Suloinen Sortavala

Kävimme eilen viemässä bambukangaspakkoja Kiteen tekstiilitehtaalle. Se on Marimekon entinen tehdas, joka jäi ikävään tilanteeseen, kun Marimekko päätti siirtää senkin tuotantonsa jonnekin Kiinaan. Nyt tuossa tehtaassa tehdään minulle Lempiriepuja joulumyyntiin vinha pino! Huippua! Siis minulle huippua, mutta tehdasta ei muutama riepu pelasta. Toivon, että joku muu pelastaa.

Samalla reissulla toteutimme Sortavalan-visiitin, joka kesällä jäi tekemättä. Tässä kuvia tuosta hyvin viehättävästä kaupungista.

Ystävällinen koira lounaalla.

Karua kauneutta.

Kodikasta kauneutta.

Voi katsokaa nyt näitä koristeleikkauksia!

Jos omassa kodissasi ei ole puisia koristelistoja, voit silti tehdä siitä poikkeuksellisen hienon pelkän maalin avulla.

Ja jos maalikaan ei enää auta, ainahan voit piirtää särmikkään julkisivun ja tulostuttaa sen pressuun, jolla peität seinät.

Älä yritä lähestyä Sortavalan satamaa kumiveneellä.

Mun koti! Montakohan miljoonaa maksaisi rakennuttaa tästä täsmällinen kopio Saimaan rannalle?

Periaatteen nainen?

Mitä minä olen aina paasannut harrastajista, jotka myyvät käsitöitään polkuhinnalla? No tietysti sitä, että he tekevät hallaa meille ammattikäsityöläisille, joiden pitää oikesti elää niillä myynneillään ja maksaa alvit ja yellit ja verot.

Ja mitä minä tein tänään? Ostin hävettävän halvan laukun harrastajamummelilta käsityömyyjäisistä.

Aaaaargh. En vaan pystynyt vastustamaan. Laukussa on neljä taskua. Se on kauniisti vuoritettu. Se on täydellisen kokoinen. Se on ryhdikäs. Siinä on kova pohja. Se on kaunis. Se on värikäs. Se on ihan uskomattoman hienosti ommeltu. Sen tekeminen on ollut hidasta ja työlästä ja vaatinut taitoa, jollaista itselläni ei ole.

Mutta sen hinnan pitäisi olla tuplat siitä, mitä sympaattinen rouva siitä pyysi ja minä maksoin. Tiedän, että hinta oli nytkin sen verran korkea, että rouva tuskin myi laukkuja ihan solkenaan itäsuomalaisen maalaiskaupungin pikkumyyjäisissä koulun ruokalassa. Jos sen hinta olisi ollut se, minkä sen pitäisi olla, se olisi jäänyt minultakin ostamatta. Olisin ollut ihan täpinöissäni maailman parhaan laukun nähdessäni, mutta en olisi ostanut. Vaan nyt ostin. Panin periaatteeni roskiin ihan yhdessä silmänräpäyksessä.

Ja vielä Unikkoa. Mitä hittoa? En ole koskaan tykännyt Unikosta, se on niiiiiin nähty. Se on lähes klisee. Mutta voi, miten kauniisti se sopii tähän laukkuun. Ja se on oranssi!

Minä olen pitänyt aika tarkkaan huolen siitä, että elän, kuten opetan. En ostele mitään, mitä myydään "ihan harrastushan tämä on, ei miun tarvitse tällä tienata" -puheen saattelemana. Nyt onnistuin tällä yhdellä ostoksella romuttamaan kaikki omat oppini.

Mutta voihan olla, että rouvalla silti on oma yritys, vaikka harrastuksesta puhuikin. Voihan olla, että verottajalle menee tarkasti tiedot kaikista tuloista ja menoista. Voihan olla, että rouva on kaavoittamisen ammattilainen ja laukun malli on hänen omaa designiaan. Voihan olla, että marimekko on antanut hänelle luvan tehdä Unikosta laukkuja myyntiin. Voihan ihmeitä tapahtua.

Uudet popot Tossumontulta. Oikeilta käsityöyrittäjiltä.

Tai voinhan minäkin vaan lakata olemasta moraalipoliisi ja huolehtia siitä, että minun omassa yrityksessäni asiat tehdään oikein. Tekijänoikeuksia kunnioitetaan ja lakisääteiset maksut maksetaan. Ja voin toki palata tämän harha-askeleen jälkeen taas vanhalle kunnon "osta vain yrittäjältä"-linjalleni.

Tämän vuoden aikana liian moni pieni yrittäjä on jo lopettanut, miettii parhaillaan lopettamista tai kituu sinnikkäästi ennennäkemättömän surkean tienestinsä alla. Liian moni meistä joutuu todennäköisesti vielä seuraamaan harrastajaompelijaeläkeläisten jalanjälkiä: ompelemaan hautaan saakka niitä tekstiilejään, koska yrittäjäuran aikana kertynyt eläke on ihan hirvittävän pieni.

PS. Aiheeseen liittyvää uutista.