"Vanhalla rautatieasemalla asumisessa on jotain vastustamattoman romanttista. Olkkarin ikkunan alta kolisevista junista haaveileva voi uppoutua moniin ihaniin asemablogeihin, joissa unelmaa eletään todeksi."
Tämä oli lainaus uusimmasta Maalla-lehdestä. Kun minä kerron täällä blogissa kesäkeittiön maljojennostelusta tai esittelen kauniita, värikkäitä sisustuksiamme ja hehkutan sitä, miten elämä on niin ihanaa toteutunutta unelmaa, niin tuleeko teille sellainen tunne, että oh ja voi, mikä idylli täällä onkaan?
No onhan toki, myös minun mielestäni. Mutta idylleitäkin on niin monensorttisia. Nyt raotan teille vähän sitä, mitä tämä meidän vastustamattoman romanttinen idyllimme muun muassa pitää sisällään.
Kun kirjoitin tuota äskeistä postausta kesäkeittiöstä ja puutarhakaluston muotoutumisesta, valitsin valokuvien kuvakulman niin, että te ette näkisi tätä totuutta:
Kun me nostelemme herkkiä Pommac-maljojamme ja maistelemme romanttisilta ruusulautasiltamme unelmaista marenkikakkua, me katselemme samalla tätä näkymää. Oma polttopuupino, kämäisiä mäntyjä ja tukkienlastausalue, jossa iso kolkottava nosturi seikkailee edestakaisin. Aika vastustamattoman romanttista, eikö?
Ja näkymä on vielä muuttumassa entistäkin hehkeämmäksi, kun Liikenneviraston määräämä puidenkaato alkaa. Sitten tuossa meidän marenkikakkumme ja tukkikentän välissä ei ole enää yhtään mitään. Saattaa kulua jokunenkin vuosi, ennenkuin siihen saadaan kasvatettua kaunis ja tuuhea syreeniaita.
Kiipesin tänään tonttimme pohjoispuolelle kasatulle (vastustamattoman romanttiselle) mutavuorelle.
Siinä on jonkinsortin maankaatopaikka, ja kasa alkaa heti saunamme takaa. Sieltä on hyvä näkymä meidän metsäämme, jota ei kohta enää ole.
Juuri, kun olimme alkaneet toipua puunkaatokäskystä ja sopeutua ajatukseen uudesta avarasta tontista, jouduimme kohtaamaan seuraavan asema-asumiseen liittyvän erikoisuuden.
Sain yllättävän puhelun kaupungin ympäristötarkastajalta, joka kertoi, että meidän "naapuriimme" on tulossa bitumin lastausalue. Hän oli kuitenkin hoksannut, että tuossa asemallahan asuu ihmisiä, ja päätti kertoa meille, mitä on tulossa parin viikon kuluessa.
Bitumiasema oli merkitty karttoihin aivan täsmälleen meidän talomme viereen ja kaikki oli vain toteutusta vaille valmista. Saisimme siis ihailla ikkunoistamme vastaisuudessa bituminlastausta, emmekä tukkien lastausta. Emme ilahtuneet tästä skenaariosta.
Kyseisen bitumilaitoksen edustaja kävi aivan henkilökohtaisesti luonamme kertomassa, millaista toiminta tulee olemaan. Hän oli varsin mukava mies, mutta ei saanut meitä vakuuttumaan siitä, että bituminlastaus takapihallamme olisi tavoittelemisen arvoinen asia.
Meidän piti ilmoittaa ympäristötarkastajalle, hyväksymmekö suunnitelmat vai vastustammeko. Jos toisella puolella on isoja firmoja Stora Ensoineen ja Liikennevirastoineen ja toisella puolella me kaksi, jotka hölmöyttämme asumme rataliikennealueella, niin mitä merkitystä meidän mielipiteellämme voisi olla? Me päätimme kuitenkin vastustaa, vaikka emme uskoneet sillä olevan hyttysen ininänkään verran merkitystä.
Mutta sillä oli!
Tänään saapui bitumisäiliö. Se ei jäänytkään tähän meidän eteemme, mihin sen alunperin piti jäädä, vaan se jatkoi matkaansa muutaman sadan metrin päähän.
Olemme oikein onnellisia. Bitumiasema sijaitsee nyt maankaatopaikan vieressä. Tuskin sieltä kantautuu liikaa asfalttityömaan hajua tai aamuöisiä lastauskolinoita meille saakka.
Ja kiitollinen minä olen sille ympäristötarkastajalle, joka älysi ajoissa meidän olemassaolomme.
. . .
PS. Pakkohan minun on yksi Kerttu tähänkin postaukseen tunkea. Saanko esitellä, päivän kaksoset:
Silakkapihvit tilli-gremolata-täytteellä ja Kerttu "Silakka" Lintunen.
