaista tunnelmaa aiheuttanut minglailukin meni leppoisasti ohi. Olisihan minun pitänyt tajuta, että sateenkaaritapahtumissa on ihan oikeasti aina lämmin henki ja hyvä meininki. On sitten ollut kyse kulkueesta, piknikistä, kinkybileistä, kesäleiristä tai paneelikeskustelusta, olen aina tuntenut oloni hyväksi ja hyväksytyksi. Ja näin oli asia myös tässä gaalassa, vaikka se olikin fiinimpi tilaisuus kuin edellämainitut. Kukaan ei tuomitse toista, kukaan ei katsele vähätellen, arvostellen. Kaikki ovat hyväntuulisia ja tulee se tunne, että maailma on tässä ja muuta ei olekaan. Ja kun minun ympärilläni on isoja miehiä mekoissa, olivat he sitten dragejä tai transvestiitteja, minusta tuntuu, että maailmassa on kaikki kohdallaan.

Ohjelma alkoi Laura Voutilaisen esiintymisellä ja koko gaalan juonsi Miitta Sorvali, joka oli aivan kipeän hauska. Miitta oli parasta koko gaalassa, hulvaton ja roisi. Ohjelmalehtisestä näimme, että minun kategoriassani palkinto jaettaisiin vasta väliajan jälkeen, joten aluksi en joutunut hermoilemaan lainkaan, vaan sain nauttia kaikessa rauhassa ohjelmasta ja muiden palkitsemisesta. Tässä vaiheessa minulle kuitenkin valkeni se, että jos voittaa, joutuu paitsi menemään lavalle, myös seisomaan siellä yksinään mikrofonin kanssa ja latelemaan kiitoksia ja hauskoja tai koskettavia lauseita. En ollut valmistautunut sellaiseen. Olin kuvitellut, että jos joutuisinkin siihen tilanteeseen, riittäisi, että halaisin kukittajaa, sanoisin kiitos ja kipittäisin tieheni.



Minä olen sellainen kilpailuhenkinen ihminen, että jos jossain kisaan, niin tärkeintä ei todellakaan ole osallistuminen, vaan voitto. Siksi tämä ehdokkuus on ollut minulle hyvin ristiriitainen juttu. Tottakai voittaminen olisi ihan mielettömän hienoa ja valtavan suuri kunnia, mutta se konkreettinen palkituksi joutuminen aivan helvettiä tällaiselle hermokimpulle. Vaikka olen sujuvasti sosiaalinen ja esillä somessa, en osaa sitä taitoa livenä. Väliajan jälkeen kauhuni kasvoi ihan hurjaksi. Istuin siinä Sulon ja Oskun välissä ja kummatkin olivat oikein rauhoittavia ja kultaisia. Mutta minun pääni meni paksuksi mössöksi, en kyennyt ajattelemaan selvästi, tunsin olevani jossain pimeässä, sumuisessa, vaarallisessa paikassa ja saatoin huohottaakin. Tiesin, etten selviäisi lavalle nousemisesta.

Sulo sanoi, että käsistäni katosi lämpö kyynärpäihin asti ja olin lähellä shokkitilaa, kun yrittäjäkategorian ehdokkaat esiteltiin valkokankaalla. Jälkeenpäin Osku kertoi katselleensa, ettei minusta olisi lavalle menemiseen ollut ja hän olikin ollut valmiina lähtemään viemään minua sinne, jos olisin voittanut. Kun palkintojen jakaja sitten mainitsi Jenni Ahtiaisen nimen, minun aivoni kirkastuivat sekunnissa, olin jälleen läsnä teatterin penkissä ja huojennuksen tunne oli euforinen. Kyllä ihmiskeho vaan on kummallinen kapine.

En varmasti ole koskaan iloinnut kenenkään muun voitosta niin paljon. Jennille minä sen palkinnon olisin toivonutkin menevän, sillä hän on tehnyt hienon uran omaperäisillä kaula-asusteillaan. Sen jälkeen saatoin taas nauttia kaikesta siitä hienosta, mitä lavalla tapahtui. Erityisen paljon tykkäsin stand-up-koomikko Jamie MacDonaldista, jonka esiintymistä toivottavasti vielä joskus jossain pääsen näkemään.

Ilta oli älyttömän kiva, show oli oikeasti hyvä, me molemmat viihdyimme hienosti ja onnellinen tunne kesti pitkälle seuraavaan päivään saakka. (Korjaus: kestää yhä ja nyt on sentään jo maanantai-ilta.) Minusta oli tosi viehättävää, että samassa tapahtumassa palkittiin sekä ihan tavallisia ihmisiä että isoja nimiä; menestyneitä näyttelijöitä ja artisteja.

Olen tosi kiitollinen siitä, että sain kokea tämän kaiken ja että minulla on niin mahtava tukijoukko, te kaikki siellä ruutujen toisella puolella mukaanlukien!

PS. Anteeksi onneton kuvitus tässä postauksessa. Mukanani oli vain kännykkä ja sillä ei hämäryydessä saanut aikaan kun suttua. Kunnollisia tunnelmia voitte katsoa muun muassa QX:n sivulta ja Tämän kylän homopojan blogista.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Gaalailua


Joskus pitäisi olla tosi tarkkana toiveidensa suhteen, koska ne voivat käydä toteen. Nyt kävi niin, että Homomaatuska Tomppa vei minut ehdolle QX Gay Gaalaan. Tottakai toivoinkin Tompan pääsevän johonkin kategoriaan, mutta eipä tullut siinä vaiheessa mieleen, että Tompan ehdokkuus tarkoittaa samalla minun ehdokkuuttani. Vaikka yritykseni on yhtä kuin minä henkilökohtaisesti, niin Tompan olen halunnut pitää ihan vaan Tomppana, enkä ole halunnut sen hirveän voimallisesti yhdistyvän minuun itseeni. Minun pärstääni ei ole Tompan markkinoinnissa näkynyt. Tottakai seison ylpeydellä Tomppa-ilmiön takana, mutta nimenomaan takana, kiitos.

Oli siis vähän shokki, kun QX:stä kerrottiin, että he tarvitsevat minun naamakuvani. Voi auts. Sinne kaikkien julkkisten ja muiden merkittävien ihmisten sekaan. Voi auts auts auts. Photoshoppailin silmäpussit ja muutkin ylimääräiset löysät pois naamastani, ennenkuin kehtasin lähettää kuvan. En näytä siinä ollenkaan itseltäni. Näytän 20 vuotta nuoremmalta. Mutta eivätkös ne julkkiksetkin aina retusoita promokuvansa, häh?

Sitten minulle tuli huuliherpes ja menetin yöuneni vähän pitkäksi aikaa, kun aloin pelätä, että joudun jonnekin lavalle siellä gaalassa. Litahtaneessa kotipermanentissani, silmäpusseissani ja tynnyrivatsassani. Inhoan juhlia, koska ne aiheuttavat minussa aivan tolkutonta alemmuudentuntoa ja ulkonäköpainetta. En käy edes sukujuhlissa, saati sitten missään gaaloissa. Mutta kun ehdokkaat tänä aamuna julkistettiin, minut valtasi helpotus. Siellä on niin tunnettuja ehdokkaita, ettei minun takuulla tarvitse pelätä joutuvani lavalle itkemään satojen ihmisten eteen. Voin siis mennä gaalaan vain nauttimaan hienosta ohjelmasta!


torstai 22. lokakuuta 2015

Positiivisuuspuuska



Kamalaa, miten pitkäksi aikaa tuo kriisipostaus jäi tämän blogin päällimmäiseksi terveiseksi. Nyt positiivipostaus sen päälle. Olettehan huomanneet, miten kaunis syksy on ollut? Miten mahtavat auringonpaisteet ovat jatkuneet elokuulta saakka? Olen välillä miettinyt, miten minun olisi käynyt, jos tätä valoa ei olisi saatu, vaan sateinen ja pimeä kesä olisi vaihtunut suoraan sateiseksi ja pimeäksi syksyksi. Tutkijaluonteeni olisi hyvin kiinnostunut tietämään, miten pahaksi kaamosmasennus voi mennä, mutta onneksi kuitenkaan en nyt joutunut itse koekaniiniksi.

Päivät suhaavat tolkutonta vauhtia. Yritän saada ehdittyä tehdä työt, leikittyä leluilla (joita on kertynyt lisää ihan luvattoman paljon viime aikoina) ja käytyä työväenopiston kursseilla ja joskus vielä piipahtaa pihallekin. Viime viikonloppuna poikkesimme Sulon kanssa Vantaalla Suuri Snadi -lelutapahtumassa ja meillä oli valtavan hieno reissu. Sulo osti lastin ambulansseja ja minä lastin nukkeja ja niille tarvikkeita. Se oli erittäin virkistävä, päätätuulettava matka, jossa molempien intohimo leluihin yhdistyi.


Työrintamalla on tulossa Vinokinoja kaksin kappalein. Ensi viikonloppuna olen menossa Turkuun ja parin viikon päästä Helsinkiin myymään Tomppa-tuotteitani. Pidetääs nyt peukkuja, etteivät viime aikojen huonot myyntitapahtumakokemukset jatkuisi. Vinokinohan ei kylläkään ole myyntitapahtuma, vaan sateenkaarihenkinen elokuvafestivaali, joten en oikein tiedä, mitä odottaa. Se on järjestetty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan joka vuosi ja minusta on ihanaa päästä paikalle Tomppineni. Toivottavasti kerkiän katsoa jokusen leffankin.

Minun piti muistaa vielä kertoa Suomalaisen käsityön päivästä, jota vietetään huomenna perjantaina. Päivälle on avattu oma www-sivu, jossa voi äänestää vuoden positiivisinta käsityöyrittäjää ja vuoden parasta uutuustuotetta. Tomppa-tuoteperhe on siellä ehdokkaana! Käykääpä katsomassa oma suosikkinne molemmista kategorioista ja antakaa äänenne.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 100 euron arvoinen lahjakortti, jonka voi käyttää mihin tahansa ehdokkaiden kaupoista.
Positiivisimman yrittäjän tittelistä on kisaamassa kolme säteilevää ja omalla tavallaan erittäin positiivista naista. Sieltä löytyy aikaansaavuutta, energiaa, selvitytymistä, värikkyyttä ja kykyä nousta aina jaloilleen. Jokainen noista kolmesta ansaitsisi positiivisimman yrittäjän arvoinimen. Uutuustuotteiden kategoriasta löytyy minun Tomppien lisäksi kaksi ihan huikean kaunista ja innovatiivista tuotetta. Vielä tänään kerkiätte äänestää, menkää nopsasti!

maanantai 24. elokuuta 2015

Helsingin henki


Vielä jaksaa... Kampin Käsityökortteli oli minun osaltani todella hyvä menestys. Vaikka oli yllättävän hiljaista, eikä riepumyynti yltänyt tavoitteisiin, oli Tomppa pelastajani. Laitoin telttani "puoliksi" niin, että toisella puolella oli tuttu Riepukioskin asettelu ja toinen puoli oli varattu Tompalle. Se toimi ihmeen hyvin, vaikka pelkäsin, että en saa mitenkään kahta hyvin eri imagolla varustettua brändiä sopimaan yhteen.

Tompan vastaanotto on kaikkialla ollut todella positiivinen yllätys. Pridet tottakai ovat olleet otollista maaperää tälle hahmolle, mutta keskellä Helsinkiä sekalaisen kansanjoukon keskuudessakin Tomppa sai ihan yhtä lailla ihastuneita huudahduksia osakseen. Tähän saakka asiakkaita ovat olleet enimmäkseen naispuoliselta vaikuttavat henkilöt, mutta nyt myös miehet löysivät Tompan, mikä ilahdutti minua suuresti.

Tomppa taisi osua paikalle hyvään ajankohtaan, sillä Helsingissä on aika näkyvästi ollut esillä Aito avioliitto -kampanja, joka yrittää saada kerättyä allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen, jolla kumottaisiin tuleva tasa-arvoinen avioliittolaki. En kerinnyt itse käydä katsomassa heidän kojuaan, mutta minulle kerrottiin miten siellä möykätään kuusisataapäisistä hirviöistä ja nyitään ihmisiä hihoista allekirjoittamaan. Kuulostaa todella inhottavalta toiminnalta, ja jos se tosiaan sellaista on, niin ihmettelen, eikö sitä telttaa jo järjestyshäiriön perusteella voitaisi poistaa sieltä kadulta. Älämölöön kyllästyneet lähitalojen yrityksetkin ovat ripustaneet sateenkaarilippuja liehumaan ja AitoRakkaus-ryhmän aktiivit istuvat sateenkaarenväristen sateenvarjojen kanssa vieressä tuomassa esiin omaa hiljaista vastalausettaan.





Olisin mielelläni kipaissut kuvaamassa Tomppa-kylttiäni tuon porukan kojulla, mutta korttelissa oli kuitenkin sen verran asiakkaita kaiken aikaa, etten viitsinyt jättää paikkaani. Sitten paikalle sattui yksi noista Helsingin Setan tyypeistä, joka harmitteli, ettei hänelle tullut sateenkaarilippua mukaan. Kysyin, haluaisiko hän viedä Tompan mennessään. Niinpä Tomppa pääsi kuitenkin paikan päälle, mikä oli ihan huippujuttu!

Tuollainen kampanja tekee minut niin valtavan surulliseksi. Mikä saa nämä ihmiset ottamaan tavoitteekseen sen, että jollain muulla olisi paha olla ja että jonkun muun elämä hankaloittuisi asialla, joka ei tätä kampanjoijaa edes kosketa millään lailla? Se, että herrat A ja B saisivat omassa yksityiselämässään oikeuden mennä naimisiin keskenään, ei vaikuta suuntaan jos toisenkaan näiden kukkahattutätien ja -setien omaan elämään. Säälittävää, alhaista ja surullista työtä he minun mielestäni tuolla kadulla tekevät.

No, kiitokset teille kaikille, jotka poikkesitte Käsityökorttelissa vartavasten tai vahingossa!

Kuvat Instagramista @maxkottov ja @queeroffuckingeverything






Minä olen nyt yrittänyt tehdä näistä reissuista kannattavia minimoimalla kulut. Niinpä lähdin aamulla viiden aikaan ajamaan Helsinkiin, eväät mukanani kylmälaukussa ja illalla lähdin ajamaan takaisin. Ei hotelleita eikä ravintolassa ruokailua, mikä on erittäin hyvä asia. Huono puoli kuitenkin on se, että minä nukahdan rattiin, kun reissut ovat tällaisia.

Turku Pridesta tullessa minulla oli autossa peitto ja tyyny mukana ja nukuin yöni autossa, kun en jaksanut enää pysyä hereillä edes kahvihuumeen avulla. Ensin sippasin Pukaron paikkeilla, jossa nukuin hetken pellon laidalla ja sitten Utissa vedin melkein kuuden tunnin unet jollakin metsätiellä. Nyt Helsingistä tullessa en mahtunut nukkumaan autossa, kun tavaraa oli enemmän, joten minulla oli varuiksi mukanani makuualusta ja Tanskan armeijan vanha makuupussi. Nukuin jollakin levähdysalueella pöydän päällä makuupussissani. Oli pilkkopimeää, tähtitaivas kimmelsi yläpuolellani ja heinäsirkat konsertoivat. Vaikka mittari laski kuuteen asteeseen ja kaste kerääntyi makuupussini pinnalle, minulla oli mukavaa ja lämmintä. Se oli oikeasti aika kiva kokemus. Tajusin, etten ollut koskaan elämässäni nukkunut yötä taivasalla. Johan oli korkea aika kokeilla, eikö?



Vielä pitäisi jaksaa yksi keikka. Ensi viikonloppuna Loviisassa on siis Wanhat talot -tapahtuma. Käsityökortteli sijaitsee siellä Aleksanterinkadulla jollakin sisäpihalla hyvin idyllisessä ympäristössä. Siellä on myös korttelikahvila, josta voi ostaa suolaista ja makeaa hyvää sekä paikan päällä paistettuja munkkejakin! Loviisan korttelitiimi on tehnyt minusta ihan erityisen hienoa työtä, joten on mukavaa lähteä matkaan.

Loviisa on kaiken kaikkiaan tosi ihastuttava kaupunki, ja sinne kannattaa kyllä lähteä kauempaakin katsomaan taloja ja muita tapahtumia. Kouvolasta ja Lahdesta pääsee jopa höyryjunakyydillä paikan päälle! Toivottavasti kivat säät nyt jatkuvat sinne saakka.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Edes puolikas


Puolikas aurinkopäivä jo helpotti mieltäni huimasti. Makasin pihakeinussa talomme kuumalla eteläseinustalla ja luin Elämäni nomadina -kirjaa. Kun kävelin rannalle uimaan, alkoi sataa. Mutta se kuuden tunnin aurinkokylpy jo toi minuun sen verran energiaa että sain sen jälkeen siivoiltu kotona pari huonetta.

Alan valmistautua Tampereelle. Siellä on Pride-tapahtuma, ja vien Homomaatuska Tompat Koskipuistoon lauantaiksi.

Koko Tampere Pride hämmentää minua. Kaupungissahan on kaksi lähes identtistä Pride -tapahtumaa! Ensimmäinen oli jo kesäkuun alussa ja sen järjesti Seta. Tämä toinen on jonkin yhdistyksen järjestämä. Mitä ihmettä? Näin toiselta puolelta Suomea ja skenen laitamilta katseltuna tuntuisi siltä, että kahden eri tahon kannattaisi yhdistää voimansa ja luoda YKSI huipputapahtuma yhdessä, eikä kahta pientä. Nähtäväksi jää, riittääkö Pirkanmaalla osallistujia kahteen Prideen yhden kesän aikana.

Pieni pettymys oli, että vasta kun myytipaikkojen varausten deadline oli jo ohitettu, julkistettiin ohjelma. Kävi ilmi, että lauantain puisto"juhla", jonne kulkue päättyy, onkin ohjelmaton. Toivottavasti myyntikojut kuitenkin kiinnostavat ihmisiä, eikä porukka hajaannu kukin omille tahoilleen heti puistoon saakka päästyään.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hyvin, kiitos!


Kerrankin saan sanoa myyntitapahtuman jälkeen, että HYVIN MENI! Tai no, olisi mennyt, jos olisin ollut menojenminimointimeiningillä liikkeellä, eli ajanut la-aamuna Helsinkiin ja heti illalla kotiin ja ottanut kotoa halpaa evästä mukaan. Silloin olisin jäänyt oikein hienosti plussalle.

Mutta minä en ollut lainkaan sellaisella asenteella liikkeelleä. Pride-keikka Helsinkiin oli meille enemmänkin pieni lomareissu kuin työreissu. Nautimme hotelliyöpymisistä, ravintolaruokailusta, Pride-ohjelmasta ja kesäisestä ilmasta ja tapasimme monia tuttuja.


Lähdimme perjantaina jo aamusella liikkeelle ja onnistuimme pakkautumaan pieneen autoomme ihan hyvin, vaikka meillä oli mukana myyntikamat ja kaksi varhaisteiniä, jotka viettivät meillä viime viikon. Meiltä tuhrautuu aina ihmeen kauan aikaa tähän välimatkaan, joten emme ehtineetkään osallistua kaikkeen Pride-ohjelmaan, johon ehkä olisimme halunneet. Kerkesimme kuitenkin mukaan kiinnostavaan tilaisuuteen, jossa kaksi venäläistä nuorta miestä oli tullut kertomaan kuulumisia siitä, millaista Venäjällä on olla lgbtiqxyz...jne -ihminen. Oli oikeasti aika hyvä kuulla, että vaikka meillä uutisoidaan hyvinkin kamalia asioita sieltä suunnalta, ei venäläisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elo niin kauheaa oikeasti ole. Tavallinen kansa suhtautuu heihin ihmisinä muiden joukossa. Ainakin vielä. Putinin homojen vastainen propaganda kuitenkin on realismia, joka tuntuu suomalaisen silmissä aivan käsittämättömältä.


Tämän vakavan aiheen jälkeen siirryimme Kallion kirkkoon sateenkaarimessuun, joka ei poikennut normaaleista palvontamenoista muuten, kuin että kirkkokansa oli muutakin kuin vanhuksia, tunnelma oli rento ja yhden laulun esitti drag queen Pola Ivanka. Viimeksimainittu oli se syy, miksi minä niin innokkaasti kirkkoon olin menossa.

Lauantaina sitten oli kulkueen ja puistojuhlan päivä. Kun kokosimme telttaamme Kaivopuistoon, alkoi sataa! Mikä pahan ilman lintu minä ihan oikeasti oikein olen? Ei luvattu sadetta koko päiväksi, eikä pridekulkue koskaan saa vettä niskaansa, mutta enkös vaan minä onnistunut tuomaan sateen sinnekin! Meinasi jo harmittaa. No, en sittenkään onnistunut pilaamaan koko päivää! Sade nimittäin oli ohimenevä vitsaus ja aurinko voitti.


Kun olimme saaneet kojun kasaan, lähdin minä kipittämään kulkuetta vastaan. Minulle olisi jostain syystä joka vuosi tosi tärkeää olla mukana marssimassa, ja se, että kerkesin nyt kävellä Kenin kanssa kulkueen mukana edes joitain kymmeniä metrejä, oli hieno asia. Sitten juoksin oikotietä takaisin puistoon, jotta olin valmiina myyntipöytäni takana, kun ne 25 000 ihmistä alkoivat soljua nurmikoille. Kuulemma kun kulkueen ensimmäiset saavuttivat Kaivopuiston, olivat peränpitäjät vasta pääsemässä liikkeelle senaatintorilla. Aika huikeaa.

Koko päivänä minusta ei tuntunut lainkaan siltä, että olisin ollut töissä. Iloisia ihmisiä virtasi pöytiemme luona aivan koko ajan, kohtaamiset olivat pelkästään positiivisia tai yltiöpositiivisia ja Tomppa-tuotteista tykättiin kovasti. Ja niitä myös ostettiin kiitettävästi.


Hyvän myyntipäivän tunnistaa siitä, ettei kerkiä tulla lainkaan nälkä päivän aikana. Mutta kyllä se nälkä siellä kuitenkin olemassa on, vaikkei sitä huomaisikaan. Illan tullen kampeuduimme hotellille ja jouduin tilaamaan ravintolassa kaksi pääruokaa peräkkäin, sillä yhdestä ei nälkä lähtenyt.

Sunnuntaina poikkesimme Espoossa WeeGeessä katsomassa Futuro-taloa, koska minä halusin nähdä sen toisen kerran ja Sulo ei ollut vielä päässyt näkemään sitä ensimmäistäkään kertaa. Etenimme verkkaisesti Kotkan kautta kohti Imatraa laulaa loilottaen autossa. Koko matka oli täynnä hyvää oloa, alusta loppuun.



Tänään on ollut ensimmäinen päivä viime syksyn jälkeen, etten ole tuntenut tarvetta nukkua päiväunia. Mieletön virtapiikki. Eikä edes itketä!

Tuleekohan se itku sitten viikonloppuna? Minulla on tässä nyt kaksi päivää aikaa laittaa kaikki kuntoon seuraavaa työreissua varten, joka tuskin on yhtä hulvaton ja voimaannuttava kokemus kuin tämä oli. Mikkelin Kenkäverossa on nimittäin Käsityömarkkinat torstaina ja perjantaina. Sinne lähden Riepukioskin perusvalikoimalla, mutta otan mukaan myös Tomppa-rievut.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kauppa auki online ja IRL


Homomaatuska Tompan verkkokauppa on avattu. Ja myyntipiste löytyy klo 14-18 Helsingin Kaivopuistosta. Tervetuloa!




tiistai 23. kesäkuuta 2015

Jännän äärellä


Lauantai lähestyy. Pride-viikon huipennus eli marssi lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 13 ja saapuu kahden maissa Kaivopuistoon, jonne me käsityötyypit toivottavasti olemme silloin saaneet telttamme pystyyn.

Myyntipaikkamaksuhan oli aika huima, mutta enemmän siinä summassa onkin kyse sponsoroinnista kuin myyntipaikasta. Pride järjestetään talkoovoimin, ja kun mietitään, miten valtava tapahtuma siitä on muodostunut kaikkine kymmenine erilaisine ohjelmineen, niin ei voi kuin ihailla vapaaehtoisten työpanosta. Vaikka tuo myyntipaikkamaksu onkin minulle todella kova, niin hyvään tarkoitukseenhan se raha menee.



Minun kanssani teltassa on kolme muuta yrittäjää. Ensinnäkin on House of Simone, joka tekee ihan huiman kauniita koruja nahasta pakottamalla. Sitten on Taitoisa, joka tuo mukanaan hauskoja, vanhoista vinyylilevyistä tehtyjä Spoiled Records -laukkuja ja kolmantena on Royal B*tch Craft Shop lystikkäine pinneineen ja muine söpöine pikkuesineineen.

Myyntiaikaa meillä on vain vaivaiset neljä tuntia ja koko sen ajan on esiintyjiä puiston lavalla Anna Puusta Jesse Kaikurantaan. Puistojuhlahan ei ole varsinaisesti mikään myyntitapahtuma, eivätkä ihmiset sinne ole erityisesti ostoksia tulossa tekemään. Tuskin heillä on edes paljon käteistä matkassaan ja minun korttivehkeeni ei takuulla toimi, sillä 20 000 ihmisen joukossa kännykän nettiyhteys katoaa. Saan olla supertyytyväinen, jos saan edes puolet kuluista katettua tältä reissulta, mutta pääasia minulle nyt onkin markkinointi. Tompalle pitää saada näkyvyyttä. Sitäpaitsi on ihanaa olla mukana.



Minä menen Helsinkiin jo perjantaina, koska ohjelmatarjonnassa on paljonkin sellaista, joka minua kiinnostaa. Oikeasti haluaisin olla siellä koko viikon kaiken kivan ohjelman vuoksi, mutta en toki voi. Erityisen kivaa minulle on se, että torstai-iltana on ravintola dtm:ssä Mr. Gay Finland -kisat, jossa voittajakolmikko saa palkinnoksi muun muassa Homomaatuska Tomppa -paidat. Kutkuttavaa!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kun tekee kaiken, niinkuin kuuluu...

... niin ei kerkiä muuta tehdäkään. Ja minä puhun nyt Homomaatuska Tompan lanseerauksesta. Kaikki päivät täyttyvät tomppailusta. Olen tehnyt Tompalle kokoomasivun sivustolleni, olen rakentanut verkkokaupan ja varannut homomaatuskatomppa.fi-osoitteen. Olen pitänyt Tompan fb-sivua aktiivisena ja tehnyt Instagramiin tilin, sillä eihän minulla ollutkaan siellä vasta ennestään kuin neljä tiliä, niin samalla kai sitä viidennettäkin päivittelee...

Olen tehnyt tuotelappuja ja tilannut materiaalia. Olen laittanut Facebookiin arvonnan, joka toi huimat kolmesataa uutta tykkääjää Tompan sivulle ja antoi minulle kullanarvoista tietoa siitä, mikä tuote voisi olla fiksu sijoitus. Olen saanut Sojan miehensä kanssa suostumaan valokuvamalleiksi ja raahannut heidät Svetogorskiin kuvattavaksi. Olen käsitellyt kuvia Photoshopissa ja tehnyt mainoskuvia valmiiksi. Olen kirjoittanut lehdistötiedotteen, joka lähetetään Käsityökorttelin uutiskirjeenä medialle ja yrittänyt opetella Etsy-kaupan avaamista. Olen suunnitellut tuotevalikoimaa.



Kaikki muu alkaa olla kunnossa, paitsi että minulla ei ole niitä tuotteita! Sillä pelkkään oheishommaan on kulunut niin paljon aikaa, että tuotteiden valmistaminen on jäänyt ihan hunningolle! Ensimmäinen erä kasseja ja laukkuja sitten kuitenkin kävivät kaupaksi ihan mukavaksi, molempia sortteja taitaa olla tuossa enää yksi myymättä. Se antoi minulle uskoa, että kyllä tästä jotain voi syntyä. On ollut ihanaa olla taas innostunut työnteosta.

Olen päättänyt, että Tompan oma verkkokauppa aukeaa 27.6, eli samana päivänä, kun olen tuotteideni kanssa Helsingin Kaivopuistossa Priden Puistojuhlassa. Se tarkoittaa sitä, että tuotteita on oltava runsaasti, jotta niitä riittää sekä verkkokauppaan myyntiin että mukaan Helsinkiin. Tiedossa on siis varsin kiireiset kolme viikkoa.



Minusta on kivaa, että puistojuhla on palannut Kaivopuistoon, joka on iso ja hyvänmallinen tällaiselle massatapahtumalle. Olen pari kertaa ollut mukana marssilla ja puistojuhlassa, mutta en koskaan työn merkeissä. Älyttömän mielleäni lähtisin nytkin marssimaan, mutta se ei ole mahdollista, koska siinä vaiheessa pitää olla muiden käsityöläisten kanssa jo vinhaa vauhtia viimeistelemässä myyntitelttaa.

....

PS: Käsityökortteli on Oulussa perjantaina ja lauantaina, mutta minä olen perunut osallistumiseni sinne. Olen pahoillani, jos odotit Riepukioskilla asiointia.

torstai 28. toukokuuta 2015

Ihan homo varaslähtö


Minun ajatuksenani oli, että teen näita Tomppa-tuotteita nyt valmiiksi ja vapautan ne myyntiin vasta Helsinki Priden puistojuhlassa kesäkuun lopussa. Kyllä, puistojuhlapaikka on varattu! Jännittää! Sain muutaman muun yrittäjän kanssani kimppaan ja osallistumismaksu onnistuttiin sillä lailla hilaamaan melkein kohtuulliseksi.

Mutta en minä nyt malta odottaa sinne asti. Ensimmäiset kassit ja laukut ovat valmiina ja päätin nyt kuitenkin tarjota niitä ensin myyntiin teille. Sillä teiltähän tämä idea lähti ja olisi ihan kohtuullista antaa teille etuajo-oikeus. Samalla näen, onko yksikään näistä tuotteista sellainen, että sitä edes kannattaa alkaa tehdä sarjana.

Näissä touhuissani muistin taas, miksi muinoin luovuin kaikesta muusta paitsi rättituotannosta. No kun se hinnoittelu! Rättiin saa katetta, mihinkään muuhun en sitä millään saa ilman, että hinta nousee pilviin. Kun murehdin tätä asiaa käsityöläisfoorumilla, sain lukea kommentin, joka kiteytti kaiken: "Laitat sellaisen hinnan, kuin sinun pitää siitä saada. Jos se ei mene sillä hinnalla kaupaksi, sitä ei kannata valmistaa."

Näinhän se nimenomaan on. Ja nyt sitten kokeillaan, onko tuo hinta liikaa.


Kaikki Homomaatuska Tomppa -sarjan sarkatuotteet tulevat olemaan numeroituja. Vaikka minulla on sarkaa runsaasti, se ei riitä ikuisuuksiin ja kun se loppuu, en tiedä, saanko sitä mistään lisää.



Yksi moka minulle sattui, kun painoin näitä. Unohdin peittää seulasta tuon yritykseni nimen! Ja minun kun piti suoltaa Tompat maailmalle ihan vain omalla tuotemerkillään. Plääh, miten harmittaa! 

- - - - - - - - - - - - - - - - - 

Ensinnä on kassi. Ihan peruskassi ilman mitään kommervenkkejä. Kantohihnat puuvillaa ja hihnoissa valittavana lyhyt tai pitkä versio. Koko jotakuinkin 35 x 45 cm. Aika normikoko. Käsinpesu. Hinta 29 euroa. 






- - - - - - - - - - - - - - - - -

Toisena  on olkalaukku. Kaksiosainen rakenne. Koko noin 25 x 30 cm. Vetää sisälleen aika yllättävän määrän tavaraa. Minä kokeilin puolen litran juomapulloa, kahta kukkaroa, A5-muistikirjaa, Keniä, avaimia sekä paria tiskirättiä ja ihan kepoisesti mahtuivat kaikki. Puuvillainen olkahihna on säädettävissä soljen avulla. Sisältä löytyy pikalukko avaimille. Käsinpesu. Hinta 52 euroa.





Ja tästä pääsee ostoksille.