Söpöä, nättiä ja kaunista

Välillä on niin mahdottoman ihanaa saada tehdä joku käsityö ilman, että tarvitsee kellottaa ompeluun kulunut aika, laskea materiaalikuluja tai uhrata ajatustakaan arvonlisäverolle tai postimaksujen kohtuuttomuuksille.

Tämä paketti oli hääpäivä/parisuhteenrekisteröinti/50-vuotislahja rakkaille ystävillemme, ja sitä oli ihana tehdä. Sulo ideoi sytykelaatikon, jonne keräsimme tuohia ja laitoimme muutaman tervaksen sekä tulitikut. Minä sitten askartelin kaikelle kauniin pakkauksen. Sytykkeiden kaveriksi ostimme sammutuspeitteen, jolle minä ompelin hupun.

Vietimme oikein tervetulleen ja rentoututtavan paripäiväisen miniloman Kuopiossa näiden ystäviemme seurassa ja nyt on ihan hankalaa taas orientoitua kaikkeen siihen, mikä täällä kotona odottelee: työ ja polttopuut.

Kuopiossa kävimme myös parissa museossa, ja sieltä haluan esitellä teille tämän uskomattoman upean taidonnäytteen. Merenneito on ihan minikokoinen, polymeerimassasta muotoiltu teos, jonka veroiseen en ole ennen törmännyt. Nuken tarkkuus ja tekijän anatomiantuntemus ovat aivan huikeita. Taiteilija on Anna-Mari Kaipainen ja hänen töitään voi hämmästellä muun muassa täällä, jossa kuvat ovat jokseenkin parempia kuin tämä minun pimeässä museossa lasin läpi kuvaamani otos.

Poikkesimme myös Pikku-Pietarin torikujalla, jossa monet käsityöläiset myyvät tuotteitaan tunnelmallisessa makasiinirakennuksessa. Tällaisissa paikoissa minulle tulee aina pakahduttava tunne kaikesta siitä, miten paljon ihmisillä on taitoa ja kekseliäisyyttä. Ja sitten saattaa alkaa ahdistaakin, kun omat kyvyt tuntuvat niin mitättömiltä kaiken upeuden keskellä. Tiesin jo etukäteen, että yksi sellainen ahdistuspaikka tulee olemaan Sysimetsä Designin puoti. Voi sitä iloisten värien ja söpöjen hahmojen määrää!

Torikuja on auki vielä elokuun loppuun, joten piipahtakaapa siellä, jos satutte eksymään Kuopioon.

Tähän lopuksi vielä kiertopalkinto, joka pyrähti minun blogiini Piompulta. Tähän tunnustukseen liittyy pieni tehtävä: kerro lempivärisi, lempiruokasi ja paikka, jossa haluat käydä.

Lempiväriä minulla ei ole. Värit ovat lempeni... tai jotain sellaista! Tällä hetkellä erityisesti oranssi ja violetti miellyttävät minua erityisen paljon.

Lempiruokani on vuohenjuusto. Ihan missä muodossa tahansa, mutta aika usein hotkaisen kokonaisen pötkön ihan sellaisenaan.

Paikka, jonne tahtoisin päästä ovat Alpit. Olen kerran päässyt siellä moottoripyörän kyydissä kurvailemaan, mutta haluaisin päästä uudelleen. Sillä lailla, että ehtisin myös vaellella ja ihailla, pysyä paikallanikin jonkun aikaa. Majailla alppihotelleissa. Ja tällä kertaa haluaisin olla siellä Sulon seurassa.

Lähetän tämän söpön leivostunnustuksen eteenpäin sinne äärimmäisen söpöyden keskelle, eli Sysimetsän naisille.

Jälleenmyyjämiettehiä

Hinnoittelun hankaluuden lisäksi meillä käsityöläisillä on toinenkin ikuisuuspulma, nimittäin myyntikanavien valinta. Yritykseni täytti yhden vuoden heinäkuun alussa ja tämän ekan vuoden aikana olen katsellut, miten jälleenmyyjien pitäminen sujuu. Nyt olen tullut katselussani lopputulokseen.

Ensinnäkin tuotteen hinnan pitäisi olla kuluttajalle aina sama riippumatta siitä, ostaako hän sen jälleenmyyjältä vai suoraan tekijältä. Tekijä siis määrittää tuotteelleen ovh-hinnan.

Jälleenmyyjiä on kahta sorttia. On niitä, jotka ostavat käsityöläiseltä satsin tuotteita tämän määrittelemällä tukkuhinnalla. Sitten on niitä, jotka harjoittavat tilimyyntiä. Minä olen tullut siihen tulokseen, että sisäänostavat jälleenmyyjät ovat erittäinkin jees, mutta tilimyynti kismittää minua.

Onko millään muulla alalla tällaista tilimyynti-ilmiötä edes olemassa kuin kädentaidoissa? Tietääkseni ei. Miksi käsityöläiset ovat suostuneet tällaisen systeemin kehittymiseen?

Suurin osa tilimyyntiä tekevistä jälleenmyyjistä pitää myyntipalkkiona 50 % tuotteen kuluttajahinnasta. Se on kuulkaa melkoisen hulppea provisio.

Käsityöläinen maksaa itse tuotteensa postituksen myyjälle. Jos myyjä jossain vaiheessa haluaa palauttaa myymättä jääneet tuotteet, maksaa käsityöläinen jälleen itse tuotteidensa palautuksen. Pahimmassa tapauksessa tuotteet ovat likaantuneet tai muuten vahingoittuneet esillä ollessaan, tai niitä on jopa varastettu. Tämä kaikki jää tietenkin käsityöläisen kärsittäväksi. Käsityöläisen on myös ehdittävä laskea, että lähettämiensä tuotteiden määrä täsmää tilitettyjen rahojen kanssa. Ja kirjoittaa laskuja sen mukaan, mitä jälleenmyyjä ilmoittaa myyneensä.

Näiden faktojen valossa voitte ehkä itsekin miettiä, mitä käsityöläispoloinen tienaa tilimyydyllä tuotteellaan. No eipä juuri mitään. Kun asiakas ostaa tuotteen esim. kymmenen euron hinnalla tilimyyntipisteestä, saa käsityöläinen tuotteesta viisi euroa. Tästä viitosesta hän vähentää ensin arvonlisäveron, joka on melkein viidesosa. Sitten hän miinustaa jäljelle jääneestä 4,06 eurosta materiaalien osuuden, joka voi olla neljäsosa ovh-hinnasta, sekä postittamisesta koituneet kulut. Käsityöläiselle jää suurin piirtein 1,5 euroa. Kattaakohan se edes tuotteen valmistamiseen kuluneen työn? Ei.

Niinpä minä olen tehnyt niinkin radikaalin päätöksen, että tilimyyntiä harjoittavien jälleenmyyjien ottaminen on minun kohdaltani loppu. Olen lopen kyllästynyt valmistamaan tuotteita ilman palkkaa.

Jatkossa annan tuotteitani vain niille jälleenmyyjille, jotka maksavat heti tilaamansa tuotteet. Tällaiset sisäänostavat jälleenmyyjät kun maksavat tuotteesta sen hinnan, jonka olen itse määrittänyt ja lisäksi he maksavat tuotteiden toimituskulut. Olen myös huomannut, että tilimyyjät myyvät pääasiassa heikommin kuin ne, jotka ovat sijoittaneet omaa rahaansa tuotteisiin.

Vaikka myös sisäänostavien jälleenmyyjien myymistä tavaroista katteet katoavat jämyjen tilipussiin, jään minä sentään plussan puolelle, edes hiukan. Lisäksi pääsen vähemmällä vaivalla, eli se palkaton työ jää pois, koska tilaukset voi tehdä verkkokaupan kautta, ja jälleenmyyjät saavat automaattisesti laskun ja kuitin ostoksestaan, eikä minun tarvitse kirjoittaa jokaiselle erikseen laskuja.

Osaan toki katsoa myös omaa napaani pidemmälle. Useimmat jälleenmyyjät ovat myös pienyrittäjiä. Monellakaan ei ole mahdollisuutta sijoittaa suurta summaa tuotteisiin ja toivoa saavansa ne myytyä. Liikkeen pitämisessä on paljon kuluja. Jälleenmyyjänkin on markkinoitava itseään. Siksi tilimyyntikäytäntö on monen pienen jämy-yrittäjän elinehto. Ja jämyjen tilipusseihin katoavat katteet voi laskea mielessään markkinoinniksi, sillä kun jälleenmyyjiä on ympäri maata, saa käsityöläinen näkyvyyttä.

Silti olen sitä mieltä, että minun käsityöläisenä tulee arvostaa omaa työtäni sen verran, että saan työstäni edes pienen palkan. Näin koen, että minulla on oikeus valita jälleenmyyjikseni ne, joiden avulla myös minä voin tienata elantoani. Minä nimittäin todellakin aion elää tällä työllä.

En tiedä, mahdanko vetää tällä päätökselläni mattoa omien jalkojeni alta - se jää nähtäväksi.

................

Koska kirjoitus on herättänyt paljon keskustelua ja myös isoja tunteita, haluan vielä lisätä tähän perään, että tämä on vain minun kokemukseni. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole mitenkään väheksyä jälleenmyyjiä tai kannustaa boikotoimaan tilimyyjiä. Minun tuotteeni ovat luonteeltaan arkisia käyttöesineitä, joiden hintaa ei voi nostaa kohtuuttoman korkealle, ja siksi niiden katteet eivät kestä tilimyyntiä. En siis yritä hyökätä tällä kirjoituksellani ketään vastaan, vaan yksinkertaisesti kertoa, miksi olen päätynyt siihen ratkaisuun, etteivät myyntitilit ole minun tuotteilleni oikea myyntikanava.