tiistai 11. marraskuuta 2014

Ajatukset jo Tampereella


Olen viimeiset pari viikkoa keskittynyt melkein pelkästään Tampereen messujen Käsityökortteliponnistukseen ja nyt alkaa kaikki olla valmista. Jännittää hyvällä tavalla. Toivottavasti suunnitelmani näyttelyosaston seinistä toimii käytännössä. Yleensähän kun minä jotain rakennan, mikään ei suju suunnitelmien mukaan. Pitäkääs peukkuja! Sekin vähän jännittää, saanko kaiken mahtumaan pieneen autooni. Pitäkääs peukkuja sillekin! Ja kaikelle muulle siinä sivussa.

Viimeisimmäksi huomasin eilen, että vaikka olin antanut näyttelyn infopisteen työntekijöille ohjeeksi pukeutua violettiin, minulla itselläni ei ollutkaan violetteja vaatteita. Paitsi polvipussilliset pitkät kalsarit ja muotonsa menettänyt huppari. Ompelin sitten hätäpäissäni pellavaisen hmmm... kauhtanan kaikesta sellaisesta materiaalista, mitä sattui hyllyistä löytymään. Siitä tuli ihan kaunis, mutta kun vedän sen päälleni, saatan näyttää enemmän Pikku Kakkosen tädiltä, kuin arvokkaalta esittelijältä, joka edustaa kahtasataa kädentaitajaa! Älkää silti tuoko lapsianne minulle parkkiin.



Uskon, että näyttelystä tulee hieno. Se on siis koti, jossa on eri huoneita. Meitä on ollut sitä rakentamassa viisi yrittäjää, joista jokainen on koonnut yhden huoneen. On hauskaa nähdä torstaina, millainen kokonaisuus siitä syntyykään.

Olen itse näyttelyssä paikalla joka päivä osan aikaa ja jakelen arvontalappuja. Ihanaa, ettei minun tarvitse olla siellä kolmea vuorokautta aamusta iltaan, vaan pääsenkin ihan rauhassa tutustumaan messuihin ja tekemään omia joululahjahankintoja. Tosin muistelen viime kerralla noilla messuilla hankkineeni joululahjoja lähinnä itselleni...


Minun Lempiriepujanikin messuilta saa ostaa. Ne löytyvät Käsityökorttelin osastolta. Paikka on E119. Valitettavasti tuon sinne vain Mummon pitsiliina -kuosia, koska tila on rajallinen.

Rätit nousevat myös catwalkille. House of Simonen Pia on koonnut lavaesityksen aika mahdottomista aineksista. Muotinäytös ilman, että esitellään ainoatakaan vaatetta? Mitä siellä sitten esitellään ja miten, sen näette joka päivä klo 13. Ja taas siellä E-hallissa.

Tarkemmin tästä kaikesta voitte lukea  
ja siellä voi myös voittaa liput messuille! 
Jeeeeee!

Nähdään Tampereella, tervetuloa lämpöisesti!







sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Maailman liukkain kuisti



Hieno uusi kuistimme ei sitten käytännössä olekaan niin hieno. Kun lattia kastuu, vesi jää kellumaan siihen. Kun vesi jäätyy, lattia muuttuu tappavan liukkaaksi. Kun jään päälle sataa lunta, tappavaa liukkautta ei enää edes huomaa ja se on entistäkin tappavampaa.


Minä halusin, että uusi kuisti tehdään ihan samoin kuin vanhakin. En suostunut kestopuuhun enkä rakoihin lautojen välissä. Niinpä kuisti rakennettiin täsmälleen saman näköiseksi, ponttilautalattia tehtiin kuten alkuperäinenkin ja se maalattiin samalla värillä. 

Ikävöin sitä vanhaa, kaunista lattiaa.
Se entinen, vanha, kaunis, kulunut puulattia imi itseensä kosteuden, eikä lattialle koskaan jäänyt lammikoita. Mutta miten silloin 30-luvulla on selvitty, kun lattiassa vielä oli joka puolella maalipinta? Onko nykyajan pellavaöljymaali jotenkin kiiltävämpää ja vettähylkivämpää kuin muinainen? Vai mihin ihmeeseen se vesi silloin on lattialta kadonnut?

Sulo haluaisi laittaa kuistin ympärille muovit talveksi, kuten hänen äitinsä kodissa aina tehdään. Se on törkeän näköistä. Kun teilasin idean, hän ehdotti pleksejä. Myös törkeän näköistä. Mutta ei minulla ole antaa parempaakaan ideaa. Auttakaa!