Kun olin teini, meillä oli tuttavaperhe, jonka molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä, siis omassa yhteisessä yrityksessään. Perheen äiti eli ja hengitti pelkkää bisnestä: missä tahansa asiassa hän onnistui näkemään sen puolen, miten sillä tehdään bisnestä. Se oli hämmentävää. Se oli rasittavaa. Se oli ehkä jopa vähän säälittävää. Monesti kävi mielessä, että eikö tuolla ihmisellä ole muuta elämää kuin bisnes.
Olen viime aikoina huomannut olevani pelottavan lähellä tuota perheenäitiä. Joulun alla huomasin ensimmäisen kerran, että työ on ottanut vallan elämässäni. Siihen oli ruvennut kulumaan aikaa ja ennenkaikkea energiaa enemmän kuin vapaana heilumiseen ja harrastamiseen. Ajattelin silloin, että jouluisin asiat vaan ovat niin ja pian palataan taas vanhaan leppeään rytmiin.
Mutta en ole palannut. Vaikka en ihan konkreettisesti tekisikään töitä, se on mielessäni oikeastaan ihan koko ajan. Minulla on jatkuva tunne kiireestä, vaikka kiirettä ei oikeasti ole. Melkein kaikki, mitä nykyisin teen, liittyy työhöni. Kommunikoin ja seurustelenkin lähinnä vain toisten käsityöyrittäjien kanssa. Käsityöyrittäjäryhmän hommat syövät aikaani yhä enemmän sen lisäksi, että omakin yritys vaatii nykyisin enemmän panostusta kuin aiemmin. Suunnittelen tulevia tapahtumia, mietin uusia kuoseja, uusia tuotteita, pohdin markkinointia - kaikkea samaan aikaan. Kaikki asiat sinkoilevat yhtenä mylläkkänä päässäni, eikä se ole ollenkaan hyvä asia. Todellisuudessa tehokasta työaikaa on päivistäni ehkä pari tuntia ja kaikki muu aika menee epämääräiseen työhönliittyvään vellomiseen.
Olen oppinut ruokailemaan tietyn rytmin mukaan. Yhtälailla varmasti oppisin työskentelemäänkin tietyllä rytmillä. Minun pitäisi vain ensin aikatauluttaa elämäni kunnolla ja sitten alkaa opetella aikataulussa pysymistä. Varata jokaisesta päivästä tietty aika graafisille töille, tietty aika tiskirättitehtaalle, tietty aika paperitöille ja sähköposteille, tietty aika markkinoinnille, Facebookille ja tietty aika Käsityöyrittäjille. Ja tietty aika vapaa-ajalle.
Tiedän, että avainkohta muutoksessa on se, että aamulla nousen sängystä suoraan pihalle, enkä suoraan nettiin. Ja se, että katkaisen työpäiväni olemalla hetken ulkona, vaikkapa polttopuita pilkkomassa. Jos möhmötän pää suhisten tietokoneella ja työhuoneella tauotta aamuvarhaisesta iltamyöhään, saan oikeasti tosi vähän aikaiseksi.
Hahmottelin vähän aikataulua, joka olisi sopiva päivärytmilleni ja jossa
pitäytyminen pitäisi minut erossa tästä aikasyöpöstä, eli
tietokoneesta. Aion ainakin kokeilla tätä. Jos minä osasin elää seitsemänvuotiaasta 25-vuotiaaksi seuraten lukujärjestystä, miksen voisi tehdä samoin nyt?
En toki missään nimessä vaihtaisi omaa sekavaa yrittäjänrytmiäni normityöhön, mutta olen alkanut tajuta tämän vapauteni varjopuolet. Tämä hommahan nielee ihmisen kokonaan, jos ei osaa pitää varaansa.
Minun vappuni on kulunut uusia keltaisia riepuja leikatessa, ommellessa ja prässätessä. Tänään valokuvasin niitä vielä kohmeisin sormin pihalla. En ole syönyt yhtään tippaleipää enkä munkkia. En edes huomannut vapun olevan tulossa. Mutta oikein hyvä näin; olen saanut tosi paljon aikaiseksi. Enkä kuitenkaan olisi pystynyt pitäytymään vain YHDESSÄ tippaleivässä!
Rentouttavaa vappupäivän iltaa teille! :)
