Riemukkaasti köyhempänä

Ollaan palattu kotiin Jyväskylästä. Sulo oli ihana ja lähti minulle henkiseksi tueksi. Varsinaisesti Sulon läsnäolo ei ole välttämätön näillä reissuilla, mutta pitkän tauon jälkeen olin tosi epävarmana lähtemään messuamaan, joten stressiä vähensi ihan reippaasti se, että toinen oli huolehtimassa auton parkkeerauksista ja jakamassa ajourakkaa.

Käynti Jyväskylässä muistutti minua niin hyvässä kuin pahassakin siitä, mitä se käsityöyrittäminen onkaan. Mahtavaa oli taas olla yhdessä kivojen korttelilaisten kollegoiden kanssa ja tutustua uusiin yhdistyksen jäsenyrittäjiin. Kun asiakkaita ei ole, niin vertaistuki on olennaisen tärkeää. Meillä oli hulvattoman hauska perjantai, vaikka emme oikeastaan kauppaa tehneetkään. Huumori on hyvä (ja ilmeisen ainoa) keino selvitä näistä tappavista miinusreissuista.

Odotettavissa oli, että kun tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa, se ei ole kultakaivos kenellekään. Silti se perjantain hiljaisuus oli iso pettymys. Lauantaina asiantila korjaantui. Enää ei ehditty kikattaa keskenämme niin paljon. Kauppaa tuli tehtyä, mutta ei tarpeeksi. Jäin miinuksille, mutta onneksi vain vähän. Nyt ei tarvita kuin yksi päivä töitä postissa ja olen nollannut reissun aiheuttamat tappiot!

Huonosta myynnistä ei voi syyttää kuin itseään. Katselin siinä parin päivän aikana, miten käsintehtyä kosmetiikkaa myyvä mieshenkilö teki ihan kohtuullisen myynnin, koska osasi myydä. Loppujen lopuksi minä olen aika arka ylistämään omaa tuotettani maasta taivaaseen ja pelkään aina säikäyttäväni asiakkaat pois. Sulollakin on paljon rohkeampi tapa myydä ja minusta tuntuu, että parempaa tiliä tekisin, jos pysyisin itse piilossa ja antaisin Sulon hoitaa kaupankäynnin!

Iso ero entiseen on tapahtunut minussa itsessäni. Tavallisesti tuollaisen kaamean miinustuloksellisen päivän jälkeen olisin ihan rikki hiippaillessani yöpaikkaan. Päivän sitä jaksaa nauraa yrittäjäystävien kanssa, mutta hymy vaihtuu helpoksi suruksi, kun jää itsekseen ja laskee päivän kassan. Nyt ei vaihtunut. Totesin vain, että paska reissu, takkiin tulee ja reippaasti, mutta onneksi on Posti. Se, että minun koko toimeentuloni ei enää olekaan rättibisneksen varassa, muuttaa ihan kaiken! En vajonnutkaan kelpaamattomuuden syövereihin, eikä yksikään kyynel pyrkinyt esiin.

Kokemus vahvisti toisaalta sitä tunnetta, että haluan lopettaa käsityöyrittämisen ja toisaalta kasvatti päätökseen liittyvää luopumisen surua. Yhteisöllisyys, joka Käsityökorttelin sisällä vallitsee ja ylipäänsä myyntitapahtumien hyvät puolet ovat asioita, joista tuntuisi pahalta luopua. Kaiken lisäksi nyt seitsemän vuoden jälkeen olen lopultakin saanut myyntipöytäni esillepanon sellaiseksi, että se miellyttää silmääni! Ja minä niin haluaisin ostaa pienen pakettiauton, jonka tuunaisin liikkuvaksi torimuijan kodiksi. Ristiriitaisia tunteita. Tekisin niin mielelläni rättihommia ja kiertäisin tapahtumissa, jos siitä ihan oikeasti saisi palkkaa. Vaikka Postin palkka on pieni, saan siellä saman rahan aivan olennaisesti vähemmillä työtunneilla ja paineella kuin yrittäjänä niinä hyvinäkään kuukausina.

Vielä ei onneksi ole luopumisen aika. Seuraava myyntitapahtuma on kahden viikon kuluttua Helsingissä. Siellä ollaan taas kerran Kampissa Narinkkatorilla. Onneksi tämä eka myyntireissu oli sisätiloissa ja sellaisena niinkuin pehmeä lasku raadolliseen todellisuuteen eli säiden armoilla olemiseen.

Leluhuoneen hitaat muutokset

Pitäisikö tämä blogi vaan suosiolla lopettaa giljotiinimeiningillä vai jatkaa tätä hidasta kitumista kohti vääjäämätöntä loppua? No, toistaiseksi ainakin kituutellaan eteenpäin.

Kuvittelin, että kun olohuone ja uusi toimisto saatiin kuosiin, olisi leluhuone sen jälkeen nopeasti järjestetty. Niin ei kuitenkaan käynytkään, sillä kaikki ne ylijäämäkalusteet, jotka eivät muualle luontevasti istuneet, jäivät leluhuoneen kalustukseksi ja siinähän tietää, miten käy. Yksikään huonekalu ei löytänyt paikkaansa. Vietin tuntikausia siirrellen kaappeja ja lipastoja ja pähkäillen ratkaisuja, mutta mitään hyvää en saanut aikaiseksi. Sulokin yritti osallistua, mutta ei hänellekään syntynyt kuningasajatuksia. Tuli turhautuminen.

Sitten Sulo löysi kirpparilta hienon vanhan koulukaapin viidelläkympillä. Se oli aivan täydellinen Kenin ja Hectorin uudeksi kodiksi, eikä sitä voitu ohittaa. Uusi kaappi ei tietenkään kauheasti helpottanut huonekalushakin saamista päätökseen. Minulla oli siinä palapelissä iso liuta tosi rumia ja huonokuntoisia säilytyskalusteita, jotka eivät sopineet millään yhteen. Sitten oli ihanat vanhat Postin lajitteluhyllyt, joiden mitat olivat ristiriidassa huoneen ikkunaväleihin eikä niille löytynyt paikkaa mistään. Ja sitten oli vielä Sulon ambulanssikokelman seinähyllyköt, jotka oli vartavasten nikkaroitu kamarin mittakaavaan. No, eiväthän nekään sitten löytäneet paikkaansa, kun huonetta vaihdettiin.

Yhtenä sunnuntaiaamuna kello viiden jälkeen minä avasin tietokoneen ja eksyin Ikean sivuille, josta löytyi kätevä suunnitteluohjelma. Mikä ihana asia olisikaan, jos leluhuone saisi yhtenäisen kalustuksen ja kaikista vanhoista rohjoista päästäisinkin eroon! Kello yhdeksän aikaan en enää malttanut odottaa Sulon heräämistä, vaan kipitin makuuhuoneeseen ja esitin hänelle tulosteen suunnitelmastani ja sanoin: "Tänään mennään Ikeaan!"

Niin mentiin. Vaikka Pietarin Ikea on meitä lähinnä, jouduimme ajelemaan Vantaalle, sillä niin suuria ostoksia ei voisi Venäjältä tuoda tullitta. Suunnitelmaani kuului Bestå-kalusteita, mutta paikan päällä löysimme pikkuisen edullisemmatkin vaihtoehdot. Bestå-ovet kun sopivatkin yhteen lastenhuonekalusteina markkinoituihin Stuve-runkoihin, joiden ansiosta säästin muutaman pennin.

Sain ideani myytyä Sulolle sillä perusteella, että kun hankitaan yhtenevä kalustus, ei huoneen käyttötarkoitus ole sidottu mihinkään. Samat monikäyttöiset kaapit käyvät myöhemmin vaikka kirjoille, vaatteille tai keittiöön, jos se aika joskus tulee vastaan, että Barbie-maailmat saavat kyytiä. Mutta nyt ne minimaailmat syntyvät noiden valkoisten yksinkertaisten Ikean ovien taakse. Huoneesta tulee hallittu ja yksinkertainen ja sen kivat tapetit ja ihana sininen lattia pääsevät oikeuksiinsa.

Sulo halusi ottaa Postin lajitteluhyllyt omalle verstaalleen, joten ne pysyvät onneksi hyvässä tallessa, vaikkeivät enää saaneetkaan paikkaa tästä huoneesta.

Minut yllätti se työmäärä, joka kappien kokoamisessa ja roinamääräni järjestämisessä ja karsimisessa on ollut. Tällä hetkellä huone ei näytä yhtään siltä, kuin tuossa suunnitelmassani. Osittain siksi, etten raaskinutkaan ostaa kaikkia kaappeja kerralla. Yhdeksäänkin kappaleeseen paloi vähän liian monta rahaa.

Tulevana viikonloppunakaan hommat eivät etene, sillä huomisaamuna matkani kulkee kohti Jyväskylää. Yhtäkkiä pitäisi olla taas messuemäntä ja supermyyjä, vaikka viimeiset puoli vuotta olen saanut olla vain yksinkertainen ja huoleton postityöntekijä! Wemmi eli entinen Ween Maan Wiljaa järjestetään Jyväskylän Paviljongissa. Se on avoinna perjantaina klo 12-18 ja lauantaina klo 10-16. tervetuloa sinne!