keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kiva kesäprojekti


Kirpparilta löytyi tunteisiini vetoava punainen pikkuhylly. Hinta ei rasittanut kukkaroani liikaa, joten pitihän se varuiksi sieltä kotiin kantaa. Se pääsee joko työhuoneeseeni tai sitten ehkä keittiöön. Tai jonnekin... käyttötarkoituksia keksisin vaikka kuinka paljon!

Viime kesänä havaitsin erään jätekeräyspisteen roskiksen vieressa hylätyn aurinkotuolin rungon. Raahasin sen kotiin Sulon pienestä vastustuksesta huolimatta, ja lupasin pyhästi ommella siihen vielä joskus kankaan. Ongelmana oli kankaan kiinnittäminen putkiin.

Nyt otin kapistuksen käsittelyyn ja väänsin jyhkeästä rautalangasta lenkit putken ympärille. Kankaan reunoihin ajattelin hakata korseteissa käyttämiäni sirkkoja. Mutta kangas puuttuu vielä... pitäisikös taas singahtaa Ikeaan?

Emännälle mekkoloita


Hämmästyttävän monien käsityömyyntitapahtumien järjestäjät edellyttävät myyjiltä entivanhaista pukeutumista. Yksi tällainen on Tampereen Tallipihalla järjestettävät Pietarilaiset markkinat. Minun on aina tehnyt kovasti mieleni ommella itselleni joku perinnemekko, tai keskiaikakolttu, mutta ilman syytä en ole hommaan ryhtynyt. Nyt sain syyn. Otin mallia karjalaisesta feresistä ja sävelsin kaavat mallinukkeni avulla. Paitaan löysin sopivan kaavan jostakin käsityölehdestä... arvelin että minkä tahansa pussihihapusero saa kelvata. Hihat koristelin puuvillapitsillä. Mekon ompelin punaisesta puuvillasta, jota minulla erään väärinkäsityksen takia on metrikaupalla joutilaana. Itse asiassa puku ei tullut maksamaan tässä vaiheessa senttiäkään, sillä kaikki materiaalit olivat minulla valmiina olemassa. Vielä aion painaa petroolinsinistä Maatuska-kuosia vyötärölle solmittavaan essuun.


Sain tässä taannoin valmiiksi myös talvella aloittamani kellohelmaisen pellavahameen. Kerttuli-kuosi on ollut minulle jotenkin vaikeasti lähestyttävä. En ole keksinyt siitä mitään muuta tuotetta kuin saunatekstiilit. Vaaleanvihreä pellavakangas pääsi testiajoon, kun keksin painaa Kerttuleita kellohameen helmaa kiertämään. Ihan kiva loppujen lopuksi. Näitä olisi mukava tehdä myyntiinkin, mutta yritykseni laajentaminen vaatepuolelle saa odottaa vielä monta tovia.