Minun kalenteriluukkujani

Ensimmäisenä vuotenani tällä kylällä en vielä uskaltanut varata itselleni luukkua joulukalenterista, vaan päätin ensin katsella, millaisia juttuja porukalla on tapana tehdä. Totesin perinteen mitä ihanimmaksi ja omat ajatukseni sekaan hyvin istuviksi, ja sen jälkeen olenkin sitten innokkaasti osallistunut hommaan askartelemalla jonkun Barbie-hässäkän kadun varteen.

Ensimmäisessä luukussani vuonna 2021 oli joulumarkkinat. 

Askartelin torikojun ja myyntituotteet tosiasiassa Kenin tarinaa varten, mutta roinat oli sitten mukava hyötykäyttää myös kyläläisten viihdykkeeksi. Käytin vitriininä Kertun vanhaa telkkarikotia.

Samainen telkkarinkuori palveli myös seuraavan vuoden dioraamassa, jossa päästiin kurkistamaan Korvatunturin paketointitalkoita. Minulle oli kertynyt aika melkoinen määrä minikokoisia leluja, joita en tarvitse omissa leikeissäni. Nyt niille tuli ihan parasta käyttöä. Lelujen hienous tosin jäi yhden tontun sixpackin varjoon ainakin Facebookin kommenttien perusteella.

Sulo teki Kenille lahjaksi tosi upeat lumipallolyhdyt, ja niistä innostuneena lisäsin aattona vielä joulupukin telkkarin päälle.

Vuonna 2023 joulupukki vasta oli suunnittelemassa pitkää matkaansa ja huolsi tallissa modernia Petteriään. 

Näiden minun luukkujeni valokuvaaminen on aina tosi hankalaa, kun niissä on oltava edessä pleksilasi, joka huurtuu tai sumenee tai ainakin heijastelee. Tykkään dioraamojen laittamisessa kaikkein eniten yksityiskohtien lisäämisestä ja mitä enemmän niitä saan mukaan survottua, sen parempi. Niiden tiirailu lasin läpi vaan on joskus vähän ärsyttävää.

Seuraavana vuonna nukkerakennusten määrä pihallani oli jo melkoinen, ja Pukin kelkkatalli oli muuttunut Kenin mopotalliksi. Nyt keksin hyödyntää Kenin pihasaunaa joulukalenterina ja motivaation askarrella saunan sisukset kuntoon. Normaalisti saunassa on seinät joka sivulla, mutta koska etuseinän saa leikkimistä varten irrotettua, korvasin sen joulukuun ajaksi pleksillä.

Joulupukki muorinsa kanssa nautti löylyistä ja kolme tonttulastakin oli päässyt mukaan. Tämänkin kalenteriluukun sain kivasti yhdistettyä Kenin elämään.

 Valaistuksen kanssa oli vähän vastoinkäymisiä, ja kiukaan tuli sammui jo aikoja ennen aattoa. Pienet paristokäyttöiset valosarjat ovat aikamoinen riesa säiden armoilla. Tämänvuotisessa luukussani onkin päävalaistus sähköllä. 

Tässä masennusalhossani en meinannut ensin edes osallistua tämän vuoden kalenteriin, mutta kun vartavasten kyseltiin, niin päätin kuitenkin kehitellä edes jotain. En jaksanut alkaa varsinaisesti rakentaa mitään, mutta Kenin varastoissa on niin paljon vuosien varrella kertynyttä joulukamaa, että aina niistä jotain syntyy. Nyt syntyi joulupöytä herkkuineen. Olen muovaillut ruoat suolamassasta ja ne varmasti vettyvät pehmeiksi pihalla. Ehkä ne voi paistaa uudelleen, en tiedä.

Ensin laitoin pöydän päähän istumaan vanhan muijan, yksin ja hyljättynä, punkkupullo kädessään, seuranaan vain miesvainajansa tuhkauurna. Ai hitto, että se näytti surulliselta! Kun ystäväni sitten alkoi suostutella minua muuttamaan tarinaa niin, että sen muijan lapset ja lapsenlapset ovat jo matkalla hänen luokseen jopulunviettoon, minuun iski se aiemmassa postauksessa mainitsemani joulusyyllisyys.

Hoidettuani oman syyllisyyteni pois, paneuduin korjaamaan kalenteriluukkua. Kun vaihdoin tuhkauurnan kissaksi ja vakavailmeisen muijan hymyileväksi nuoreksi naiseksi ja laitoin kodikkaat tapetit seinille, niin dioraamasta tulikin ihan viehättävä. Tämä tyttö ihan selvästi nauttii omasta joulustaan ilman hässäkkää.

En siis pilannutkaan koko kylän joulua antamalla yksinäisen vanhuksen levittää syyllisyyttä maailmaan.

Kun näytti siltä, että itsenäisyyspäivän luukkua ei kukaan varaa, vaikka kuudes päivä läheni jo kovaa kyytiä, päätin napata senkin ja kasasin päivän teemaan sopivan pikaluukun. Laitoin kansallispukuisen perheen vitriiniin ja kiinnitin sen taloyhtiömme roska-aitaukseen. Isän puvun olen aikoinani ommellut itse, mutta naisten puvut ovat jonkun toisen käsialaa. En muista, kuka lahjoitti minulle Munsalan pukuun sonnustautuneet nuket, mutta joku blogin lukija se oli, kovin kauan aikaa sitten. Kiitos hänelle! Tai sinulle, jos yhä olet siellä ruudun takana!