perjantai 2. marraskuuta 2012

Tuli se mokoma kuitenkin


Nimittäin ensilumi. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä se satoi maahan. Onneksi se on jo sulamassa pois. Vaikka minusta olisi ihanaa päästä hiihtämään, en silti ihan vielä soisi talven tulevan. Jouluinen olokin iski minuun heti. En oikein tarvitsisi sitäkään vielä.




Mitään asiaa minulla ei taida nyt olla. Katselkaa vain kuvia tällä kertaa. Ja huomatkaa kuvissa vilahtelevat suloiset maatuskaesineet, jotka tulivat meille Ahdin tilalta.

Päivän ohjelmassa tänään tiskirättien saumurointia ja prässäystä. Messuihin vain viikko aikaa.



tiistai 30. lokakuuta 2012

Pientä söpöä


Olen päivitellyt verkkopuotiani. Ihanin aikaansaannos on se, että puodin osoite on nyt puoti.susannantyohuone.net, eikä palveluntarjoajan nimi enää näy osoiterivillä. Vanha tuttu mycashflow-osoite johtaa silti oikeaan paikkaan. En oikein tajua, mten en ole saanut tuotakaan tehtyä jo kolme vuotta sitten.

Kännypusseja minä tein uuden erän joskus kesällä muistaakseni, mutta nyt vasta sain ne kuvattua ja päivitettyä kauppaan saakka. Pellavainen kännypussi on kiva joululahja maatuskoiden ystävälle.


Maatuskoita löytyy myös pitkästä aikaa kauppakassien kyljistä. Näitä puuvillaisia kasseja minulla oli myynnissä joskus muinoin, ja niitä on vähän kaipailtu takaisin. Tein niitä pienen erän.


Samaisissa kasseissa on valittavana myös pöllökuosia.

Varastoni uumenista löysin vielä myös pari teollisesti valmistettua kassia, jotka olen itse painanut. Myyn nämä viimeiset pois ihan törkyhalvalla.  Nehän menivät heti.



Uutuutena kaupassa on nyt keittiöön pirteitä settejä, jotka sisältävät puolipellavaisen pyyheliinan ja kaksi bambutiskirättiä. Nämä tiskirätit ovat muista poiketen painettu molemmin puolin ja vaihteeksi olen tehnyt painotyönkin ihan omin kätösin.

Olen pakannut näitä settejä siisteihin sellofaanipusseihin, joten ne on helppo kääräistä vaikka joulupakettiin ja antaa lahjaksi. Hinta on edullinen ja pyöreä 30 euroa.

Keittiöpyyhkeet tulevat toivottavasti jatkossa olemaan vakituista valikoimaa, mutta tämän vuoden puolelle en taida ehtiä niitä enempää valmistaa. Siispä nyt on saatavilla vain tämä erikoisspesiaalipaketti punaisia pöllösiä.

. . .

PS: Lämpöisesti tervetuloa myös Sinulle, joka satuit tulemaan tänne vasta avatun Indiedays Inspiration -sivuston kautta! Toivottavasti viihdyt ja tulet toistekin.