Katse itään

Huomisaamuna levitän maatuskani Tampereen Tallipihalle. Siellä vietetään Suomi-Venäjäseuran järjestämiä Pietarilaisia markkinoita. Tapahtuma on minulle uusi tuttavuus, vaikka sitä on vietetty jo vuosikausia niin Tampereella kuin Lappeenrannassakin.

Idän suunnassa ovat meidän ajatuksemme olleet viime päivinä. Kävimme viemässä pienen osan omaisuuttamme askeleen lähemmäs uutta kotiamme. Sukulaisten varastot ovat nyt täynnä meidän pahvilaatikoitamme. Sulo esitteli minulle tulevan kotiseutuni ihmeitä. Hänelle itselleen seudut ovat tuttuakin tutumpia. En oikein osaa kuvitella itseäni niihin kuiviin, mäntyisiin maisemiin, mutta niille kirkasvetisille hiekkarannoille kipitän kyllä iloisin mielin!

Tyynyvimma

Viikon päästä on Pietarilaiset Markkinat, jonne halusin mukaan jotain uutta. Ompelin punaisia tyynynpäällisiä. Perustin ompelupisteen taas pihalle, koska nämä ilmat ovat olleet niin ihania ja koska ahtaassa väliaikaiskodissamme minulla on kerrassaan pikkuruinen ompelupöytä. Mielestäni tyynynpäällisistä tuli kivoja, mutta mahtavatko olla liian romanttisia pitseineen kaikkineen - se jääköön nähtäväksi. Tyynynpäälliset ovat jo tarjolla Verkkopuodissani.

Tyynyjen parissa olen touhuillut myös vapaa-aikana. Isoäidin neliöt ovat malliesimerkki siitä, miten minäkin soljun muotijuttujen perässä. Sisustuslehdet ja blogit ovat olleet tulvillaan isoäidin neliöitä. Kun hoksasin niitä ensimmäisiä kertoja, reaktioni oli: "Isoäidin neliöitä - mitä ihmettä?!" Seuraavaksi huomasin ajattelevani: "Isoäidin neliöitä - miten nättiä!" Ja kun tarpeeksi neliöitä oli vilkkunut silmissäni, olin jo valmis: "Isoäidin neliöitä - pakko saada!"

Niinpä sitten muutaman viikon asiaa kypsyteltyäni ostin lankaa ja virkkuukoukun. Vaikken ole virkannut mitään ainakaan kymmeneen vuoteen, olivat silmukat jossain selkärankani sopukoissa, sillä neliöt syntyivät kuin itsestään ilman ohjeita tai miettimistä. Suunnitelmissani on tehdä monta isoa tyynyä, jotka pääsevät uudessa kodissamme olohuoneen vähemmän kauniille puusohvalle.