lauantai 7. tammikuuta 2012

Lippuja ja avaimia

Aina välillä minulta kysytään, miksei tuotteillani ole Avainlippua. Avainlippuhan on merkki, joka viestii kuluttajalle korkeasta suomalaisesta laadusta ja on tae siitä, että tuote on tosiaan kotimainen. Kun ostat avainlipputuotteen, ostat hyvän omantunnon. Kilpailevalla bambutiskirätilläkin on Avainlippu kääreessään, kyllähän minunkin räteilläni siis pitäisi olla. Vai mitä?

No ei minusta. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. On totta, että kuluttaja ajattelee juuri noin, kuten Avainlippua myöntävä Suomalaisen Työn Liitto on sen halunnutkin. Siltä kantilta katsottuna Avainlipun hakeminen olisi ehdottoman tärkeää.

Mutta tarkastellaanpa hiukan merkin myöntämisperusteita.

Ensin on liityttävä Suomalaisen Työn Liittoon. Jäsenmaksun suuruus määräytyy yrityksen liikevaihdon mukaan, ja on 97 - 4459 euroa vuodessa. Mitä hyötyä jäsenyydestä on? Saa lehden.

Sitten on haettava Avainlippua kullekin tuotteelle erikseen. Hakemuksen käsittely maksaa 70 euroa. Tuotteen kaikki valmistusmateriaalit ja valmistusvaiheet sekä jopa pakkaaminen ja markkinointi on eriteltävä hakemuksessa kotimaisuusasteen selvittämiseksi. Kotimaisuusaste lasketaan prosentteina. Avainlipun vaatimuksiin kuuluu, että tuotteen kotimaisuusaste on vaivaiset 50%, ja hyvillä perusteilla se saa olla alhaisempikin. Avainlippua saa käyttää kolme vuotta kerrallaan, jonka jälkeen hakemus on tehtävä uudestaan.

Kun merkki on myönnetty, on vielä maksettava käyttömaksua Suomalaisen Työn Liitolle sen mukaan, mikä on avainlipputuotteiden liikevaihto. Mitä enemmän myyt, sitä enemmän liitto hyötyy.
Tässä on siis kaksi periaatesyytä, miksi Avainlipun hakeminen on minusta tuntunut tarpeettomalta.

Ensinnäkin ja tärkeimpänä on tuo, miten kotimaisuus tarkoittaakin, että vain puolet tuotteesta on kotimaista. Minusta se on kuluttajien harhaanjohtamista. Kuinka moni teistä tiesi, että avainlipputuotteen ei tarvitsekaan olla kokonaan suomalainen?

Toiseksi se, että kärjistettynä koko merkki on vain yhden tahon keksimä keino tehdä rahaa. Suomalaisen Työn Liitto on onnistunut omien tuotteidensa (eli merkkiensä) markkinoinnissa täydellisen hyvin: Avainlipun tunnistavat kaikki ja kaikki arvostavat sitä. Nykyisin liitolla on Avainlipun lisäksi muitakin tavoiteltavia merkkejä: Design from Finland ja Yhteiskunnallisen yrityksen merkki.

Toistaiseksi olen jättänyt hakemukset tekemättä ja porskutellut eteenpäin avainliputtomilla tuotteillani. En kyllä voi vannoa, ettenkö joskus vielä sortuisikin. Rahasta ei ole kysymys: sijoitus ei olisi mitenkään mahdoton minun vaatimattomalla liikevaihdollani. Vaakakupissa on siis Avainlipun kuluttajissa synnyttämä positiivinen mielikuva ja minun omat periaatteeni.

Bambutiskirättini kotimaisuusaste:
suunnittelutyö - kotimaista
painotyö - kotimaista
ompelutyö - kotimaista
pakkaus- ja postitustyö - kotimaista
bambuneuloksen valmistustyö - kotimaista
bambuneuloksen materiaalit - ulkomaalaista
ompelulanka - ulkomaalaista
tuotelapun suunnittelu - kotimaista
tuotelapun painatus - ulkomaalaista
markkinoinnin suunnittelu - kotimaista
kaikki rahoitus - kotimaista

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Talvi?

Mukavaista vuoden alkua!

Kun katson ikkunalasin läpi maailmaa ja tietokoneen ruudulta Ilmatieteenlaitoksen sivua, pelkään, että talvi on viimeinkin alkamassa.


On siis korkea aika hankkia ikkunateippiä ja teipata ikkunat. Aika mahdottoman pitkään tuota vastenmielistä tehtävää olenkin saanut lykättyä.