Kurkistan varovaisesti ikkunasta ja yritän olla pitämättä pienintäkään ääntä. Siellä se kiertelee yhä, tyrannosaurus rex, jonka pää heiluu vanhojen mäntyjen latvoissa saakka. Valmiina hyökkäämään heti, rikkomaan ikkunat tai talon seinät, kun tajuaa meidän lymyilevän kodeissamme.
Tällaisia unia minä olen nähnyt näiden parin viime kuukauden ajan, jos ylipäänsä olen nukkunut. Enimmäksen en ole. Ahdistus meni ihan hirveisiin mittoihin ja se tiivistyi näiden asuntojen omistamiseen. Olen joutunut tänä syksynä myös keräämään laajaa kansiota taloyhtiön menneistä korjauksista ja vahingoista ja tekemään uutta budjettia talvelle. Tietojen sevittäminen on ollut niin iso urakka, että se on pannut pääni entistäkin pahemmin jumiin. Koti ja taloyhtiö alkoivat edustaa minulle silmitöntä, ylitsepääsemätöntä uhkaa ja katastrofit tulivat uniinikin. En pystynyt enää ajattelemaan mitään muuta kuin taloyhtiötä, enkä puhumaan mistään muusta. Välttelin ihmisiä viimeiseen asti, koska en halunnut olla se tyyppi, joka joko itkee yrittäessään jutella jotain tai puhuu pelkästään taloyhtiöstä. Itsekseni sitten itkin sitä, ettei ole mitään syytä edes mennä hakemaan apua lääkäristä, koska eivät ne kuitenkaan suostu kirjoittamaan minulle lähetettä piikille.
Minun ahdistukseni on kuitenkin tällä viikolla helpottanut aika paljon. Yli kahden kuukauden unettomuuden jälkeen sain jopa nukuttua yhden täyden yön, ja eilen huomasin lauleskelevani ääneen. Tajusin pienen toivonkipinän itsessäni: ehkä vielä joskus osaan taas nauraa ja juoksennellakin? Ehkä joskus tämä kehon kutistava ja kangistava ahdistus väistyy ja pystyn taas olemaan oma itseni?
Syy helpotukseen on se, että yhtiökokous päätti, että hallintaanottoa jatketaan vuodella, jos maaliskuussa tilanne niin vaatii eli minun talouteni olisi riski koko taloyhtiön taloudelle. Sain siis vuoden lisäaikaa hankkiutua eroon yläkerrasta.
Mielestäni ensimmäinen askel kohti selviytymistä on nyt otettu, kun olen saanut aivoihini kaistaa muullekin kuin katastrofiajattelulle. Minä selvisin tästä vuodesta, joten minä voin selvitä seuraavastakin. Jouduin tämän vuoden aikana hakemaan toimeentulotukea oikeasti paljon vähemmän, kuin mitä kuvittelin joutuneeni. Vaikka jatkuva pennien laskeminen ja venyttäminen on ollut raskasta, ja vaikka yhteiskunnan tuet ovat jääneet paljon aiempaa pienemmiksi, minä kuitenkin tulen selviytymään loppuvuodesta.
Seuraavaksi tärkeintä olisi muuttaa yläkerta rahaksi. Koska toimintakykyni oli ihan nollissa, minulla meni aika pitkään, ennen kuin sain edes tehtyä myynti-ilmoitukset. Mutta nyt se asunto on myynnissä. Kaikki kyselijät valitettavasti ovat perääntyneet siinä vaiheessa, kun olen antanut heille tietoja talon tulevista ja menneistä remonteista. Yksi ostajaehdokas ei säikähtänytkään heti, ja kävi katsomassakin, mutta lopulta hänenkin vaakakuppinsa kallistui ein puolelle: liian iso riski. Mutta toisaalta, onneksi ovat säikähtäneet. En halua myydä asuntoa siten, kuin omani minulle myytiin eli valheilla. Me emme tarvitse tänne osakasta, joka ei tiedä, mihin päänsä pistää, vaan jonkun, jolla on halu ja into olla mukana hienon historiallisen asuinalueen ja kauniiden talovanhusten säilyttämisessä.
Kaikeksi älyttömyydeksi juuri tässä kohtaa joudumme nostamaan jo ennestään suuren hoitovastikkeemme vieläkin korkeammaksi, sillä pihan maansiirtotyöt menivät kiljuen yli budjetin ja lisäksi meille paljastui, että yksi osakas on kaikessa yksinkertaisuudessaan saanut aikaan sen, että joudumme teettämään kylpyhuoneremontin ensi kesänä. Hän on suihkutellut menemään 80-luvun muovipintaisessa kylppärissään, josta ilman lupaa onkin poistettu suihkukaappi ja jossa hänen itsensä teettämän kuntokartoituksen mukaan jo 7 vuotta sitten on havaittu lattian painumista ja kaatoa väärään suuntaan. Se kylppäri olisi pitänyt laittaa käyttökieltoon jo viime vuosikymmenellä, mutta eipä tästä ollut tietoa kyseisen osakkaan lisäksi kuin silloisella hallituksella, joka on lahjakkaasti vaiennut asiasta ja sittemmin jättänyt taloyhtiön. Nyt meillä on siis ennakoimaton kylppäriremontti edessä ensi kesänä ja taas iso lasku tiedossa.
Nämä talot ovat satavuotiaita. Näissä pitäisi asua ihmisiä, jotka ymmärtävät, miten satavuotiaassa asutaan ja eletään. Korjausvelkaa on kasvatettu vuosikymmeniä ja nyt näiden viiden viimeisen vuoden aikana meidän uusien tultua taloon, ollaan jouduttu tekemään isoja remontteja samalla, kun maakaasun hinta on noussut älyttömyyksiin.
En haluaisi toivoa ostajan löytymistä, "koska unelmat ovat pettymysten kivijalka", mutta silti toivon, ja vieläpä juuri oikeanlaisen ostajan.