Pihapuuhia

Voi miten rakastankaan näitä kuumia toukokuita. (Ja voi miten pelkään, että se taas tarkoittaa hirvittävän märkää ja kylmää kesäkuuta.) Vaikka koivuallergikkona silmäni muurautuvat umpeen, aivastelen niin, että pää räjähtää ja koko naama kutisee, en voi muuta kuin olla onnellinen. Allergia menee ohi, mutta niin menee tämä ihana hyttysvapaa kesäaikakin, joten nyt ollaan ulkona aamusta iltaan vaikka oireet olisivat millaiset.

Kaikenlaista mukavaa pientä puuhastelua pihalta löytyy, vaikka en mitään puutarhaa olekaan laittamassa. Istutin muratit sitten kuitenkin ruukkuihin, roikkumaan niinkutsutun kesäkeittiön räystäästä. Jos ne suvaitsevat alkaa kasvaa pituutta, ohjaan ne kiemurtelemaan verkkoaitaan, jonka on tarkoitus peittyä köynnöksillä. Aidan juureen maahan istutin kärhön ja anopilta saatuja villiviinin oksia. Näen jo silmissäni, miten ulkoruokailutilasta tulee tunnelmallinen ja suojaisa maja.
 

Nyt pihavisioni on jo aika selkeä. Ajan mittaan voidaan lisätä omenapuita ja marjapuskia, mutta siinäpä se sitten alkaakin olla. Olettaen, että sekä pajuaita että köynnösaita kasvavat menestyksekkäästi.

Operaatio pajuaita

Pajuaitaprojektin fyysisesti haastavimmat vaiheet ovat nyt takanapäin. Mutta pelottavin vaihe vasta alkaa: runsasta kastelua koko kasvukauden ajan. Olen aina ollut huono kastelija, joten tämä vaihe jännittää. Juurtuvatko tikut maahan? Alkaako niihin kasvaa lehtiä? Saanko joskus tuuhean aidan? Mitä edes tarkoittaa runsas kastelu? Mistä ihmeestä minä tiedän, ovatko ne 30 cm:n syvyydessä olevat juuret kosteat?

Ostin kasvatettua siperianpajua Tolvasen Pajutilalta. Palvelu oli erittäin ystävällistä, joten ainakin tiedän, keneltä ostan pajut jatkossa, jos joskus vielä tarvetta tulee. Koska en oikein uskalla vielä uskoa aitaprojektini menestykseen, en tohtinyt ostaa koko aidan mitalta kasvatettua pajua. Ostin 50 tikkua, jotka sitten ohjeen mukaan pidin vedessä 2 päivää. Sen jälkeen piti tökkiä rautakangella reijät maahan ja tuikkia tikut sinne ristikon muotoon. Sitten piti kastella kovasti ja polkea maa tiiviiksi.

Jatkoin ristikkoaitaa niin pitkälle, kuin tikkuja riitti ja loppumatkalle tökin sitten radanvarrelta katkomiani villipajuja. Kasvatetut ja villit näyttävät aivan eri kasveilta, joten onkin mielenkiintoista nähdä, miten ne tulevat käyttäytymään, jos nyt suvaitsevat juurtua.

Oletan, että jos en nypi siperianpajuista tikkujen varteen ilmaantuvia kasvuja, aidan pitäisi joskus näyttää tältä:

Kuvan varastin jostain tanskalaisesta blogista, kiitos ja anteeksi. Hakusanalla "pajuaita" ei juurikaan löydy kuvia, mutta kun hakee "belgisk hegn", niin johan alkaa löytyä.

Ja sitten seuraava ongelma. Olin suurella vaivalla päätynyt siihen, että sopivat köynnöskasvit puutarhakaluston suojaksi olisivat villiviini ja ehkä kärhöt, mutta mitään muuta tänne ei nyt tänä kesänä riesakseni laiteta. Mutta Sulo, aina niin kultainen, halusi ilahduttaa minua tuomalla puutarhamyymälästä köynnöksiä. Hän oli ostanut muratteja. Ensireaktioni oli kauhu. Minulla on kerran ollut muratti. Se kuoli alle viikossa. En löydä netistäkunnolla tietoa, millaiseen paikkaan ne pitäisi istuttaa. Pärjäävätkö ne varjossa, jos istutan ne kiipeämään samaan paikkaan kuin villiviinit? Kiipeävätkö ne edes vai ovatko ne kuitenkin enemmän kivien välissä kiemurtelijoita? Vai ovatko ne ruukkukasveja? Mitä hittoa minä niiden kanssa nyt teen?