sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vapaana kirmaileva yrittäjänainen

Olin ajatellut ommella valmiiksi ihan jokaisen tiskirätin tämän viikonlopun aikana. Mutta sitten otimmekin ilon irti Sulon vapaapäivistä ja ulkoilimme paljon. Eilen teimme pitkän, ihanan kävelylenkin ja tänään päätimme käydä laavulla paistamassa makkarat ennenkuin minä istahtaisin taas saumurin ääreen.

Laavuretki venähti kuitenkin aivan ylipitkäksi. Tuli moneen kertaan ikävä Pirkanmaan esimerkillisesti merkittyjä retkeilyreittejä ja netistä etukäteen tulostettavia karttoja, sekä kilometrikylttejä polun varrella.

Ilmeisesti täällä Imatra-Ruokolahti-alueella mennään vain geeniperimän opastamana pitkin metsiä ja löydetään laavut ja polut, vaikkei kukaan kerro, mihin pitää mennä ja kuinka pitkään on kuljettava.

Patikoimme ainakin viisitoista kilometriä pitkin pieniä teitä, heinittyneitä polkuja ja mönkijäreittejä ja aikaa kului useita tunteja. Kadotimme polkumerkit useaan kertaan ja arvuuttelimme suuntia. Onneksi meillä oli runsaasti evästä. Laavukin löytyi lopulta, mutta hermohan siinä oli minulta palanut jo moneen kertaan, ennenkuin sinne asti pääsimme.

Komea taukopaikka, ruoka ja hetken lepo tekivät terää ja näin jälkeenpäin olen oikein tyytyväinen, että reissu tuli tehtyä. Nyt on hyvä väsymys. Kroppa on kiitollinen liikunnasta.

Tiskirättejäkin ompelin vielä illansuussa... mutta vain kahdeksasosan siitä, mikä oli tavoitteeni. Mutta ei se minua nyt stressaa. Olen oppinut tässä yrittämisasiassa sen, että stressaaminen syntyy siitä, kun hokee itselleen "pakko sitä ja pakko tätä". Ja oikeastihan minun ei ole pakko yhtään mitään.

Minun ei ole pakko aloittaa jouluun valmistautumista kesäkuussa. Minun ei ole pakko lähteä myyjäisiin. Minun ei ole pakko saada tiettyä määrää tuotteita valmiiksi tiettyyn päivään mennessä. Minulla ei ole pakko olla tietynkokoista varastoa olemassa koko ajan. Minun ei ole pakko tehdä määrättyä tuntimäärää töitä viikossa. Minun ei ole pakko tienata jokaisessa kuussa enemmän kuin edellisessä.

Olen oppinut, että kannattaa myydä vain sitä, mitä on valmiina. En ota vastaan ennakkotilauksia. En enää tee jälleenmyyjille vartavasten heidän haluamiaan kuoseja ja värejä, vaan he ovat samalla viivalla yksityisasiakkaiden kanssa: sitä voi ostaa, mitä sattuu tarjolla olemaan. Tällä tavalla minä vältän pakot.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Valolololoa!

Remonttiähky on ihan selvästi minulta vihdoin ohi. En keksi muutakaan selitystä sille, että maailman likaisimmat ikkunalasit työhuoneessa häiritsevät minua yhtäkkiä aivan suunnattomasti. Olen ihan hyvin elänyt noiden kipsipölyisten lasien kanssa jo vuoden, ja ne ovat olleet yksi vähäpätöisimmistä asioista "to do" -listoillamme. Mutta nyt ne yhtäkkiä ovat alkaneet hävettää minua aivan tolkuttomasti.

Aurinko paljastaa ikkunoiden alennustilan todella rumasti.

Aurinko tekee muutenkin ihmeitä. Olen ollut melko saamaton ja nuutunut taas pitkän aikaa, mutta nyt kun aurinko aivan yllättäen saapui takaisin pitkän poissaolonsa jälkeen, minä senkun purskahtelen energiaa.

Nyt on hyvä meininki ommella rättejä, ottaa valokuvia ja maalata Pollukoita. Mutta kun kaikkea ei kerkiä yhtä aikaa! Ja tärkeimmältä tuntuisi sitten kuitenkin syöksyä pihalle - sinne, jossa sitä valoa on eniten! Vaikka hyvin tiedän, että kun aurinko häipyy, työnteko maistuu taas hiukan enemmän puulta. Tehdäkö siis töitä vai singahtaako ulkoilemaan? Mitä sinä tekisit?

Olen tänä aamuna päivittänyt verkkokauppaan kaikki loput vanhanmalliset tiskirätit yhden otsikon alle. Ja alennettuun hintaan vieläpä! Nyt on viimeinen tilaisuus ostaa pinkkejä skoottereita tai ruskeita pöllöjä, sillä ainakin ne tulevat poistumaan mallistosta... samoin kaikki vihreät printit.

Olen myös valokuvannut uudet rätit ja laittanut ne verkkokauppaan lähtövalmiuteen odottamaan julkistamisen hetkeä.

Enköhän ole ansainnut sen, että hommat jäävät nyt tähän ja minä painun pihalle.