Vetämättömän hormin salaisuus

Kotimme edellinen asukas ei ollut koskaan käyttänyt puuhellaa. Hän oli laittanut sen päälle marmorijäljitelmälevyn pöytätasoksi. Tilasimme palotarkastajan ja nuohoojan jo alkukesästä tarkastamaan ja sutimaan kaikki hormit, koska tuo hella ei ollut ainoa käyttämättömistä tulipesistä.

Kun sitten syksyllä pääsimme itse muuttamaan tänne, meille valkeni, että vuokralainen oli kieltänyt käyttämättömien hormien nuohoamisen, koska ilmeisesti luuli itse joutuvansa maksamaan laskun. Meidän oli siis pyydettävä nuohoojat uudelleen paikalle. He tulivatkin saman tien hoitamaan homman. Hellasta nuohooja totesi, että meidän pitäisi poltella ensin paperia alimmassa luukussa, koska se oli ollut 13 vuotta käyttämättä ja vetäisi varmasti aluksi huonosti.

Mehän polttelimme. Ja polttelimme. Mitään vetoa ei kuitenkaan hormiin syntynyt. Aloin tutkia asiaa tarkemmin. Pellin reiästä taskulampulla tiiraillessani näin koivunoksia. Hormi oli siis tukossa nuohouksesta huolimatta.

Nuohoojat saapuivat jälleen ripeästi paikalle. Heillä oli apunaan kiinnostava kamera, jolla tukosta pääsi tutkailemaan. Kävi ilmi, että keittiöstä lähtevät kaksi hormia yhdistyvät korkeammalla, ja nuohotessa harjat menevät vain toiseen hormiin, koska se toinen haara on tukossa. Reippaan rassailunkaan jälkeen tukos ei hievahtanutkaan.

Kauhukuvia alkoi vilistä mielissämme. Naakanpesä! Pahimmassa tapauksessa muuriin on piikattava reikä, jotta tukkeet saataisiin ulos. Ja pian, sillä keittiössä alkoi olla jo koleaa, kun mitään lämmitystä ei ollut. Nuohoojat lupasivat tulla "vanhemman gurunsa" kanssa vielä kerran.

Kun kyseinen guru sitten saapui, hän tökkäsi kerran pari tukosta, työnsi kätensä hormiin ja totesi, että täällähän on hirmuinen veto. Niin olikin. Sekä minä ja Sulo että nuoret nuohoojat olimme aivan ihmeissämme. Mikä se tukos sitten olikin, se oli nyt poissa. Hellaan pantiin tulet ja iloisin mielin istuttiin koko porukalla kahvipöytään. Lupasimme olla soittelematta nuohoojille vähään aikaan!

Kodin sydämessä

Vihdoin lunta! Ja vihdoinkin päivä, jolloin ei ihan välttämättä tarvitse pitää kaikkia valoja palamassa kaiken aikaa. Pääsin ottamaan kuvia keittiöstämme.

Ennen.

Tässä näette keittiön sellaisena kuin se oli meidän saapuessamme. Paitsi että kaikki tuo tiskin määrä ja muu roina ovat kyllä ihan meidän omia sotkujamme. Puuhellan oikealla puolella oli sähköliesi, josta ei valitettavasti ole kuvaa. Se nimittäin olisi ollut näkemisen arvoinen. Entinen asukas jätti meille ystävällisesti purkillisen uuninpuhdistusainetta, mutta yksi vilkaisu uuniin riitti meille. Oli hankittava uusi liesi.

Jälkeen.

Tässä on keittiömme niinsanotun remontin jälkeen. Kantavana teemana meillä on ollut se, että mahdollisimman paljon hyödynnetään olemassaolevaa materiaalia, ja muutostyöt tehdään pienellä rahalla. Vaikka minä halusin heittää kokonaan pois raskaat yläkaapit ja laittaa tilalle avohyllyt, oli Sulo toista mieltä. Jouduin taipumaan järkevien perustelujen edessä. Niinpä otin pensselin käteen. Entisen kodin keittiön seinien maalaamisesta yli jääneellä oranssilla lateksilla minä vetelin kaapistot. Maali loppui ikävästi kahden kerroksen jälkeen, vaikka kolmas olisi ollut vielä pakko sutia. Laikkuisuutta on havaittavissa.

Lieden taakse seinään oli joskus aikojen alussa liimattu jytkeällä asennusliimalla palaset iljettävää muovia. Onpa harmi, ettei niistäkään ole otettu kuvia. Ne olivat aivan yhtä hirveät kuin liesikin. Revin muovit irti seinistä, mutta alta paljastui niin hurjat liimamönjät, etten oikein keksinyt, millä ne saisin kaavittua pois. Koska olen kärsimätön, jätin liimat sikseen ja lähdin tonkimaan varastoja. Löysin vesivaneria, joka riitti peittämään koko liedentakusalueen. Ne me ruuvasimme seinään ja maalasimme kiiltävällä, sinisellä kalustemaalilla. Vanerien yläreuna huoliteltiin sievällä reunalistalla.

Samaa kummallista muovia oli myös keittiönkaappien välitilassa. Siinä se kuitenkin oli jokseenkin puhdasta, joten päätin jättää muovin paikoilleen ja maalata sen. Hyvin näyttäisi kalustemaali pysyvän myös muovipinnassa, vaikka maalikerroksia tarvittiin aika monta.

Minulle on kertynyt aika paljon vanhoja emaliastioita, joista suurin osa on siinä kunnossa, ettei niitä voi käyttää oikeasti. Kiinnitin niille hyllyt, jotka jatkuvat yläkaapeista suoraan makuuhuoneen oven päälle. Kattila- ja pannurivistö jatkuu siis lähes koko seinän mitalla katonrajassa. Hyllyt syntyivät liimapuulevyn pätkästä ja seinäpaneeleista. Kannattimetkin ovat vanhasta kodistamme.

Keittiön vastakkainen nurkkaus kaipaisi vielä jotain sinistä tasapainon vuoksi. Pöytätaso on väsätty ilmaiseksi saaduista levyistä, joista kerroinkin jo aiemmin. Yritän ummistaa silmiäni edellisen asukkaan maalaamalta seinältä, sillä tuo boordikuvio tuo mieleen kahvilan. Haluan lämpöisen keittiön, enkä mitään kolkkoa lastulevyseinäistä kuppilaa!

Kuvan oikeassa ylänurkassa näkyy maalaamaton alue siinä paikassa, jossa aiemmin oli verholauta. Minä en voi sietää verholautoja. Ne kuuluvat 70-luvun kerrostaloihin ja siksi niiden on kaikkien lähdettävä täältä. Olin kuitenkin päästä hengestäni irrottaessani lautoja keittiöstä. Laudat eivät nimittäin yllättäen olleetkaan pelkkiä lautoja, vaan niiden taakse oli rakennettu jyhkeästä raakalaudasta laatikot. Vekottimet painoivat ihan hirveästi ja kun pahaa aavistamatta riipaisin ensimmäisen irti seinästä, tipahti raskas rakennelma käsistäni ja itsekin tipahdin lattialle. Ja lattialle on täällä aika pitkä matka, kun huonekorkeutta on kolme metriä...

Maatuskat ovat itseoikeutettuja keittiön asukkeja myös täällä uudessa kodissa.

Samoin kukkopillit, joille löytyi paikka eteiseen vievän oven päältä. Tuo oven päällä oleva ikkuna oli yksi niistä asioista, joihin rakastuin täällä heti ensimmäisellä käynnillämme.

Lieden ympäristössä käyttämäni sinisen maalin ostin alunperin keittiön pöytää varten. Värin valitsin korkean kaapin mukaan, joka näkyy täällä aiemmassa postauksessa.

Tuolitkin minä maalaan vielä jonakin päivänä. Sitten, kun meillä on taas paljon erilaisia maalinjämiä, mahdollisimman iloisen ja monen värisiä. Sellainen sekalainen tuolirykelmä on ollut haaveissani jostain siitä asti, kun Frendit-tv-sarja aloitti. Monican keittiössä kun oli pöydän ympärillä liuta erityylisiä ja erivärisiä tuoleja.

Vähän tähän tapaan. Kuva on siskoni pihamaalta, jossa viime kesänä nautimme erityisen hyvää lohikeittoa.