Meillä on sähkökynttelikkö, jonka minä joka joulu laitan ikkunalle. Ja joka joulu minä kärsin sen tehdessäni. Kynttelikön muoto on nimittäin aivan käsittämätön, se on kuin hammasratas tai maasturin rengas. Se on valkoista puuta ja siinä on muoviset, kullanväriset kupit kynttilöiden alla. Kultaa, valkoista ja hammasrattaita. Apua.
Sulo on saanut kynttelikön lahjaksi nuorena miehenä. Varmasti kaunis ajatus lahjan antajalta, mutta voiko enää pahemmin metsään mennä?
Joka ikinen vuosi minä mietin, miten kynttelikön voisi tuunata, mutta en ole keksinyt mitään. Vaikka sen maalaisi minkä väriseksi, se pysyy aina kammottavan muotoisena. Ja vaikka siihen laittaisi mitä koristuksia, ei kultaisia kuppeja saa piiloon.
Ne, joilla on normaali kolmionmallinen kynttelikkö, pääsevät helpolla. (Katsokaa kivoja tuunausvinkkejä täältä, täältä, täältä ja täältä.)
Koska minä en ole pystynyt keksimään mitään keinoa kynttelikön kaunistamiseksi, päätin tänä vuonna piilottaa sen. Käytin siihen puunpaloja, joita Biltemassa myydään sytykkeinä ja askartelumaaleja.
Siellä ne kullitukset nyt lymyilevät sateenkaaren takana. Ei ehkä maailman onnistunein ratkaisu, mutta sopii hyvin yhteen pääsisäismäisen piparkakkutaloni kanssa.
Jos laittaisin koko ikkunalaudan täyteen noita palikoita, homma olisi ehkä toimivampi.
Ja sitäpaitsi, ei se haittaa, vaikka aina ei menisi ihan putkeen. Katselkaa vaikka näitä ihania luomistyön tuloksia, niistä tulee hyvälle mielelle (kliketiklik). Nauttikaamme siis itse tekemisen ilosta, vaikka lopputulokset eivät olisikaan ihan sitä, mitä piti!

Näissä tunnelmissa oikein leppoisaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!






