keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ihan hyvinhän se taisi mennä


Ensimmäisenä aukiolopäivänä tänne eksyi kaksi ventovierasta ja kourallinen sukulaisia. Minusta se ei ole ollenkaan huonosti, kun miettii, miten olematonta markkinointi on ollut.

Hankalaa oli pysyä hollilla koko päivä. En voinut ryntäillä raivaamaan pusikkoa, putsaamaan saunan seiniä tai pinoamaan polttopuita. Oli pakko olla työhuoneella koko päivä. Uskon kuitenkin, että minulle tekee hyvää se, että koko kesän ajan olen ainakin kerran viikossa pakotettu päivystämään työn ääressä. Olen myös pakotettu pitämään työhuoneen siistinä tai ainakin siivoamaan sen joka tiistai. Sekin on hyvä asia.

Eilen täällä kävi Uutisvuoksen toimittaja ja kuvaaja. Juttu ilmestyykin jo ensi lauantain lehdessä. Minusta tuntuu, että jutun painopiste tulee oleman vahvasti tämä talo, eikä suinkaan työhuone, mutta toivottavasti edes muutama ihminen innostuu sen myötä tänne poikkeamaan.

Arvonnan voittajat


Tänään arvottiin voittajat Maatuska-kukkarolle ja bambutiskirättisetille. Vaikka kisassa olivat mukana sekä Facebookissa että täällä blogissa osallistuneet, osuivat molemmat palkinnot tänne blogimaailmaan.

Kukkaron voitti Nonna Apinalandiasta ja tiskiriepulaiset suuntaavat Miralle Villisyreenien katveeseen. Onnea teille! Laittaisitteko yhteystietonne sähköpostilla:
susanna(a)susannantyohuone.net,
niin minä panen tuotteet matkaan!

Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!