Myyntitapahtumareissut ovat aina etukäteen jänniä ja stressaavia ja aiheuttavat tosi paljon lisätyötä normaaliin arkeen verrattuna. Tällä kertaa käsiongelmani veikin kaiken stressin ja ylimääräisen työn mennessään. Kun tilanne nyt on se, mikä on, niin ainoa, mitä voin tehdä, on ottaa lunkisti.
Onneksi olin tehnyt paljon varastoa jo etukäteen, joten myytävää minulla sentään on ensi lauantain Käsityökortteliin. Mutta paljon jää tekemättä sellaista, mitä olin tälle viikolle aikatauluttanut. Tilanne ei toki kiukkuamalla muutu, mutta kyllähän se hiukan harmittaa.
Minun piti ommella mallinukkeni kokoinen Sussu-tunika mukaan näytille ja koota tsi-pakkauksia kaavoineen, ompeluohjeineen ja kankaineen. Se suunnitelma pitikin hylätä. Vaikka Sulo on ihanan avulias, tunikaa hän ei ala saumuroimaan! Pelkillä räteillä on siis nyt pärjättävä.
Yritysilmeeni uudistamisen vuoksi tilasin bannerit ja mainoskyltit, mutta niiden valmiiksi asti askartelu ja kiinnitysratkaisujen kehittäminen on nyt mahdotonta. Olin myös aikonut vaihtaa tummanruskean pöytäliinan muotoonommeltuun, omilla piirroksillani painettuun valkeaan liinaan, mutta sitäkään en saa tehtyä. Koju on tälläkin kertaa siis juuri sellainen kuin se ollut tähänkin asti, vaikka se nyt tuntuukin minusta tosi nuhjuiselta.
Olin myös suunnitellut ompelevani itselleni yritykseni tunnusväriin sopivan oranssin, tuulenpitävän takin, koska tähän aikaan vuodesta en voi lähteä tavanomaisissa, omista kankaistani valmistetuissa torimekoissani. Mutta enpä ompele takkia. Joudunkin pukeutumaan todella rumaan, hehtaarin kokoiseen harmaaseen tuulitakkiin, koska kipsini ei mahdu muihin. Ja tuulelta suojautuminen on minulle ehdottoman tärkeää. Saatan näyttää tuulitakkeineni, kipseineni ja oransseine telttoineni erehdyttävästi silakkakauppiaalta.
Ja nyt vihdoin asiaan! Olisi kiinnostavaa kuulla asiakkaiden, siis teidän, jotka olette siellä myyntipöytien toisella puolella, kantoja tähän teemaan, jota meidän yrittäjien salaseurassa usein pohditaan.
Kuinka tärkeää teille on se, miltä käsityöläinen itse näyttää kojussaan? Millainen myyjä karkottaa teidät syrjemmälle ja millainen houkuttaa tutustumaan tarkemmin? Vai katsotteko te myyjää ensinkään ja kuljette eteenpäin katse kiinni pöytien tarjonnassa?
Mikä on pahin moka, jonka myyjä voi tehdä? Joillekin asiakkaille se tuntuu olevan pelkkä päivään sanominen. Saako myyjä istua pöytänsä takana? Saako kojussa syödä ruokaa tai napostella pähkinöitä? Tai mussuttaa purkkaa? Saako hörppiä vettä kahden litran pullosta? Saako hiplata kännykkää?
Vaikuttaako myyjän ulkonäkö ostohalukkuuteenne? Saako hänellä olla aurinkolasit päässään? Haittaako, jos jalassa on crocsit? Pitääkö olla meikit naamassa ja viimeisen päälle näteissä vaatteissa kelissä kuin kelissä? Sopiiko tupakoida kojun läheisyydessä? Kuinka pitkälle pelkällä hymyllä ja iloisella asenteella pääsee?
Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Terhi Muukkosen
kuvaamia viime kesän Kampin Käsityökorttelista.
