Eteinen uusiksi

Viime aikoina minua on erityisen paljon siepannut se, miltä meillä näyttää, kun astutaan ulko-ovesta sisälle. Eteinen on ihan kamala ahdas loukko, joka pursuilee ryönää. Olen haudutellut sen muutosta jo useamman viikon ja nyt muutos on vihdoin käynnissä.

Vielä toissapäivänä tilanne oli tämä:

Kaikki mahdollinen on pielessä, kuten näkyy. Vaaleanpunainen väri on tympinyt minua jo kauan. Vaatekaapin ovet lepattavat aina auki ja samoin laatikko, jonka mekanismi on rikki ja jonka sulkeminen vaatii erityisiä asentoja ja kikkailuja. Pieni pöytä kaapin vieressä kerää päälleen kaikenlaista asiaankuulumatonta, samoin kuin peilin edessä oleva hylly. Avainnaulakon yläpuolella olevaan pieneen kaappiin kurkistaminen saa minut voimaan pahoin, sillä sen sisällä on taskulamppujen, heijastinten ja omituisten avainten lisäksi kaikenlaista sellaista, mitä kukaan ei koskaan tarvitse. Pipoille ja lapasille varattuja koreja on yhteensä viisi ja se tarkoittaa sitä, että ne pursuilevat asusteita, joita kukaan ei käytä. Tosiasiassa meillä on ihan älyttömästi vaatteita, jotka eivät ole käytössä ja joista pitäisi hankkiutua eroon. Kaapin päällekin on kertynyt viisi mopokypärää, vaikka taloudessamme on vain kaksi päätä. Tässä kuvassa on outoa se, ettei siinä näy lainkaan Sulon kenkiä. Yleensä niitä on armeijan verran tuossa etualalla, jossa niihin kompastellaan koko ajan.

Mutta tämä kaikki on nyt ollutta ja mennyttä! Perjantain postipäivän jälkeen minä ajelin kotiin huonekaluliikkeen kautta ja ryhdyin hommiin. Tänä aamuna eteisessä näyttää tältä:

Vaatekaappi siirtyy pian Sulon käyttöön makuuhuoneeseen kunnostuksen jälkeen. Ilman kaappia eteiseen saatiin runsaasti ilmaa. Naulakoita on rajallinen määrä, joten meidän täytyy nyt tomerammin opetella viemään kausivaatteet vinttiin. En halua, että naulakot alkavat pursuilla samaan tapaan kuin entinen kaappi.

Kenkien pyöriminen ympäri lattiaa loppuu nyt uuden kalusteen myötä. Kuvassa näkyvä kenkähylly on oikeasti TV-taso, jonka ostin Jyskistä. Siihen sopii molemmilta 4 paria kenkiä nätisti riviin ja kummallekin on yksi pieni laatikko pipoja ja muita asusteita varten.

Vihreää kalustemaalia oli jemmassa purkillinen. Se riitti muurin maalaamiseen. Lastulevyseinät minä sudittelin valkoisiksi, koska sitäkin maalia oli meillä runsaasti. Kun olin saanut maalattua seinät kertaalleen, eteisen vanha muovimatto ällötti minua tavallistakin enemmän ja sinkouduin saman tien rautakauppaan. Totesin, että laminaattilattia on edullinen ja helppo asentaa vanhan lattian päälle. Katselin asennusohjeita YouTubesta, mutta harmillisesti homma ei käytännössä ollut ihan niin yksinkertaista ja niinpä minä hikoilin laminaattien kimpussa liian pitkälle iltaan.

Olin kuvitellut saavani kaiken valmiiksi uniaikaan mennessä, jotta Sulon ei tarvitsisi lauantaiaamuna saapua töistä remontin keskelle. Niinpä laitoin kellon soimaan viideksi ja jatkoin urakkaa lyhyiden yöunien jälkeen. Ja kuinka ollakaan, lattia oli paikallaan ja sotkut siivottuina kun Sulo tuli kotiin.

Ainoastaan naulakoiden kiinnittäminen tiiliseinään jäi Sulon tehtäväksi ja jalkalistat meidän pitää vielä hankkia. Lisäksi meidän pitää vielä hankkia vihreä matto.

Sulolla on oma iso urakkansa vielä edessä, sillä hänen vaatteensa ovat nyt minun jäljiltäni isona kasana keskellä olohuoneen lattiaa odottamassa, että Sulokin karsii niistä poispantavat ja vinttiinmenevät.

Kotimme rumin huone

eli neljän viikon sisustuskuvahaaste, karmeuksia.

Tuo neljän viikon sisustuskuvahaaste on loppua kohden mennessä alkanut tylsistyä ihan mahdottomasti. "Matto, pöytä, sohva, keittiö"... onkohan haasteen keksijältä mielikuvitus loppunut kesken?

Mutta haa, löysin Villin Myyrän blogista samaisen haasteen hiukan eri sanoilla ja päätin napsia sieltä kiinnostavammat sanat, jotta saan vietyä haasteen ilolla loppuun saakka.

Päivän teemana onkin nyt ulkoa sisälle. (Juujuu, meillä todellakin on yhä näin paljon lunta.)

Rappioromanttisia yksityiskohtia piisaa meidän kuistillamme ja sisäänkäynnissä, sillä niille ei ole tehty vielä yhtään mitään. Eikä ole kiire tehdäkään. Kauniitahan vanha, rapistunut maali ja patinoitunut metalli ovat.

Kolmannen viikon viimeinen aihe on jotain, jota et haluaisi näyttää. 

Ja se, mitä en haluaisi teille näyttää onkin se karu totuus sisäänkäynnistämme. Rappioromantiikasta voi jättää sen romantiikan pois, sillä sisäänkäyntimme on todellisuudessa ihan silkkaa rappiota.

En todellakaan haluaisi näyttää sitä sen enempää blogissa kuin ihan oikeassa elämässäkään kenellekään, joka meille tulee. Ja kuitenkin se on juuri se, jonka tulija ensimmäiseksi meidän kodistamme näkee!

Pieni porstuamme täyttyy ryönästä. Sulo kasaa sinne metsurinkypäränsä, jatkojohtoja, mopojen akkuja ja työvaatteitaan, sulkapallomailoja ja suksia. Ja minä kasaan sinne kaikkea sellaista, mikä on menossa jostain jonnekin. Vinttiin matkalla olevat ylimääräiset esineet minä lasken penkille ja unohdan siihen. Tuhkaäpärin jaksan viedä vain ovensuuhun saakka. Vaikka lattiatilaa ei ole nimeksikään, me molemmat potkimme pois jaloistamme lipokkaat ja kumpparit, jotka jäävät lojumaan niille sijoilleen.

Onneksi tila on niin pieni, etten saa kuvattua sitä teille koko kauheudessaan. Näette vain pienen osan, ja pahin jää tämän naulakon alapuolelle.

Minulla on kamala määrä blogeja luettavana, mutta nyt minua polttelee maalausurakan aloittaminen niin paljon, että luen blogikierrokseni vasta sitten, kun olen tyystin uupunut raivokkaasta maalaamisesta.

Pieniä siirtoja

Nyt kun wc/suihku uusiutuu kaikilta pinnoiltaan, on hyvä hetki uudistaa se myös esineistöltään. Meidän vessa on ollut valkoinen ja sisustettu hempeällä vaaleanpunaisella sekä koristeellisilla romanttisuuksilla (klik). Oli kiva kokeilla sellaistakin tyyliä, mutta eihän se kovin omalta tuntunut meille kummallekaan. Hempeydet saavat nyt poistua.

Siirsinkin niitä eteisen puolelle. Siellä kun on (vähemmän hempeät) vaaleanpunaiset seinät, sopivat vessan pienet esineet sinne ihan hyvin. Hylly ja pieni seinäkaappi sekä vaaleanpunaisiksi maalatut korit löysivät jo uudet paikkansa.

Ja Ken! Vaikka barbiekatras on pakattu vinttiin, muutamista yksilöistä en sentään voinut luopua. Sallikaa minun siis esitellä Ken, joka on minun rakkain muotinukkeni.

Ostin sen jo viime vuosituhannen puolella ja se oli ensimmäinen aikuisiän barbielaumastani. Kenistä tuli välittömästi suosikkini ja ompelin sille komean vaatevaraston. Oheinen iltapuku on ommeltu drag queenien inspiroimana. Osallistuin sillä Suomen nukke- ja nalleyhdistyksen järjestämään kilpailuun. Kolmas palkinto sieltä tuli...

Nyt Ken toivottaa tulijat tervetulleeksi eteisessä. Sulo arveli sen tipahtelevan hyllyltään, kun ovesta kuljetaan, mutta siitä ei ole pelkoa. Ken on nimittäin tukevasti paikoillaan, puuhkastaan nuppineuloin seinään kiinnitettynä.

Halvan lateksin päivä

Maalasin eteisen vaaleanpunaiseksi. Värin suhteen meillä käytiin ensin pieni keskustelu, sillä Sulo ei lainkaan hyväksynyt ajatusta vaaleanpunaisesta eteisestä. Kun kyselin, tietääkö Sulo miltä eteisessä juuri nyt näyttää, kävi ilmi, ettei Sulo tiennyt.

Eteisessä näytti tältä. 90-luvullako tuo kaksivärimaalaus keksittiin vai milloin? Sitä on eteisen lisäksi harrastettu myös makuuhuoneessa. Koska Sulo ei ollut huomannut eteisen väritystä tähänkään mennessä, totesimme, että ihan yhtä hyvin se eteinen sitten voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Kun olin saanut seinät maalattua, innostuin maalaamaan myös vaatekaapin, joka on tähän saakka ollut kuultovalkoinen. Irrotin siitä vetimet, jotka eivät ole koskaan miellyttäneet minua. Nyt kaappi saa olla vetimetön, kunnes sopivat tulevat jossain vastaan.

Eteinen on kaiketi menty pilaamaan vessan ja suihkun rakentamisen yhteydessä: seinät on levytetty kipsi- ja lastulevyin ja kaikki vanhat listat ovien pielistä on tuhottu. Samoin jalkalistat, mutta kauniit kattolistat onneksi on paikoin säilytetty. Jälleen kerran isäni varastoista löytyi apu. Kauniit listat ovat sen erään venäläisen huvilan ylijäämämateriaalia. Vaikka ne ovatkin paljon kapeammat kuin tähän taloon kuuluisi, ovat ne silti aivan nätit eteisen ovissa.

Vessan oveen oli entinen asukki taiteillut samoja lehtiä, jotka kiersivät boordina kaikkia seiniä. Koska en halunnut ryhtyä maalaamaan koko ovea, päätin vain vähän muokata kuvioita. Nyt ovessa leijailee punaisia viinimarjoja.

Lupasin Sulolle, että sekoitan hennon vaaleanpunaisen maalin, mutta taisi siitä kuitenkin tulla vähän pinkimpi kuin mille Sulo oli hyväksyntänsä antanut. Milloinkohan minä opin, että maali näyttää aina seinässä tummemmalta kuin purkissa?

Koska eteisessä ei ole ulkoseiniä ja kaikki seinät on jo levytetty, annoimme itsellemme luvan käyttää Bilteman halpaa lateksia. Meillä ei ole aikomusta tulevaisuudessa irrotella lastulevyjä tästä huoneesta, sillä niiden alle ei onneksi ole täällä tungettu lasivilloja.

Surukseni totesin nyt, että luottomaalini koostumusta on jotenkin menty muuttamaan: maali on aivan jauhomaisen mattapintaista, kun se aiemmin on ollut ihanan satiinipintaista. Se ei myöskään enää levity helposti, eikä peitä juuri lainkaan. Olen varsin pettynyt Biltemaan.

Niin ysäriä, niin ysäriä

Heti saavuttuamme minut valtasi aivan heikkopäinen vimma repiä lastulevyseiniä auki, kantaa lasivillat kaatoipaikalle, irrotella muovimattoja ja ostella uusia helloja ja jääkaappeja ja purkaa homehtuneet levyt ulkorakennuksen seinästä ja remontoida hetiheti toimisto ja työhuone ja maalata kaikki kamalat valkoiset seinät iloisin värein. Hirmuisen hankalaa oli ottaa järki käyttöön ja punnita, mikä oikeasti on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja mitkä asiat voivat odottaa vaikka hamaan ikuisuuteen saakka.

Minua vaivaa paljon se, että asunnon seinät on koristeltu tyylillä, joka sotii pahasti omaa makuani vastaan. Melkein joka huoneessa on seinän alaosa maalattu kirjavaksi, sitten on maalattu boordi, ja yläosa on valkoinen. Eteisessä, olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa on 90-lukulainen tunnelma, joka häiritsee minua kauheasti. Mutta seinien on odotettava vuoroaan vielä pitkään.