... on se, jolloin ensimmäisen kerran pääsen pihalle hommiin. Minulla se päivä oli tänään. Olin aikeissa lähteä kauppaan, kun huomasin, että saunapolku olikin kokonaan sula! Innoissani unohdin kaupassakäyntiajatuksen siihen paikkaan ja hain haravan esille.
Lumien sulaminen talven jälkeen on kyllä yksi parhaista asioista maailmasta. Meidän pihalla se valitettavasti tarkoittaa myös nolon ryysyrantaisuuden paljastumista. Kaikki kaameat vehkeet, pressut ja ryönät ovat olleet lumen armollisen vaipan piilottamina ja nyt ne yhtäkkiä särkevät sekä minun että takuulla myös ohikulkevien silmiä.
Sitä aina sanotaan, ettei pitäisi välittää siitä, mitä muut ajattelevat, mutta kyllä minä ainakin tässä asiassa välitä. Meidän pihaa pidetään tällä kadulla varmasti ihan hirveänä kaatopaikkana. Se hävettää minua. Kun kesä sitten joskus tulee, kaikki rumuus katoaa taas vihreiden lehtien sekaan, mutta tämä aika vuodesta on julman realistinen.
Haravoituani saunapolun aloitin pihan siistimisen. Tein kuusi tuntia hommia, mutta pihalla on yhä kaikki samat kauheudet kuin aiemminkin, lukuunottamatta kahta vanhaa polkupyörää. Ja lisäksi keskellä pihaa on nyt kaatopaikkakuorma. Eli ryönä oikeastaan siis vain lisääntyi.
Se, mitä sain aikaan, oli kaikkien piharakennusten järjestäminen. Nyt loihdin niihin niin paljon lisätilaa vain siivoamalla, että kaikki polkupyörät, klapisirkkeli ja halkomakone saadaan piiloon. Kesäkeittiö muuttui varastoksi, mikä helpotti huomattavasti tilanpuutetta. Sanoin hyvästit tarpeettomalle, ruusuiselle unelmahötölleni ja täytin kesäkeittiön kukkaruukuilla, ämpäreillä ja ruohonleikkureilla.
Rumien pressujen peittämät tukkipinot hoituvat pois seuraavana, kun Sulo pääsee aloittamaan jokavuotisen polttopuusavottansa. Mutta suurimmat murheenkryynit ovat yhä kuitenkin levällään. Mönkijää, kahta peräkärryä ja lava-auton lavakuomua minä en saa minnekään jemmaan. Siihen tarvittaisiin jo navetta.
