
Kun sukanvärikeittiönvärivalaistuminen iski, tohdin alkaa maalata keittiötä. Aloitin kaapistosta. Avasin kirpparilta aiemmin ostetut lakkamaalipurkit ja totesin maalien olevan ihan priimaa. En yleensä koskaan maalaa lakkamaaleilla, sillä ne haisevat niin, että kärsin samantien päänsärystä ja vuotavista silmistä. Mutta kun halvalla saa, niin silloin kärsitään. Ja keittiön kaapeissa tuollainen maali kyllä puolustaa paikkaansa. Nyt pakkastakaan ei enää ole, joten pystyn tuulettamaan keittiön kunnolla.
Kahta maalia sekoittamalla sain aikaan juuri haluamani kirkkaanoranssin värin. Vähän harmitti, kun olin jo aikaisemmin maalannut kaapit lateksilla: entiset sudinjäljet eivät nyt peittyneet ollenkaan, ja lisäksi uusi maali valui ja vaaalui ja valuuuiii... Mutta ei se mitään. Ihan hienot kaapeista tulivat. Varsinkin, kun muistellaan, millaiset ne olivat alunperin (kliks).
