sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Apua, kohta on talvi!



Tavallisesti talvipaniikki iskee minuun juhannuksen aikoihin. Tänä vuonna se onkin jo nyt ihan voimissaan. Minulla on oikeasti aikamoinen pakokauhu ensi talvesta, ja eilen kirjailemani reissusuunnitelmatkin osoittautuvat tarkemmalla miettimisellä kelvottomiksi. Tietokone ei todellakaan mahdu käsimatkatavaraan. Telttailu on Fuerteventuralla sallittu vain kesäkaudella. Gran Canarialla on talvileirintäalueita, mutta niillä telttailusta joutuisi tietenkin maksamaan. Plus olisi vuokrattava auto. Toinen hyvä summa. Kodinvaihto on vielä tutkimatta, mutta en odota siltä ihmeitä.

En haluaisi pilata kesääni itkemällä jo valmiiksi talvea ja toimeentulo-ongelmia. Mutta juhannuksena minulta loppuvat koulutuksen tuomat yhdeksäneuroiset, ja kevään isot tienestini hupenevat Helmutin korjaamisiin. On hetkiä, jolloin jopa pystyn myöntämään itselleni, että Helmutista olisi pakko pystyä luopumaan. Rahani riittäisivät elämiseen ja jotain voisi jäädä säästöönkin, ellen joutuisi syöttämään joka ropoa Helmutille.




Helmutista on iloa vain kesällä ja juuri kesällähän minä viihtyisin kotonakin. Mopo, suppilauta, Saimaa ja oma piha ovat onnellisuustekijöitä. Toki Helmutin kanssa reissailu on superonnellisuustekijä, mutta kyllä minä kesästä selviytyisin ilmankin sitä. Talveenhan minun pitäisi niitä helpotuksia keksiä, ja ainoa, mikä oikeasti auttaisi, olisi pitkä matka aurinkoon. 

Mietin, mikä teki viime talvesta niin erityisen raskaan ja ainakin yksi syy taitaa olla siinä, ettei joulun jälkeen tullutkaan valoa. Helmi-maaliskuussa ei ollutkaan normaaleja himopakkasia kirkkaine taivaineen. En päässytkään järven jäälle pitkille kävelyille termari repussani. Kaiken aikaa oli harmaata ja sateista. Ja sitten oli masentuneita läheisiä, ja arjestani puuttui nauru.

Miten helppoa elämäni olikaan Sulon kanssa Immolassa. En minä silloinkaan tienannut sen enempää kuin nykyisin, mutta silloin rahani riittivät ihmisarvoiseen elämään ja vieläpä jokatalviseen muuttolintuiluun. Nykyisin jokainen päivä on eurojen laskemista. Minä oikeasti pidän jo kolmatta vuotta kirjaa kaikista menoistani ja tuloistani taulukkolaskelmaohjelmalla. Aiemmin Hemut oli suurin kulueräni. Nykyisin se on asuminen.

Tiedän kyllä, miksi minulla on nyt tällaisia raskaita ja pessimistisiä ajatuksia. Olen nukkunut kokonaisen viikon ihan surkeasti. Luulen, että syynä on tuo minun venähtänyt nilkkani, joka ei suostu pysymään kohoasennossa öisin ja herättää minut tunnin välein mitä ihmeellisimmistä asennoista. Tai sitten kyse on työssäoppimisstressistä. Minun täytyy kysyä ohjaajalta, millaisia sanktioita minulle koituu, jos en pysty saamaan 35 työtuntia kasaan joka viikko. Kouluviikkojen aikana minulle kasaantui taas paljon tekemättömiä kotihommia. En ole liikkunutkaan, ja syömiseni on ollut mitä sattuu. Olen niin lihava, etten mahdu viime kesän mekkoon. Ihan tuttu kuvio siis, kun en pysty repeämään kaikkeen. Koulu on kuitenkin ollut niin mielekästä ja innostavaa, että en ole ahdistunut siitä, miten se on syönyt muun elämäni. Laskin nimittäin toiveikkaasti ja ilmeisen virheellisesti sen varaan, että työssäoppimisjaksolla vapaata olisi enemmän ja pystyisin kyllä kirimään rästihommissa ja harrastamaan taas liikuntaa.

Olipa syy unettomuuteen mikä tahansa, niin se on aiheuttanut tietysti sen, että mieleni alkaa mustua. Tulee epätoivoisia oloja ja itseinho nostaa päätään. Tällaisissa tapauksissa, kun jostain syystä olen sinnitellyt huonolla unella viikon, tapaan korjata tilanteen Opamoxilla. En ole tarvinnut sitä enää herran aikoihin paniikkikohtauksiin tai ahdistuksiin, koska ne eivät tasaiseen elämääni kuulu. Mutta univajeeseen Opamox tepsii myös. Nyt minä nukun ja huomenna osaan taas olla iloinen tästä, mitä on nyt.

lauantai 18. toukokuuta 2024

Voi kesä!



Kevät antoi odottaa itseään, mutta nyt näyttää hyvältä. Kokonaisen viikon ajan on ollut kesäilmat ja samaa luvataan seuraavallekin viikolle. Ja minulla on tietysti tuhat asiaa, joita haluaisin tehdä juuri nyt. Kun kevät ei meinannut edetä, moni pihahomma lykkääntyi ja kasaantui. Silti minulla olisi velvollisuus suorittaa 7 tuntia työssäoppimista joka päivä. Mahdoton yhtälö! Onneksi voin sentään työssäoppia piirtämällä pihalla. Joitain tietokonehommiakin voin tehdä läppärin kanssa ulkona. 

Kesän ongelma on se, että yhtä aikaa pitäisi pystyä pyöräilemään, lenkkeilemään, helmustelemaan, mopoilemaan, suppailemaan, tekemään pihahommia, käymään uimassa ja retkeilemässä, nauttimaan kotona olemisesta ja matkustaa, olla yksin auringossa kirjan kanssa ja tavata kavereita. Pitäisi syödä uutuusjätskiä kävelykadulla ja hinkata Helmutin ruosteita kotona. Ja sitten minä vielä nuljautin nilkkani viikko sitten heti kesäilmojen alkamisen kunniaksi ja liikkumiseni on hiukan rajoitettua.


En minä ollut edes tajunnut, miten koville tämä viimeinen talvi ottikaan, ennen kuin toissapäivänä lähdin ensimmäiselle mopoajelulle. Kun lämmin ilmavirta helli käsivarsiani, hameenhelmat hulmusivat, maailma oli kirkkaanvihreä ja Kielo kiiti tasaisen kauniisti eteenpäin, minut täytti ihan huima onnellisuudentunne. Ja siinä hetkessä tajusin unohtaneeni, miltä onnellisuus tuntuu.

Ei sellaista saisi unohtaa. Aloin saman tien pelätä ensi talvea. Yleensä talvipaniikkini iskee vasta juhannuksen tienoilla. Miksen minä voi keksiä, millä lailla voisin silpaista talvesta pois edes kuukauden? Helmutin kuuluisi saada lähteä syksyllä muuttolintuna maailmalle. Se aivan liian kallis lyhyeen käyttöaikaansa nähden. Talvi on niin turhaa kärsimystä tässä kotikopissani, josta minun kuuluisi saada nauttia kesäisin. Kesät täällä ovat ihania, kun järvi on vieressä, pihat kukkivat naapureiden ansiosta ja ulkonukkekodeissani tarkenee leikkiä.  


Olen alkanut puolivarovaisesti miettiä halvan etelänmatkailun vaihtoehtoja, jotka kuitenkin mahdollistaisivat graafistöiden tekemisen. Ensimmäiseksi pitää tietysti toivoa, etten joudu marraskuussa kuntouttaviin työtoimintoihin, vaan selviän pelkällä työnhakuvelvoitteella. Sitten minun pitäisi testata, mahtuuko pöytätietokoneeni käsimatkatavaraan, koska läppärissäni ei toimi tarpeelliset ohjelmat. Ja sitten voisin punnita niitä vaihtoehtoja.

Yksi on Workaway, mutta niiden paikkojen selaaminen synnyttää minussa yhtä suurta ahdistusta kuin oikeiden työpaikkailmoitusten. Ja jos teen töitä jossain luumufarmilla, niin miten jaksaisin tehdä oman firman töitäkin? 

Toinen on kodinvaihto, mutta tyrkyllä olevat kodit Espanjassa ovat sellaisia lukaaleja, että tuskinpa kukaan haluaa vaihtaa linnaansa marraskuiseen Suomeen yksiössä. Vai olisiko se vain mainostamisesta kiinni? "Suomi on maailman onnellisin kansa! Tule itse kokemaan, miten meitä koetellaan!"

Kolmas vaihtoehto olisi jännittävin: telttailu Kanarian saarilla. Yksi tuntemani tyyppi eli niin. Kanariallahan ei saa telttailla missä lystää, mutta siellä on sallittuja paikkoja ja telttailuun tarvitaan jonkunlainen lupa. Minun täytyy ottaa selvää, miten se käytännössä tapahtuu. Jos pystyn elämään kolme kuukautta autossa Suomen kesässä, pystyn helposti elämään kuukauden teltassa Kanarialla. Tosin ei telttaan voi viedä tietokonetta.

Lentolippujen hinnat ovat nousseet siitä, kun viimeksi pääsin jonnekin matkustamaan. Olin toivonut voivani pistää hiukan jemmaan niistä mukavista palkoista, joita nyt toukokuussa saan laskuttaa. Mutta! Katsastuksessa kävi ilmi juttuja, jotka vaativat Helmutille kalliin korjaamokäynnin. Ja korjaamolle päätyi Kielokin heti alkuunsa. Ja minä itse jalkani kanssa! Isoja rahareikiä, joihin se mukava palkka sitten katoaakin.

Mutta luotan universumiin. Yhtäkään kokonaista talvea en enää jaksa. Valaistuminen tapahtuu siis tämän kesän aikana!