Joulumieli on ollut kateissa, eikä jatkuva vesisade ole auttanut asiaa mitenkään. No, oikeasti meillä on juuri tällä hetkellä valkoinen huntu maan päällä, eli asiat eivät ole niin kurjasti, kuin yritän antaa ymmärtää. Kolme pientä pakkaspäivää ovat olleet tervetulleita, mutta sade syrjäyttää ne taas huomenna ja joulusta on tulossa musta.
Haimme joulukuuset itsenäisyyspäivänä ja teimme piparkakkutalot. Piparin tuoksu ja kuusessa loistavat kynttilät tekevät kodista kodikkaan ja apeasta mielestä vähän paremman. Sorruin muuten taas tekemään liian ison piparitalon. Rakensin kolmikerroksisen tornimaisen hökötyksen, ja sitten tajusin, millaista pöljyyttä toimitan. Eihän yksi ihminen tarvitse kuin pikkuisen piparitalon! Syötin siis Heilalle kaksi alinta kerrosta ja ylimmästä syntyi yksinään aivan söpö talo.
Olen viimeiset vuodet viettänyt aatot yksin tai kahdestaan Heilan kanssa, mutta jotenkin kävi niin, että nyt kutsuinkin äitini ja siskoni perheensä kanssa aatoksi luokseni. Joku joulusyyllisyys iski minuun sitä syystä, etten ole äidin jouluihin osallistunut lainkaan hänen leskeksi jäätyään. Sukulaisten tänne tuleminen tuntuu kuitenkin ihan mukavalta ajatukselta, vaikkakin kuuden hengen jouluaterian loihtiminen on tässä köyhäilyelämässäni aika älytön panostus. Onneksi juurekset ovat halpoja ja kinkun syöjiäkin taitaa olla niin vähän, että selviän Lidlin valmiiksi siivutetulla versiolla.
Lahjat jäävät mitättömiksi, mutta en niistä ole muutenkaan enää aikoihin kovin paljon perustanut. Toivottavasti en itsekään saa paketteja. Minulla on jo kaikki tavara, mitä voin kuvitella tarvitsevani ja liikaakin.