Remonttihäyrinen = Sussu silloin, kun hän päättää ilman ajattelukykyä ryhtyä remonttihommiin ja tulokset ovat justiinsa sen mukaiset. Nimityksen on tietysti lanseerannut Sulo.
En ole miesmuistiin tehnyt täällä mitään remonttia. Työhuoneen tapetit ovat odottaneet minua joulukuun alusta saakka, mutta en ole oikein saanut aikaan / uskaltanut ruveta hommiin. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi tapetoin, että pelkäsin, ettei siitä nyt mitään tulisi. Ja työ piti tehdä vieläpä yksin, sillä olen luvannut Sulolle, ettei hänen tarvitse ikinä elämässään enää tapetoida.
Tänään sitten lopulta otin härkää sarvista. Hyvinhän se sujui. En tullut ottaneeksi kuvia matkan varrelta muuten kuin kännykällä kliks. Eka seinä tuli valmiiksi ja olin ihan tyytyväinen. Tapetin kohdistaminen omin avuin oli yllättävän helppoa, kun ei ollut pitkistä vuodista kyse.
Ajatuksenani oli maalata seinän alaosa punaiseksi. Minulla oli jemmassa valmiina Uulan valkoista Intoa ja kahta erilaista punaista pigmenttiä. Arvelin, että saan nopsasti itse sekoitettua sopivan maalin.
No enkä saanut. Tietenkään. Voisinko minä joskus oppia, etteivät minun omatekoiset maalisekoitukseni ikinä onnistu suunnitelmien mukaan? Tärväsin pieneen maalitilkkaan puoli kiloa englanninpunaista pigmenttiä vain todetakseni, ettei se ole punaista nähnytkään.
Siinä minulla sitten oli puoli tonkallista mönjää, joka näytti sulaneelta, lusikalla mössätyltä trio-jäätelöltä. Kelvotonta.
Tässä vaiheessa tapetit olivat kerinneet kuivua seinällä ja huomasin kauhukseni, että ne olivat irronneet lähes kaikkialta! En tiedä, mikä meni vikaan, enkä oikeastaan ole kovin kiinnostunutkaan tietämään. Vääränlainen liisteri, vääränlainen tapetti, vääränlainen seinä, vääränlainen vettymisaika, vääränlainen tekijä, hällä väliä.
Tässä vaiheessa epätoivo ja turhautuminen olivat aika vallitsevat tunnelmat, mutta Remonttihäyrinen ei koskaan luovuta. Sudittelin liisteriä irronneiden tapettien alle ja painelin niitä paikoilleen. Toivottavasti ne nyt tarttuvat kiinni. Ja jos eivät, niin ainahan voi ottaa niittipyssyn ja nitoa ne mokomat tapetit seinään...
En suostunut heittämään hukkaan kauheaa olmimaalia, vaan päätin vedellä sillä pönttöuunin muurin. Seinällä tuo Sussun Spesiaaliväri muuttuikin hyvin tummaksi, mutta sen sävystä en kyllä saa selkoa. Se on välillä ruskea ja välillä violetti, hyvällä tahdolla siinä saattaa erottaa häivähdyksen punaistakin. Koska muuri on rapistunut ja törkeän näköinen, eikä sitä varmasti kukaan tule kunnolla kunnostamaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, tämä hätäratkaisu ei ainakaan pahentanut sen tilannetta mitenkään.
Koska tässä kaupungissa on Uulan maalien jälleenmyyjä, joka ei oikein suostu myymään Uulaa, olen nyt ilman punaista maalia siihen saakka, että meille tulee asiaa Lappeenrantaan. Minusta on inhottavaa joutua jättämään sisustelu- tai remppahommat kesken. Siinä kun saattaa käydä niin, että ne jäävät kesken ikiajoiksi.
Näissä kuvissa näkyy erittäin hyvin nyt, miten hirveän näköinen työhuoneen katto on yhä, vaikka hinkkasin sitä ihmesienillä tuhanteen kertaan silloin, kun muutimme tänne. Vuosikymmenten tupakointi näkyy yhä, mutta koska kyseessä nyt kuitenkin on vain työhuone, en aio maalata kattoa. Kattojen maalaaminen kun on niin viheliäistä hommaa, että siihen ei edes Remonttihäyrinen enää erehdy ryhtymään.
