OmaKoti ja OmaKela

Viime perjantaina satuin taas kerran lukemaan uutisista jotain, joka pani minut palasiksi. Voiko minulle käydä samoin, kuin tuon artikkelin haastateltaville? Että joskus tulevaisuudessa Kela periikin minulta takaisin näitä toimeentulotukia, joita nyt joudun sieltä anelemaan?

Olen tottakai kertonut omistuksistani tehdessäni hakemuksia. Pelkäsin etukäteen, että minun käsketään myydä yläkerran asunto, mutta ihmeekseni ja helpotuksekseni niin ei tapahtunut, vaan minulle myönnettiin keväällä toimeentulotukea. Eihän se asunto tosiaan tuota penniäkään. Päätöksissä väännetään rautalangasta ihan kaikki muu, mutta kumma kyllä, niissä ei todeta yhtään mitään tuohon asuntoon liittyvää. Ja vaikka luen uudelleen ja uudelleen, en löydä niistä mainintaa takaisinperinnän uhasta. Kelan nettisivuja kaivelemalla löytyy kuitenkin hyvin selkeäsanaisesti: 

Toimeentulotuki tai osa siitä voidaan periä takaisin, jos sinulla on tuloja tai varoja [...] mutta ne eivät ole käytettävissäsi silloin, kun toimeentulotukea myönnetään. Tällaista varallisuutta on esimerkiksi [...] sellainen omistamasi kiinteistö tai asunto-osake, jossa et itse asu.

Kelan on haettava lupa toimeentulotuen takaisinperintään hallinto-oikeudelta. Ennen kuin Kela tekee hakemuksen hallinto-oikeudelle, kuulemme sitä henkilöä, jolta tuki ollaan perimässä takaisin.

Halusin saada ihan varman ja yksiselitteisen vastauksen siihen, voiko Kela joskus yllättäen periä näitä jo maksamiaan tukia minulta takaisin, vaikkei sellaisesta ole varoitettu. Entä jos tukiin tosiaan kytkeytyy jatkossa takaisinperinnän uhka, ilmoitetaanko siitä heti tukipäätöksessä eikä vasta jälkeenpäin hallinto-oikeuden lupaa haettaessa? Uskallanko edes hakea lokakuulle toimeentukea vai jätänkö kaikki laskut maksamatta ja näen nälkää? 

Soitin Kelaan. Asiakaspalvelija sanoi: "Ymmärrän huolesi, mutta en osaa vastata sinulle."

Laitoin OmaKelan kautta viestin. Siihen ei ole vieläkään vastattu, viikko on kulunut.

Tiistaina jonotin Kelan toimipaikassa tunnin tuijotellen virkailijan ovessa olevaa slogania. Elämässä mukana, muutoksissa tukena. Sain kasvotusten vastaukseksi pelkkää arvailua. "Todennäköisesti ei peritä takaisin, koska se on niin raskas prosessi. Ei niitä takaisinperintöjä paljon tehdä. Ei uutisissa kerrota koko totuutta." Ei vakuuttanut.

Lupasivat, että asiantuntija soittaa minulle. Pitää odottaa. Mutta koska se soitto tulee? Ei tietoa.

Luuletteko, että minä olen osannut ihan rauhassa vain olla, että kassellaan kassellaan, kaikki selviää, asioilla on tapana järjestyä? No en helvetissä ole osannut. Olen kokonaisen viikon ajan itkenyt. Olen nukkunut surkeasti. Sydämeni on hakannut niin hirveällä tahdilla koko ajan, että oikeasti pelkään jo saavani sydänkohtauksen. Vatsaani koskee tauotta niin paljon, että haluaisin vetää sen veitsellä halki. Oloni on kaikin puolin täysin sietämätön. Ei minun kroppani eikä mieleni kestä tällaista stressiä. 

Tarvitsen ihan yksinkertaisen vastauksen: kyllä peritään tai ei peritä! 

Ja jos kyllä, niin mitä minun pitää tehdä? Myydä asunto heti paikalla? Tietysti. Mutta kuka olisi niin tyhmä, että ostaisi yksiön, 

- jonka vastike on melkein 430 euroa kuussa

- joka on taloyhtiön hallintaanottama

- jossa on vuokralainen, mutta vuokratuloja ei isojen vastikkeiden takia pysty saamaan

- jonka vastikkeissa ei ole toivoa laskusta, koska lämmitysmuoto on maakaasu ja maakaasun hinta nousi pilviin Venäjän hyökättyä Ukrainaan

- joka on 100-vuotiaassa talossa, johon olisi tehtävä mittavia remontteja tulevaisuudessa lainarahalla

- joka sijaitsee Imatralla, josta tuli itärajan sulun takia kuoleva kunta ilman työpaikkoja ja peruspalveluita?

Minä olin niin tyhmä, että ostin. Ehkä joku toinenkin voisi olla? Ehkä joku muukin rakastuisi tähän meidän satukirjamaiseen Melukyläämme niin paljon, että haluaa omistaa täältä ikioman kodin? 

Mutta moni muukin tässä talossa on yrittänyt myydä osakettaan siinä onnistumatta. Viimeisin myyntihalukas sai todeta, että välittäjät eivät edes suostu ottamaan näitä myyntiin! Ja mitäpä sitten tapahtuu, jos ostajaa ei löydy edes minipienellä hinnalla? Onko minun lahjoitettava asunto pois vain siksi, että köyhällä ei ole oikeutta omistaa mitään? Entä kuka olisi sellainen ihminen, jolle haluaisin antaa niin ison lahjan ja joka vieläpä voisi ottaa sen vastaan?

Koska tämä kaikki on pannut minut ihan pahasti pois tolaltani, olen uponnut uhkakuvien pyörteisiin. Olen aiemmin kuvitellut, että kotini olisi loppuelämäni turva, koska ei omaa kotia voida ulosmitata. Mutta sitten tajusin, mitä merkitsee käytännössä se, ettei rahoitusvastikkeeseen saa toimeentulotukea lainkaan. Jos nimittäin ei pysty maksamaan oman kotinsa rahoitusvastiketta, tekee velkaa taloyhtiölle, joutuu häädetyksi ja muuttamaan pois. Ja siinä vaiheessa se koti sitten onkin vapaata riistaa ulosottajalle. 

Oma koti ei olekaan turvapaikka. Sen omistaminen onkin hirvittävä riski. Ainoa keino selviytyä olisi päästä täysin eroon toimeentulotuesta. Mutta nykyisin toimeentulotuesta ei pysty vapautumaan ilman kokoaikatyötä.